English: SAVE THE KYMI SINFONIETTA!
PIDETÄÄN KYMI SINFONIETTA TOIMINTAKYKYISENÄ!
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#2212
Upea orkesteri, hyvä ohjelmisto vuodesta toiseen. Ei tarvitse lähteä muualle hyvän perään, kun saa laatua kotipaikkakunnalla. Se on suurenmoinen etu Kouvolassa asuvalle.(Kouvola, 14.10.2020)
#2223
Konsertit ovat hyvinvointipalvelua. Ihmiset tarvitsevat vähemmän sairaanhoitoa kun saavat käydä kuuntelemassa tasokkaasta taidemusiikkia.(Kangasala, 15.10.2020)
#2225
Suomen kulttuurimaailma ei kestä enää yhdenkään ammattiorkesterin lakkauttamista/toiminnan leikkaamista. Saatavat säästöt ovat rahassa mitattuna varsin pieniä ja sisällöllisesti mitattuna suurelle osalle väestöä todella merkittäviä. Jos kulttuuri lakkautetaan, on tasapuolisuuden nimissä lakkautettava kaikki urheilunkin tukeminen, liikuntapaikkojen rakentaminen ja niin edelleen. Nekin ovat lopulta vain kulueriä! Älkää käsitelkö kulttuuria koskaan pelkkänä kukueränä ja konsultin keksimänä säästötoimena!(Kirkkonummi, 16.10.2020)
#2242
Imagonlasku ei liene hyväksi Kouvolallekaan(Kotka, 22.10.2020)
#2254
Pienien kaupunkien tulevaisuus on vaakalaudalla, ollut jo pitkään ennen koronaakin. Nyt ei saa riisua viimeisiä syitä jäädä tai palata kehä 3:n ulkopuolelle. Investointeja ja kulttuuria pieniin kaupunkeihin!(Kotka, 25.10.2020)
#2257
Jatkuvasti kehittyvä ja uudistuva Kymi Sinfonietta tuo musiikillaan iloa ja terveytta kuulijoilleen. Se luo Kouolaan kulttuurista laatua ja on tärkeä asukkaita paikkakuntaan kiinnittävä tekijä. Sen laatu ja taso tunnetaan koko Etelä-Suomessa ja muualta tulevat vieraani haluavat ehdottomasi kuulla Kymi Sinfoniettaa. Orkesterin taloudelliset ja musiikilliset toimintaedellytykset on ehdottomasti turvattava.(Kouvola, 27.10.2020)
#2263
Tuttuni Helsingistä käy Kymi Sinfoniettassa töissä ja on muuttanut minun käsitystäni alueenne elinvoimaisuudesta. Keväällä seurasin orkesterin humoristisia ja tasokkaita klippejä netistä - se jo laajensi käsitystäni klassisen musiikin merkityksestä nykyajassa.(Helsinki, 31.10.2020)
#2275
Kymi Sinfonietta on olennainen osa Kymenlaakson kulttuuria ja monipuolisuutta. Orkesteri on iloksi kaikenikäisille paikallisille asukkaille sekä turisteille.Kulttuuri on (rahallisesti edullisempi) osa Suomalaista hyvinvointia eikä siitä missään nimessä saa leikata, pikemminkin tukea enemmän.
(Odense, 08.12.2020)
#2277
Elävä musiikki tuo hyvinvointia ja elämyksiä, joita ei muulla tavoin voi kokea. Kuten rockin, jazzin, popin, rapin, niin myös klassisen musiikin kuuntelijat tarvitsevat laadukkaan tarjonnan, ja sitä tarjoaa Kymi Sinfonietta. Tarvitaan myös akustisesti tasokas konserttisali toimivine kahvilapalveluineen, niin kuin juuri Kuusankoskitalo on.Kiitos orkesterille, sen soittajille ja kaikille sen vuoksi työtä tekeville!
(Kuusankoski, 17.12.2020)
#2298
Kouvolan maineen kannalta olisi hyvä, että se tunnettaisiin muustakin kuin Kalevauva-yhtyeen kertosäkeestä:"Kouvola, Kouvola, kaikkea kivaa betonists"Ihminen tarvitsee ikiaikaista taidetta kuten taidemusiikkia.
