Lahden kaupungin Tiirismaan lukio säilytettävä itsenäisenä

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#211

Allekirjoitan, koska kaupungin epäonnistumiset rakennusten käyttökelpoisuudessa ei tule olla järjestettävän palvelun veturi. Ensin sisältö sitten tarvittavat tilat.

(Järvenpää, 28.10.2017)

#234

Allekirjoitan, koska Tiirismaan lukiosta valmistuneena tiedän, että kyseisessä lukiossa yhteishenki on koulun pienen koon ansiosta erittäin hyvä ja opettajilla on aikaa ja energiaa paneutua tarvittaessa yksittäisenkin opiskelijan ongelmiin ja auttaa heitä. Oppimisilmapiiri Tiirismaalla on hyvin kannustava ja saman vuosikurssin opiskelijoiden kanssa tulee helposti tutuiksi, mikä lisää viihtyvyyttä koulussa. Muista lukioista valmistuneilta kavereilta olen sen sijaan kuullut, että suuremmissa lukioissa yhteishengen ja oppimisrauhan kanssa on ollut ongelmia ja kaikki eivät aina ole mahtuneet haluamilleen kursseille. Tällainen tuskin edistäisi lukiokoulutuksen suosiota tai parantaisi oppimistuloksia, eiköhän se ole jo moneen kertaan todettu aiempien yhdistämisten myötä.

(Lahti, 28.10.2017)

#238

Allekirjoitan, koska olen itse kirjoittanut ylioppilaaksi Tiirismaan lukiosta 1982. Toivon ja edellytän kunnianarvoisan opinahjomme säilyttämistä ja kehittämistä ilman yhdistämistä Kannaksen lukioon.

Johan Bastubacka,
Dosentti HY, yliopistonlehtori

(Hyvinkää, 28.10.2017)

#250

Yhdistäminen on ihan hullu juttu...

(Heinola, 28.10.2017)

#276

Tipalasta aivan huikeat lähtökohdat saaneena oon tosi äänekkäästi yhdistymistä vastaan. Pieni lukio, se, että jokainen opiskelija tulee nähdyksi ja kuulluksi tekemättä itsestään numeroa, on todella iso voimavara, joka ei ole säästöissä mitattavissa.

Kannaksessa ei ole mitään vikaa, isoissa lukioissa ei ole mitään vikaa, mutta Tipalan henki ei kestä suurlukioksi yhdistymistä, ja Lahden viimeinen "pikkulukio" on säilyttämisen arvoinen. Lahden koulutuskenttä on kärsinyt jo aivan tarpeeksi säästöistä ja leikkauksista, jotka voisi varmasti nipistää myös jostain muualta.

(Turku, 29.10.2017)

#302

Olen Tiirismaan Lukion kasvatti, ja täysipäiväisenä musiikintekijänä koen asian tärkeänä. Omakohtainen kokemukseni perustuu nimenomaan Tiirismaan lukion yksilöllisen opetuksen / ohjauksen tuomiin mahdollisuuksiin, joilla saatoin kehittää omaa osaamistani ja taiteellista persoonaani tarvitsemaani suuntaan. Kulttuurin tärkeyttä ei muutenkaan nyky-yhteiskunnassamme voi korostaa liikaa ja ylipäänsä tarve tällaisten adressien laatimiseen tuntuu absurdilta. Olisi sääli, jos tulevien sukupolvien nuorten mahdollisuudet yksilöllisempään ohjaukseen ja toteutukseen jäisi suuren oppilasmäärän takia pintaraapaisun tasolle.
Leningrad Cowboys - kitaristi, biisintekijä 2004-
Apulanta - kitaristi 2015-
The Blanko - laulaja, kitaristi, biisintekijä 2006-
Vuoden 2013 Päijäthämäläinen musiikintekijä
Pauli Hauta-aho

(Hollola, 29.10.2017)

#310

Entisenä lukiolaisena haluan lukion jatkavan itsenäisenä.

(Vantaa, 29.10.2017)

#324

Olen entinen Tiirismaan yläasteen ja lukion oppilas.

(Helsinki, 29.10.2017)

#326

Voin

(Mikkeli, 29.10.2017)

#329

Olen Tiirismaan lukiossa ja tipalan rauhallisuus ja hyvä ilmapiiri on säilytettävä pienen lukion ansiosta.

(Lahti, 29.10.2017)

#333

en halua, että kannas ja tipala yhdistyvät.

(Lahti, 29.10.2017)

#334

Olen entinen Tipalan opiskelija ja tämä koskettaa henkilökohtaisella tasolla!

(Espoo, 29.10.2017)

#335

Mielestäni Tipalan ja Kannaksen lukioiden yhdistäminen olisi typerää, sillä itsenäisinä niiden on helpompi saavuttaa omat vahvuutensa, kuten Tipalassa henki, musiikkiluokat, ja laadukas opetus, vain muutamia mainitakseni. Näiden olisi naiivia olettaa säilyvän yhtälailla massiivisessa, yli tuhannen opiskelijan laitoksessa.

(Lahti, 30.10.2017)

#341

En ole itse vielä käynyt lukiota, ja mielestäni on tärkeää, että on useampi lukiovaihtoehto. Lisäksi olen samaa mieltä adressin kirjoittajan kanssa siitä, että Tiirismaan ja Kannaksen lukion yhdistäminen olisi erittäin huono päätös varsinkin opiskelijoiden hyvinvoinnin kannalta, eikä siitä pitkällä tähtäimellä syntyisi taloudellisia hyötyjä opiskelumenestyksen heikennyttyä. Lisäksi sisäilmaongelmien aiheuttamat sairaudet ja opiskelijoiden syrjäytyminen aiheuttaisivat yhteiskunnalle mittavan laskun ja opiskelijoille sekä psyykkisiä, sosiaalisia että fyysisiä kärsimyksiä, joita ei mitata rahassa, vaikka ne paljon maksavatkin.

(Lahti, 30.10.2017)

#345

!!

(Lahti, 30.10.2017)

#362

Olen Tiirismaan lukion ja Kannaksen lukion yhdistymistä vastaan!!!!!!

(Lahti, 30.10.2017)

#369

tiirismaan pitää pysyä itsenäisenä

(lahti, 30.10.2017)

#370

Tiirismaan lukio tarvitse oman, lukion tarkoituksena rakennettu rakennus. Yhdistäminen heikentää oppilaiden mahdollisuus saada rauhallinen ja turvallinen ympäristö opiskella tehokkaasti. Yhdistäminen on lyhytkatseinen ratkaisu - terve ja motivoitu lukiolainen on investointi tulevaisuuteen.

(Lahti, 30.10.2017)

#375

En halua mistään hinnasta jättimäiseen lukioon, jossa kukaan ei tunne toisiaan ja jossa ei ole mitään yhteishenkeä, kun olen saanut jo kokea millaista on olla Tiirismaan kaltaisessa mahtavassa lukiossa.

(Lahti, 30.10.2017)

#383

Olen koulun opiskelija, ja haluan taata rauhallisen sekä viihtyisän työympäristön tulevillekin vuosiluokille sekä henkilökunnalle.

(Lahti, 30.10.2017)