Oulun tulee luopua keskustakampushankkeesta
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#2209
Rahojen tuhlausta koko hanke.Markku Alasiurua (Oulu, 05.07.2020)
#2210
Olen valmistunut yliopistosta siten, että työskentelin samaan aikaan. Valmistuin normaaliajassa.Yksi syy normaaliaikaiseen valmistumiseeni oli se, että Teknologiakylä ja Yliopisto ovat vierekkäin. Saatoin siis mennä aamulla töihin, pyöräillä päivän aikana luennolle (5min) ja sen jälkeen mennä takaisin töihin.
Mikäli työ- ja opiskelupaikat olisivat olleet bussimatkan päässä toisistaan, en tiedä, kumpaan olisin panostanut enemmän: opiskeluun vai töihin. Arvaan, että köyhänä opiskelijana todennäköisesti töihin. Olisin valmistunut varmaankin paljon pidemmässä ajassa.
Sanna Loukusa (Ii, 05.07.2020)
#2219
ei missään nimessä raksilaanpäivi raappana (oulu, 05.07.2020)
#2221
Yliopistolla on hyvät tilat Linnanmaalla.Markku Jouppi (Oulu, 05.07.2020)
#2222
Linnanmaalla on perinteitä, joita pitää kunnioittaaReijo Kangas (Oulu, 05.07.2020)
#2229
Vastuutan ehdottomasti yliopiston siirtoa Raksilaan lisäkustannuksista veronmaksajille !tuomo annala (kello, 05.07.2020)
#2236
Suunnitelmat yliopiston siirtämisestä muutenkin ahtaalle ruutukaava-alueelle Oulun keskustan tuntumaan pitää lopettaa alkuunsa.Petri Hämäläinen (Oulu, 05.07.2020)
#2238
Kun kreivi Johannes Oppersdorf Solms-Braunfels ja kreivitär Gabriella vierailivat Saksasta Oulussa keväällä 2018 oululaisen Prinsessa Ebba baletin ensi-illassa, he kävivät oheisohjelmana myös tutustumassa Oulun yliopistoon. Yliopistoalue teki kreivin ja kreivittäreen suuren vaikutuksen ja he hämmästelivät, miten täällä Pohjois-Suomessa on näin upeat tilat yliopistolla.Päivi Koskela (Oulu, 05.07.2020)
#2260
Allekirjoitan mielelläni adressinne ja toivon sen tuottavan tulosta.Pyytäisin teiltä vastavuoroisesti allekirjoitusta adressiin "Taimonrannan puolesta", sillä täällä Naantalissa ollaan tuhoamassa paikallisille asukkaille elintärkeää aluetta.
Anita Luhtavaara (Naantali, 05.07.2020)
#2263
Linnanmaan alueella laajasti on ollut ja on merkittävä vaikutus Oulun onnistumiselle teknologiakaupunkina. Yliopisto, VTT ja lukuisat alueella sijaitsevat teknologiayritykset ovat toisistaan hyötyvä synerginen kokonaisuus. Tätä hyvää on turha rikkoa.Jukka Koski (Oulu, 05.07.2020)
#2281
Loistava, toimiva campus on Linnainmaa, siellä on toimiva synnergia tutkimuksen, kehittämisen, opetuksen etc kesken. Toimivaa kokonaisuutta ei pidä tuhota. Uuden luominen on ns.sti herrassa..Liisa Luomanen (Harjavalta, 05.07.2020)
#2285
Ei tule korjata sitä, mikä ei ole rikki.Lotta Koski (Oulu, 05.07.2020)
#2286
Luonnon keskellä sijaitseva Linnanmaa on ainoalaatuinen tutkimus-ja opiskeluympäristö, jota voi edellen kehittää ja tarvittaessa myös laajentaa.Terttu Jurvakainen (Muhos, 05.07.2020)
#2299
Järki käteen!Tapani Matinolli (Tyrmävä, 05.07.2020)
#2301
Varmaan verorahoille löytyy tärkeämpääkin käyttöä!Anja Hirvelä (Kempele, 05.07.2020)
#2308
As an international student, it would be better to stay at Linnanmaa for better study quality than at the city center. For accommodation quality per person, it would have a bigger living space and cheaper tenet price. In my opinion, the average transportation distance from students' accommodation should be shorter and easier than move to city center.Hung-Chun Liu (Oulu, 05.07.2020)
