Terhokodin puolesta -adressi
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#31403
Minä olen 26-vuotias nainen. Äitini sairastui reilu puolitoista vuotta sitten aggressiiviseen rintasyöpään, ja kuoli siihen lähes tasan vuosi sitten Terhokodissa. Tieto äitini siirrosta saattohoitoon oli musertava, ja elämäni hirvein päivä - hirveämpää kuin äidin vierellä seisominen hänen kuollessaan. En tiennyt saattohoidosta mitään, tiesin vain että menettäisin rakkaimman ihmiseni, ainoan äitini.Minun äitini vietti lopulta saattohoidossa vain viisi päivää ennen kuolemaansa. Sinä aikana hän tapasi suurta joukkoa rakkaita ystäviään ja perhettä, ja meille kaikille kerrottiin lempeästi siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Äiti vietti viimeisen vuorokautensa armollisesti horrokseen kaltaisessa tilassa, sillä hänen kipujaan osattiin lääkitä. Meidän läheisten epätoivo ja tuska kohdattiin tavalla josta olen ikuisesti kiitollinen. Terhokodin jokainen työntekijä katsoi minua silmiin, ja uskon että vaikeampaa on vain katsoa silmiin ihmistä joka tietää itsekin kuolevansa, vaikka on täynnä halua elää. Terhokodin täytyy saada säilyttää edellytyksensä toimia siten kuin se minun äitini hoidossa toimi. Inhimillisesti.
Enna Koskelo (Helsinki, 18.09.2020)
#31409
Tämä on tärkeän asian puolesta tehty adressi. Toivottavasti tällä on vaikutusta saada pidettyä Terhokoti, sillä osa todella tarvitsee sitä.Meri Hakola (Vantaa, 18.09.2020)
#31410
Terhokodin tarpeellisuudesta ei taida olla päättäjillä tietoakaan. Tukea saa potilas ja omaiset.Lea Lang (Helsinki, 18.09.2020)
#31436
Hyvää hoitotyötä tekevää hoitopaikkaa ei saa alasajaaMarja-Leena Saarikivi (Kotka, 18.09.2020)
#31446
Isäni vietti viimeiset päivänsä terhokodissa. Palvelu oli mitä loistavinta ja isästäni pidettiin todella hyvää huolta! Paikka ei saisi sulkea!Jonna Leppiniemi (Kotka, 18.09.2020)
#31450
Terhokoti on välttämätön hyvälle ja oikeutetulle kuolemalle!Elina Satama (Helsinki, 18.09.2020)
#31458
Jokaisella on oineus ihmisarvoiseen hoitoon ja kuolemaan.Tiina Närji (Oulu, 18.09.2020)
#31460
Sormet pois Terhokodista!Anne Rintamäki (Vaasa, 18.09.2020)
#31466
Jokainen ihminen ansaitsee kauniin lopun ja sitä Terhokoti omalla toiminnallaan edistää.Emmi Tapola (Helsinki, 18.09.2020)
#31489
Tukekaa tätä hienoa työtä, jotta se voi jatkua.Karoliina Stenman (Kerava, 18.09.2020)
#31494
Älä jätä yksin !Olli Sariola (Shewood, 18.09.2020)
#31512
Saattokoteja tarvitaan Suomessa! Tarvitaan vaihtoehto julkisen puolen vastaaville yksiköille! Lisää inhimillisyyttä ja aitoa välittämistä Ja läsnäoloa ja tukea lähestyvään kuolemaan ihmiselle tämän viimeisinä elinpäiviä/viikkoina/kuukausina!Päivi Nokkala (Hausjärvi, 18.09.2020)
#31518
Päättäkää viisaasti, tämä ei ole oikea säästökohde.Jenna Järvinen (Janakkala, 18.09.2020)
#31529
Kaikkea ei voi mitata rahassa.Tiina Granberg-Hakala (Helsinki, 18.09.2020)
#31547
Tätä palvelua ei saa lopettaa.Virva Ressler (Helsinki, 18.09.2020)
#31558
Lyhytnäköistä toimintaa!Tellervo Lönnroth (Helsinki, 18.09.2020)
#31593
Terhokodin saattohoito on kokonaisvaltaista, kuten kuoleminenkin. Terhokodin erikoistuneessa hoidossa ihminen saa kauniin ja ihmisarvoisen lähdön. Toiminta pitää säilyttää ja sen osaamista hyödyntää koko Suomessa.Laura Hakoköngäs (Helsinki, 18.09.2020)
#31598
Näitä tarvitaan. Oma äitini joutui olemaan normi osastolla eikä henkilökunnalla ollut pätevyyttä havaita että loppu on lähellä.Timo Telovaara (Vantaa, 18.09.2020)