Terälahden koulu, päiväkoti ja kirjasto tulee säilyttää

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#204

Teiskon pitää antaa kehittyä, eikä vain kampittaa

(Terälahti, 03.09.2018)

#207

Teisko tulee osaksi Tamperetta. Teiskolaiset maksavat veroja Tampereen kaupungille, odottaen vastinetta verorahoilleen. Hiljalleen palveluita karsitaan Teiskosta niin, että siellä eläminen muuttuu mahdottomaksi. Verorahat kohdistetaan luomalla Tampereen keskustaan palveluita, joita teiskolaiset eivät tule käyttämään. Se ei riitä, vaan ylimääräiset rahat kiskotaan myös tuhoamalla jo valmiit palvelut säästösyistä. Tämän jälkeen vielä syytetään teiskolaisia: "Itsepähän olette asuinpaikkanne valinneet." Onko oikein? Teiskon liittyminen Tampereeseen oli kuolinisku koko alueelle.

(Tampere, 03.09.2018)

#209

Käsittämättömiä ehdotuksia käsittämättömin aikatauluin. Olisiko päättäjät ja virkamiehet itse valmiita siihen, että ekaluokkalaisen koulumatka on yli 30 km tai kestää 1,5 tuntia suuntaansa? Mihin tehdyt laskelmat ylipäätään perustuvat? Ja miksi tehdään kaiken maailman kyselyitä asukkaille alueen kehittämisestä, kun ehdotukset ovat tätä luokkaa? Tuntuu, että kaupungilla vasen käsi ei tiedä yhtään, mitä oikea tekee. Tuntuu myös, että entisenä ja tulevana teiskolaisena en saa verorahoille kyllä juurikaan vastinetta.

(Tampere, 03.09.2018)

#219

Terälahti ansaitsee koulunsa, sitä ei nollasäästön nimissä saa antaa pois

(Kangasala, 03.09.2018)

#236

Maaseutu Tampere on Teisko. Jos sivistyksen pohjarakenteet poistetaan eli KIrjasto ja koulu, ollaan tiellä joka menee kuoppaiseksi kuin hiekkatiet täällä Velaatan perukoilla. tänne muuttaneet ihmiset haluavat jotain millä kiinnittää elämänsä maaseutuun ja sen lähtökohtana on se että lapset pääsevät pieneen kouluun turvallisen matkan päähän. Olemme vuosia todenneet että Tampere ei tunnu ulottuvan Teiskoon asti, vaikka olemme samanlaisia veronmaksajia kuin ruutukaavalla asujat. se on epä oikeudenmukasta.

(Tampere Velaatta, 03.09.2018)

#238

Lopetetaan maaseudun autioittaminen. Pidetään elinvoima yllä peruspalvelujen avulla.

(Urjala, 03.09.2018)

#243

Älkää hölmöilkö! Ei lapsille voi tehdä näin.

(Valkeakoski, 03.09.2018)

#245

ei saalapsilta viedä päiväkotia ja kirjasto yhtä tärkeä kaikille ,

(lapväärtti, 03.09.2018)

#254

Katoaako samalla Luontokoulu Korento?

(Tampere, 03.09.2018)

#268

Ei tehdä Terälahdesta ympäristöineen kuihtuvaa maaseutua vaan säilytetään palvelut kyläläisille ja säilytetään alueen vetovoima myös nuoria perheitä ajatellen!

(Kangasala, 03.09.2018)

#281

Mikä on koulun päätarkoitus - tuottaa säästöjä?

(TAMPERE, 03.09.2018)

#287

Palvelut tulee säilyttää!!

(Terälahti, 03.09.2018)

#289

Haluamme Terälahden koulun säilyvän toimivana jatkossakin

(Terälahti, 03.09.2018)

#297

Nämä teidän säästönne on pitkässä juoksussa kalliita! Ei lakkautusta

(Tampere, 03.09.2018)

#299

Miettikää kokonaisuutta nyt enemmän. Tällaisilla matkoilla tässä ei ole mitään järkeä.

(Tampere, 03.09.2018)

#305

Ei tämmöisessä toiminnassa ole mitään järkeä.

(Riihimäki, 03.09.2018)

#314

Myös syrjäisempien seutujen palvelut on turvattava, kaikkea ei tarvitse keskittää. Lasten kustannuksella ei voi loputtomiin säästää. Koulumatkat venyvät ajallisesti kohtuuttomiksi, jos koulu siirtyy Kämmenniemeen.

(Laukaa, 03.09.2018)

#317

Terälahdessa keskikoulun käyneenä (valmistuin 1973) puolustan Tampereen pohjoisimpien kylien oikeutta omaan kouluun.

(Vantaa, 03.09.2018)

#333

Pohjois-Teiskon palveluita ei voida enää vähentää. Jotain vastinetta pitää saada verorahoilekin. Päättäjien pitäisi tietää, ettäTeisko on laaja alue ja Terälahdessa oleva koulu palvelee nyt jo kaukaa kulkevia oppilaita. Koulumatkat eivät voi tästä enää pidentyä, sillä lain mukaa ne saavat olla odotuksineen 2,5 tuntia. Taksi ei kulje lyhyintä reittiä suoraan koululle,vaan kerää oppilaat retin varrelta.

(Tampere, 03.09.2018)

#335

Järkeä säästöjen kalasteluun. Nyt on huono syötti ja väärä onki.

(Tsmpere, 03.09.2018)

#339

Koulu oltava lasten lähellä

(Tampere, 03.09.2018)

#369

Lähikoulut ja pienetkin koulut on säilytettävä!! Kohtuuttoman pitkät koulumatkat ajallisesti!

(Tampere, 03.09.2018)

#372

Inhimillisyys näyttää olevan kuollut päättäjien päästä

(Orivesi, 03.09.2018)

#376

Ymmärrän säästötoimenpiteet mutta nyt härkitään liian tärkeää kohdetta. Näitä ei saa tappaa!

(Tampere, 03.09.2018)

#399

Terälahden ala aste on paras koulu. Sielä sai hyvän opetuksen ja se että sai käydä koulua luonnon helmassa oli aivan ihanaa. Ihanat opettajat. Tuli siellä itsekkin oltua 1-6 luokat. Terveisin. Niina Aromäki

(Nokia, 03.09.2018)