Ei liikuntapaikkojen ja kuntosalien sulkemiselle

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3216

Koronasuluissa ei ole mitään järkeä.

Jari Lehtimäki (Eura, 30.12.2021)

#3219

Liikuntapalveluiden käyttö mahdollistettava pandemiatilanteesta huolimatta. On ristiriitaista, että liikuntaan kannustetaan, mutta samalla harrastusmahdollisuudet estetään.

Oona Wendell (Tampere, 30.12.2021)

#3250

On omasta mielestäni hyvin mielenkiintoista, että tämän pandemian keskellä kun on eletty kaksi vuotta ja nähty vaikka mitä uusimpia tutkimustuloksia, mutta en muista koko tänä aikana kuulleeni kekenkään korostavan niiden perus tervellisten ja hyvien elämäntapojen merkitystä! Puhdas, ravitseva ruoka, riittävä lepo ja liikunta! Niillä ihminen pysyy terveenä ei ahdisteltuna ja peloteltuna kotiin yksin!!

Kuusela Tiia (Lahti, 30.12.2021)

#3267

Yksilöurheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat määritelty THL sivuilla matalimpaan tartuntariskiluokitukseen. Miksi nämä nyt suljettuna ja korkeamman riskin ravintolat tms. auki. Onko politiikkaa vai pelkoa tukien maksamisesta ravintoloille…

Matias Poutanen (Kirkkonummi, 30.12.2021)

#3268

Kummaa kun kaljalle pääsee päivällä, muttei uimaan!

Tuija Tiilikka (Espoo, 30.12.2021)

#3272

Meillä on miljoonia kuntosalikäyntejä ilman koronan kummempaa leviämistä. Samoin Suomessa on 40 000 lasta, jotka eivät pääse kyykkyyn. Onko liikunnan ehkäiseminen todella paras keino taistella flunssaa vastaan?

Eetu Vertainen (Jyväskylä, 30.12.2021)

#3277

Todella tekopyhää ja lyhytnäköistä sulkea liikuntapaikat. Ihmisiä kokoontuu epäterveellisimmässä ympäristöissä jatkuvasti suurempia määriä kuin hyvin ilmastoiduissa ja siivotuissa kuntosaleissa. Lisäksi kun ei pääse liikkumaan se kannustaa korvaamaan tekemisen juopottelulla ja muulla epäterveellisellä elämällä.

Patrick Ghraizi (Vantaa, 30.12.2021)

#3279

Liikunta on tärkeää kaikille hyvinvoinnin kannalta

Veeti Koivistoinen (Kuopio, 30.12.2021)

#3286

Urheiluhallit ja kuntosalit pitää olla avoinna, koronapassilla. Terveyttä edistävät ja kilpaurheilua harrastavien on päästävä treenaamaan.

Sirpa Vahtera (Vahto, 30.12.2021)

#3288

Jos päivisin saa ryypätä ravintoloissa niin kyllä me saamme silloin treenata!!!

Mari Naukkarinen (Vantaa, 30.12.2021)

#3289

Lopettakaa jo tämä urpoilu. Ainoa millä tämä paniikki loppuu on, että kaikki saa edes jonkinlaisen immuniteetin eli saavat viruksen.

Marko Suolaniemi (Helsinki, 30.12.2021)

#3300

Liikuntapaikoissa on tilastollisesti terveimmät ihmiset kun esimerkiksi junissa, busseissa, Alkossa tai kaupassa

Aleksandr Savander (Vantaa, 30.12.2021)

#3309

Tää ei ole oikein 🤔

Mia Katajisto (Raisio, 30.12.2021)

#3323

Kielletään liikunta ja kannustetaan baariun. Ennen koronaa asia oli toisinpäin. Tuhoatte Suomalaisten terveyden typerillä päätöksillänne.

Petri Satto (Hämeenlinna, 30.12.2021)

#3325

Nyt pää pois perseesta ja aivosolut liikkeelle!

Juho Määttä (Oulu, 30.12.2021)

#3327

On kansanterveydellisesti täysin kestämätöntä rajoittaa ihmisten vapautta liikkua, käydä töissä, harrastaa ja nauttia kulttuurista. Koronapassi on täysin turha, eriarvoistava ja sillä ei ole mitään terveydellistä perustetta. Toivon jatkossakin Suomen olevan demokraattinen, vapaa, liberaali valtio. Koronan varjolla ei saa viedä kansalaisten vapautta.

Saija Teppala (Turku, 30.12.2021)

#3332

ei ole mitään järkeä sulkea saleja. itse olen käynnyt onneksi päässyt koko korona ajan käymään salilla enkä ole saanut koronaa enkä mitään muitakaan flunsaa ym kuumeita tämän ainakana !!

Marko Kokkinen (palokka, 30.12.2021)

#3339

Tunarit.

Paavo Leinonen (Kuopio, 30.12.2021)

#3341

Liikunnan vapautta ei voi kieltää ja hallita!

Jeremias Komulainen (Espoo, 30.12.2021)

#3353

Ihan älytön homma että terveyttä edistävät yritykset suljetaan ja baarit ( en tarkoita ruokaravintolat ) auki?! Ihan esimerkkinä.

Sveta Pihlman (Helsinki, 31.12.2021)

#3363

Liikuntapaikat avoimina korona-aikana. Eivät todellakaan ole koronalinkoja, vaikka baareihin verrattuna!

Timo Ihanamäki (Pirkkala, 31.12.2021)

#3368

Liikuntapaikat auki heti!
Itse olin harrastamatta mitään liikuntaa 20 vuotta ja olinkin jo passivoitunut aika paljon. Syksyllä 2021 aloitin kontaktilajin joka tarkoitti omalla kohdalla 2 kertaa viikossa treenit, eli yhteensä kolme tuntia. Olo ollut mitä mainioin, en ole sairastellut, mielenterveys parantunut jne jne.

Tuomo Sagulin (Tamperr, 31.12.2021)

#3376

antakaa meidän urheilla! ihmisen pää ei kestä tälläistä

toni salonen (tampere, 31.12.2021)

#3393

Kaupatkin on pahempia bakteeripesiä kuin kuntosalit!

Elina Puro (Valkeakoski, 31.12.2021)

#3396

Kaikki rajoitukset terveyttä ja hyvinvointia edistävistä toiminnoista poistettava! Passitkin on turhia! Päättäköön ihmiset itse keinoistaan pysyä terveenä...

Liisa Hirvonen (Savonlinna, 31.12.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…