Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#2001
Päätös koko kylän pihan häätämisessä on täysin oikeustajun vastainen. Alue on tärkeä yhteisöllisyyden kulttuurillinen keskittymä joka kerää niin lapsia kuin aikuisia kaikkina vuodenaikoina tekemään ja kokemaan yhdessä. Omalle lapselle jäämäki talvisin on perinne jota odotetaan vuosittain. Päätös aiheuttaa surua ja kiukkua. Miksi kuntalaisia ei kuulla asiassa?Johanna Karhunen (Tampere, 01.10.2024)
#2022
Nyt jotain järkeä päätöksiin, tällainen pikku-Berliini Tampereella on säilytettävä!Erika Halonen (Tampere, 01.10.2024)
#2024
Kulttuurikaupunki tarvitsee tekijänsä ja tilat tekemiselleArto Jalonen (Tampere, 01.10.2024)
#2027
Tampereen kaupungin tulisi olla ylpeä tästä Koko kaupungin pihasta!Liisa Rantalaiho (Tampere, 01.10.2024)
#2029
Jokainen kaupunki tarvitsee aikuisten ja lasten luovan ja vapaan tilan, joka edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä! Mika Pettissalolle kiitos pitkäjänteisestä työstä tämän asian eteen!Yst. Terv. Kulttuurikentän konkari, tuottaja ja Porvoon Kulttuurilaivan vpj Iina Olin
Iina Olin (Hki, 01.10.2024)
#2031
On leikkiä, liukua, kukkia, taidetta. Ihana paikka, antakaa sen olla!!Mira Ranta (Tampere, 01.10.2024)
#2040
En voi uskoa, että tätä adressia joutuu taas kirjoittaa! Kaikki tuki Pyynikin aikamatkojen upealle toiminnalle. Päättäjät, pitäkää lupauksenne!Aada Vainio (Akaa, 01.10.2024)
#2045
Tärkeämpää olisi historiallisten rakennusten kunnossa pito,ja käyttö hyödyllisesti kuin se että rakennetaan hulluna uutta.Kirsi Rintala (Nokia, 01.10.2024)
#2065
Upea, sadunomainen paikka kohtaamiselle ja matalan kynnyksen kulttuurielämyksille, jotka ovat kaikkien saatavilla.Maria Sulonen (Nokia, 01.10.2024)
#2091
Paikka on itselleni syy matkustaa Tampereelle. Ainutlaatuinen ja arvokas, mieletön kulttuurikohde, joka kasvattaa itseään yhdessä ihmisten kanssa. Tällainen ei rakennu pelkällä rahalla, eikä ole korvattavissa. Kultakimpale, joka ansaitsee paikkansa.Kukka Aho (Helsinki, 02.10.2024)
#2121
Hyvin tärkeä kulttuurikohde Tamperelaisille. Tällaisia kohteita on hyvin vähän! Älyttömän uniikki ja suojelemisen arvoinwnMaiju Aaltonen (Tampere, 02.10.2024)
#2129
Pyynikin Aikamatkat on väripilkku kaupungin keskustan läheisyydessä. Juuri tällaista kulttuuritoimintaa kaupunkeihin kaivataan.Elina Renko (Tampere, 02.10.2024)
#2145
Älkää viekö tätä ihanaa paikkaa! Tämä on osa meidän kulttuuria! Kaupunki tarvitsee erilaisia juttuja ollakseen viihtyisä. Tämä on juuri täydellinen sellaisena kuin se on ja niin paljon iloa se on tuottanut olemassa olollaan meille keskustan asukkaille. Asumuksia voi rakentaa kaupungin laitamille niin paljon kuin lystäätte, mutta älkää tuhotko meidän kulttuuria täällä keskustassa sen tieltä, kiitos.Meta Väisänen (Tampere, 02.10.2024)
#2160
Meillä on paperilla hieno kulttuuripoliittinen ohjelma teemalla "Kulttuurista kestävästi kasvava kaupunki" Koko kylän piha/Pyynikin Aikamatkat toiminnallaan on malliesimerkki ohjelman tavoitteista. Se on kaikille avoin ja ilmainen, sopii kaikenikäisille.Se luo yhteisöllisyyttä ihmisten kesken ja tarjoaa loistavat puitteet uusille kohtaamisille, luovaan toimintaan ja on viihtyisä kaupunkitila, joka bonuksena muokkautuu koko ajan ja toimii kiertotalous-periaatteella. Täällä voi vierailla vaikka kuinka monta kertaa ja jokainen vierailu on erilainen. Koko kylän piha tekee laajasti yhteistyötä mm. eri kulttuuri- ja taidealan toimijoiden ja ihmisten, eri oppilaitosten ja koulujen sekä lukuisten muiden tahojen. Koko kylän pihalla käy niin paikallisia, turisteja kuin kansainvälisiäkin vierailijoita ja osa heistä on kertonut tulleensa Tampereelle juuri varta vasten tutustumaan Koko kylän pihaan ja Pyynikin Aikamatkoihin. Minulle on ollut kunnia saada suorittaa matkailualan opintojen harjoittelu täällä ja nähdä koko se potentiaali ja merkitys vetovoimaisena vierailukohteena Tampereelle. Uskallan siksi sanoa, että tulee iso mainehaitta kaupungille, jos nyt ennen aikojaan tämä kaupungin helmi häädetään pois, varsinkin kun on muuta luvattu.
Kulttuuriohjelmassa sanotaan, että " Kulttuurin edistäminen on koko kaupunkiorganisaation - ja yhteisön asia. Voimme vaikuttaa tila- ja elinkeinopolitiikalla, koulutuksella, kaupunkisuunnittelulla merkittävästi siihen millainen kulttuurikaupunki Tampereesta rakentuu" Nyt on teidän päätös haluatteko edistää vai tuhota kulttuuria. Toinen poiminta: "luottamalla kaupunkilaisten asiantuntemukseen luomme tamperelaisten näköistä kulttuurikaupunkia ja tulevaisuutta" Luottakaa siis Pyynikin Aikamatkojen/Koko kylän pihan sydämeen, kuvataiteilija, taidetalkkari Mika Pettissaloon ja näihin tuhansiin ihmisiin jotka tämän adressin allekirjoittavat ja haluavat tämän heille rakkaan ja tärkeän kulttuurikohteen säilyvän.
Jenny Sjöroos (Tampere, 02.10.2024)
#2180
Aivot päähän!Satu Kolehmainen (Tampere, 02.10.2024)
#2197
Moro!!! Potkut Virpille!!!Alpo Hankkila (Tampere, 02.10.2024)