(Helsinki, 04.09.2022)
#2301
Kouvola on rakentanut 30 milj. maksaneen surullisen kuuluisan RRT- hukkaputken parin miljoonan valaisinpylväineen. On siis päätöntä väittää, ettei kaupungilla ole varaa maksaa omaa osuuttaan Kymi Sinfoniettalle, joka on hieno, kansainvälistä tasoa oleva orkesteri. Kymi Sinfonietan esitykset hienoakustisessa Kuusankoskitalossa sai minut palaamaan lapsuudteni kotikaupunkiin. On suuri häpeä Kouvolan päättäjille, jos ei Kymin Sinfoniettan avustusta jaeta tasan Kotkan kaupungin kanssa. Hävetä saa myös Kouvolan kulttuurilautakunta. Kaupunginjohtaja miettii aina, mitä muut ajattelevat Kouvolasta. Kymi Sinfoniettan tyrmäämisestä vasta riemu nousisikin!(Kouvola, 13.01.2023)
#2314
Säästetään väärästä paikasta!(Kouvola, 15.09.2023)
#2317
Pienellä säästöllä isot negatiiviset kerrannaisvaikutukset.(Myrskylä, 19.09.2023)
#2321
Kymi-Sinfonietta on elintärkeä alueen ihmisten hyvinvoinnille!!(Espoo, 19.09.2023)
#2327
Kymi sinfonietta on elintärkeä Kymenlaakson kulttuurielämälle!(Vantaa, 19.09.2023)
#2330
Kymi Sinfoniettan säilyttäminen on olennaisen elämänpiirin säilyttämistä!(Lahti, 19.09.2023)
#2331
Kymi Sinfonietta on kansainvälisestikin korkealaatuinen huippusoittajisto, jonka monipuolinen ohjelmasuunnittelu tarjoaa kustannustehokkaasti ainutkertaisia elämyksiä ja kulttuurista hyvinvointia Kouvolan, Kotkan ja koko Kymenlaakson alueen musiikinystäville. Älkää ihmeessä ajako alas vuosien omistautuvalla työllä rakennettua ja upeasti toimivaa orkesteria.(Helsinki, 19.09.2023)
#2333
I've worked with Kymi Sinfonietta a number of times and it's an orchestra that does a lot with comparatively small forces, playing across the region and further afield. It is so so obviously popular with its audience and the community that cutting its subsidy would be a major mistake. It's also not like Helsinki in the number of orchestras that serve it - cutting it, effectively forcing it to close, would create a major hole in the cultural heart of Kymenlaakso. It is amazing value for money, of a really high standard, and deserves to stay.(London, 19.09.2023)
#2337
Kulttuurista ei ole enää varaa karsia: se on sivistystä. Sivistys on hyvinvointia!(Lempäälä, 19.09.2023)
#2342
Pitäkää Kymi Sinfonietta toiminnassa. Mekin ajamme Vantaalta sinne konsertteja kuuntelemaan. Ja myös Kotkassa olevalta mökiltämme.(Vantaa, 20.09.2023)
#2343
Olen orkesterin uusin jäsen ja olen todella innoissani aloittaa urani orkesterimuusiikkona tässä mahtavassa orkesterissa. Tehdään kaikki mahdollista pelastamaan meitä ja pidetään kulttuuuri ja musiikki elossa kaikialla Suomessa!(Kotka, 20.09.2023)
#2344
Kymi Sinfonietta on kahden kaupungin yhteinen, vireä orkesteri, jolla on vankka kuulijakunta molemmissa kaupungeissa ja myös ympäri Suomea. Orkesteri on esiintynyt myös kansainvälisillä areenoilla ja saanut vierailijoiksi kansainvälisiä tähtiä. Orkesterilla on vakiintunut asema Kotkan ja Kouvolan kulttuurielämässä ja sillä on merkittävä vaikutus ihmisten hyvinvointiin, sekä myös kaupunkien vetovoimaan. Orkesteri on kantanut kortensa kekoon säästötoimissa jo 1990-luvulla kahden orkesterin yhdistymisen myötä.Kaikilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta matkustaa suurempiin kaupunkeihin sinfoniakonsertteihin, joten on tärkeää vaalia asukkaidemme tasavertaisuutta tukemalla Kymi sinfonietan toimintaa. Myös lasten kulttuurikasvatuksen kannalta on tärkeää, että kaupungissa on oma orkesteri ja kulttuurikasvatus klassisen musiikin saralla voidaan siten aloittaa jo viimeistään kouluiässä. Tällä on merkittävä vaikutus kulttuurikasvatuksen lisäksi myös siihen kuinka vetovoimaisena musiikin taiteen perusopetus koetaan ja missä määrin taiteen perusopetukseen hakeudutaan jatkossa.
Kulttuuritarjonta lisää asukkaiden hyvinvointia. Vaalitaan yhdessä tätä rikkautta ja alueellista vetovoima-magneettia!
Terveisin Kouvolan musiikkiluokkien kasvatti, musiikkipedagogi ja laulaja Riikka Strandman
(Jämsänkoski, 20.09.2023)
#2360
Toivon asiasta Kouvolan päättäjien pitävän mielessä miten tärkeä orkesteri on Kymenlaakson kulttuuri elämälle ja siksi se pitää säilyttää entisellään.(Kotka, 20.09.2023)
#2366
On kurjaa, että tällaisia adresseja pitää kirjoitella.Orkesterissa on työpaikkoja siinä missä omissa virastoissanne. Pohtikaa hetki musiikin vaikutusta ihmisiin.
(Espoo, 20.09.2023)
#2368
On todella ajattelematonta ja karua politiikkaa supistaa menoja siitä mikä tuo iloa ja hyvinvointia.(Kouvola, 20.09.2023)