Maaningan sotepalveluiden säilyttäminen ennallaan ja lähipalveluina.
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#19
Kuopion liitoskuntien elinvoimaa ei pidä rapauttaa näin rajusti mitä suunnitelmien seurauksena tapahtuisi.Päivi Malinen (Kinnulanlahti, 13.04.2024)
#21
Maaningan tk säilytettävä ehdottomasti eikä mietitä muita vaihtoehtoja. Kiitos.Jorma Häiväläinen (Kinnulanlahti/Kuopio, 13.04.2024)
#23
Terveyspalveluiden lopettaminen aiheuttaa yksilö, yhteisö ja yhteiskunnallista haittaa Maaningalle, sekä sen välittömille lähialueilla. Palvelut heikkenevät, joka aiheuttaa vähentyvää muuttovirtaa ja vetovoimaisuutta, jonka myötä myös muiden palveluiden kuihtumisen ja sen myötä työpaikkojen vähentymisen. Turvattomuuden tunnetta haavoittuvassa asemassa olevissa asiakkaissa, kuten ikääntyvissä henkilöissä. Riskiä terveydentilan huonontumisessa, koska palveluiden saatavuus ja tavoitettavuus nostavat kynnystä ottaa yhteyttä tai hakeutua kauas terveydespalveluiden piiriin. Kuinka koululaisten hammashoito järjestetään ja mahdollistetaan pitkien välimatkojen päähän, joita vanhemmat ovat velvoitettuja kuljettamaan kesken oman työpäivänsä? Maaningan oma terveysasema ja siellä olevat tutut työntekijät ovat tuoneet merkittävää turvallisuuden tunnetta kansalaisille, sekä erinomaisesti hoitaneet ja tukeneet asiakkaita ja potilaita. Työntekijät tuntevat sukupolvien ajalta asiakkaan historian, mikä on luonut tuttuutta ja turvaa.Ulla Nuutinen (Kuopio, 13.04.2024)
#32
Maaningan tk palvelut pitää säilyttää. Koska meille ei ole mahdollista päästä muualle. Labraan kysillä jonot ettei esim. Oman alueen porukka ei ees pääse ajallaan. Odotus 2 h. Meillä ei pääse lääkärille jonot 5kk:tta???Tiina Berg (Kuopio, 13.04.2024)
#38
Terveyspalvelut Maaningalla ovat erityisen tärkeitä iäkkäille asukkaille ja mielestäni suunhuollon palveluiden tilanne on ollut Maaningalla ykkösluokkaista!Meri Leppikangas (Maaninka, 13.04.2024)
#47
Ihmisten terveysmyönteisyyteen vaikuttaa myös terveyspalveluiden hyvä saatavuus. Jos terveyspalvelut viedään kauas, se voi vähentää merkittävästi myös terveyspalveluiden piiriin hakeutumista. Eri ikärakekenteet tulee myös huomioida ja säilyttää palvelut kaikenikäisille. Mikäli neuvolapalvelut lakkautetaan, vaarantuu lapsiperheiden pysyvyys alueella. Vastaavasti ikäihmisille on erityisen tärkeää että palvelut on hyvin saatavilla:esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle voi olla ainut sosiaalinen kontakti se, että saa kohdata oman paikallisen terveyskeskuksen väkeä.Anna Mönkkönen (Kuopio, 13.04.2024)
#68
Nyt iäkkäät ihmiset ovat aikanaan pitäneet yllä hyvinvointia alueillamme,toivonmukaanmyös nyt nuoremmat muistavat senEila NURMONEN (Kuopio, 13.04.2024)
#95
Pääte ei paranna ketään!Petri Väisänen (Maaninka, 13.04.2024)
#98
Kotikylän puolesta.Tomi Pylkkänen (Maaninka, 13.04.2024)
#126
Maaningan terveyskeskus ja palvelut säilytettävä!Jarkko Nissinen (MAANINKA, 14.04.2024)
#132
Täältä Maaningalta on monen vaikea kulkea kauemmaksi tutkimuksiin /hoitoihin, kuten vanhukset joilla ei ole enää ajo-oikeutta ja nyt jos vielä leikataan vanhuksien eläkkeistä ja lapsiperheiltä, ei heillä ole rahaa matkustaa kalleilla takseilla, eikä välttämättä kykene linja-autolla kulkemaan! Myös lapsiperheet joilta viedään viimeisetkin roposet leikkauksilla, ei heillä ole varaa ajella hoitoihin pitkiä matkoja ja maksella vielä kalliit käynti ja hoitomaksut sekä mahdolliset kalliit lääkkeet!! Kaikki eivät halua eikä pysty elämään kaupungeissa!! Antakaa ihmisille rauha asua täällä maaseudullakin ja pitää palvelut lähellä!! Älkää viekö enempää ihmisten hyvinvointia alas, mitä jo teette tällä hetkellä leikkaamalla ja tuhoamalla ihmisiltä lähipalvelut pois!!!Mari Happonen (Kuopio, 14.04.2024)
#165
Terveyskeskus tulee säilyttää.Riitta Raatikainen (Maaninka, 14.04.2024)
#168
Maaningalta tärkeä pitää terveyskeskus ja lääkäri paikallaHannu Hietala (Kuopio, 14.04.2024)
#188
Palvelut säilytettävä myös syrjäkylillä.Jari Venäläinen (Kuopio, 14.04.2024)
#192
Maaseudullakin kuten maaningalla tulee olla palvelut saatavillaAnna Mari Lyytinen (Kuopio, 14.04.2024)
#200
Lähipalvelut kunniaan eikä maaseudun alasajoa!!Heidi Savolainen (Maaninka, 14.04.2024)