#2321
Yliopistosairaalan valtavan investoinnin jälkeen yliopiston tarpeeton uudelleenrakentaminen tulevien veronmaksajien maksetettavaksi olisi järjetöntä ja ilmeisesti mahdotontakin.Paavo Saari (Oulu, 05.07.2020)
#2322
Yliopisto ei tarvitse keskustaa ja Raksila tarvitsee tilansa keskustan tarpeille.Tuomo Korkala (Oulu, 05.07.2020)
#2329
Pitkäaikaisena oululaisena entisenä kunnallisena luottamushenkilönä, ympäristöhallinnon virkamiehenä ja 80-luvun Oulun yliopiston rakentamisen neuvottelukunnan teknillisenä sihteerinä en ole havainnut mitään kestäviä perusteluja romuttaa Linnanmaan yliopistokampus, johon nyt on juuri saatu kootuksi yliopisto, AMK ja teknologiayritykset. Keskustaan voidaan rakentaa wau-arkkitehtoninen konressikeskus yliopiston käyntikortiksi niille, jotka eivät jaksa kulkea Linnanmaalle saakka.Heikki Aronpää (Helsinki, 05.07.2020)
#2331
Mielestäni erittäin huono idea. Ei löydy taloudellisia eikä muitakaan perusteita. Oulun vetovoimaa pitäisi kehittää muilla tavoilla. Ystäväni eteläsuomesta nostavat kulmakarvojen seuratessa Oulun menoa, kahinointi teatterilla, surulliset kupunkipyörät, Rotuaarin törkyisyys huumekauppiaiden pääkonttorina, kauppahallin ja torin surkea tilanne.Matti Peltola (Oulu, 05.07.2020)
#2336
Ei mitään järkeä viedä yliopisto ahtaaseen Raksilaan. Nythän on satsattu uusiin tiehankkeisiin, joka tulee sujuvoittamaan liikennettä Linnanmaalle, jossa on kasvullekin tilaaAnne Hurskainen (Oulu, 05.07.2020)
#2343
Se nyt vaan on tyhmää muuttaa keskustaan Linnanmaalta!Voitto Jussila (Oulu, 05.07.2020)
#2346
Yliopiston hyvä tutkimus- ja opetustaso lisää houkuttelevuutta eikä rakennusten sijainti.Raija Saarni (Oulu, 05.07.2020)
#2354
Yhdyn Pro Linnanmaa-liikkeen vaatimuksiin ja esitettyihin argumentteihinVilho Lantto (Oulu, 05.07.2020)
#2359
Linnanmaan puolesta!Mauno Hiltunen (Oulu, 05.07.2020)
#2361
Olkaa nyt järkeviä!Heikki Posio (Kempele, 05.07.2020)
#2362
Yliopisto voisi rakentaa ydinkeskustaan kohtaamispaikan, missä olisi tietoa saatavilla opiskelumahdollisuuksista, ainejärjestöjen klubeja, ravintolaa, neuvottelu - ja työskentelytiloja, sellainen yliopiston näyteikkuna. Syytä hakea kompromissia esim tällä tavoin. Yhteisen tahtotilan ja vision löytäminen tarpeen.Risto Hyvönen (Oulu, 05.07.2020)
#2369
Uoulun yliopiston siirto keskustaan/Raksilaan on aivan hullu ajatus!Terv. OY:n alumni ja mentori
Jussi Mäkinen (Liminka, 05.07.2020)
#2370
Nyt kun Linnanmaalle on haalittu iso kokonaisuus, niin onhan se ihan järjen köyhyyttä jos nyt aletaan hajoittaan. Lisätkää esim kulttuuria ja tapahtumiaOulun kaupunkiin...se puree!Virva Tuohino-Silenius (Oulu, 05.07.2020)
#2372
Muuttohanke on vailla järkeä.Matti Rutonen (Helsinki, 05.07.2020)
#2378
Yliopiston johto voisi keskittyä tutkimuksen ja opetuksen kehittämiseen. Sitä kautta se vetovoima syntyy.Pentti Luoma (Oulu, 05.07.2020)
#2396
Oulun Linnanmaan kampus ja tiedekeskittymä on upea tiede- ja yrityskaupunki.Ilkka Salo (Oulu, 05.07.2020)