Herra Heinämäki takaisin Pikku Kakkoseen
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#205
Asioista voi myös keskustella lasten kanssa, tämä Ylen päätös oli lapsellisuuden huippu ja osoitus nykymaailmasta että aikuiset tekevät lastensa puolesta ongelmia. Ugh!(Hollola, 29.04.2018)
#206
Eikö ole yleissivistävää että lapset oppivat myös tällä tavoin alkuperäiskansoista? Heidän jälkeläisiään on kuitenkin edelleen olemassa. Olisi mielestäni myös hienoa jos Saamelaisista olisi jokin lastenohjelma, jossa heidän elämää raotettaisiin myös muille ja samalla suvaitsevaisuus voisi lisääntyä kaikkien osalta.Meidän aikuistenhan tapa kasvattaa ja kertoa asioista on se mikä ennakkoluuloja vähentää? Ei se että poistetaan jokin ohjelma eikä asioista puhuta ja opita, eikö?
(Espoo, 29.04.2018)
#218
Järki käteen päätöksiä tehdessä(Tampere, 29.04.2018)
#219
Maalaisjärki?(Turku, 29.04.2018)
#236
Kohtuuton kohu yhen mielensäpahoittajan mielipiteestä(Kouvola, 29.04.2018)
#243
Sensuurin on taphduttava kotona. Ei kaikkia ohjelmia voi kieltää jos ne jotain omasta mielestään loukkaa. Ja lapsen kasvattaja vastaa siitä, että lapsi saa oikean kuvan näkemästään. Nyt saatiin 2-5 aikuista tyytyväiseksi, tuhansia lapsia surulliseksi.(Parola, 29.04.2018)
#244
Huhu mihin tää maailma menee(Lahti, 29.04.2018)
#256
Äly hoi älä jätä. Veitte sitten monien lasten suosikkiohjelman yhden loukkaantuneen aikuisen takia. Hienoa.(Porvoo, 29.04.2018)
#279
Suomi on kyllä naurettava maa. Onko nämä niitä oikeita ongelmia?(Ylöjärvi, 29.04.2018)
#283
Herra Heinämäen viesti lapsille on ollut, että kaikki ihmiset, ihonväriin ja rotuun katsomatta tekevät yhdessä hyväntuulista musiikkia. Jos joku on ohjelmassa naurunalaisena, se on tämä valkoihoinen maalaisjuntti, loivaliikkeinen Herra Heinämäki.(Pälkäne, 29.04.2018)
#288
Jotain järkeä tähän touhuun!(Pälkäne, 29.04.2018)
#294
Ohjelma takaisin!(Hämeenlinna, 29.04.2018)
#302
Ei pitäisi mennä hölmöilyn tasolle, kuitenkin näitä juttuja on pyöritelty kymmeniä vuosia.(aitoo, 29.04.2018)
#303
Tämmöinen kaikenlainen loukkaantuminen mitättömistä asioista on jo ylitse naurettavuudesta. Kyseessä on vielä lastenohjelma. Onhan intiaaneja ollut muissakin ohjelmissa aikasemmin. Mielensäpahoittajien aikakausi(Tampere, 29.04.2018)
#309
Lopettakaa erilaisuuden pelkääminen ja kaikkien asioiden lokeroiminen samaan nippuun mielensä lahjoittajien vuoksi! Höpö höpöä.. :((Liminka, 29.04.2018)
#311
Täysin järjen vastainen päätös.(Kajaani, 29.04.2018)
#313
Kotimaista hyvää lastenohjelmaa ulkomaisten hölynpölyjen tilalle! Herra Heinämäestä pitää vähän varttuneempikin väki!(Pori, 29.04.2018)
#317
Joku raja sikailullakin. Kieltäkää fingerpori samalla. Kielletään ja hyllytetään kaikki:)(Vantaa, 29.04.2018)
#319
Se ei todellakaan ole intiaanien eikä muidenkaan alkuperäiskansojen halventamista.(Valkeakoski, 29.04.2018)
#320
Järki hoi, äly älä jätä!(Pälkäne, 29.04.2018)
#322
Haloo!!!! Ylen tunarit vauhdissa......(Hämeenlinna, 29.04.2018)
#338
Valot päälle!!(Espoo, 29.04.2018)
#340
Järki tähänkin juttuun(JÄRVENPÄÄ, 29.04.2018)
#346
Äly hoi(Kotka, 29.04.2018)
#347
Naurettavaa(Akaa, 29.04.2018)
#352
Ei hyvää päivää tätä mielensäpahoittamisen ja korrektiuden määrää.(Lappeenranta, 29.04.2018)
#356
Jotain tolkkua tähänkin!(Pietarsaari, 29.04.2018)
#364
1 pahoittaa mielensä ni kielletään heti koko ohjelma! Yle on naurettava ja pahenee vaan!(Hämeenkyrö, 29.04.2018)
#374
Nyt järki käteen!(Noormarkku, 29.04.2018)