Palveluasumisyksikkö Wilhelmiina ja terveysasema säilytettävä Lehtimäellä

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#7

Röyhkeyttä on viedä kaikki palvelut pois täältä Lehtimäeltä.

Taija Kaukola (Lehtimäki, 24.10.2020)

#18

Kotikunnassa sukua ja tuttuja joille haluaisin noiden palvelujen tarpeellisena ja välttämättömänä jatkuvan.

Jukka Puumala (Pirkkala, 24.10.2020)

#23

Lehtimäen asukkaista suuri osa on vanhusväestöä ja nämä palvelut ovat elintärkeitä. En voi ymmärtää, että kaikki palvelut viedään juuri Lehtimäeltä pois, mitä palveluja aiotte vähentää Alajärveltä, kyllä sieltä voi auton nokka lähteä myös kohti Lehtimäkeä eikä vain päinvastoin.

Johanna Mäkelä (Seinäjoki (Lehtimäki), 24.10.2020)

#34

Lehtimäellä pitää säilyttää ikäihmisten palvelut..

Tiina Tuomola (Virrat, 24.10.2020)

#51

Haista kaa alajärven päättäjät pitkä Paska. Mitään säästöjä ei näillä(kään) päätöksillä saavuteta. Keskitetään vaan palvelut alajärven keskustaan.

Juha Osala (Lehtimäki, 24.10.2020)

#54

Jos sulkeminen/toiminnan lopettaminen etenee, olen valmis käyttämään erilaisia keinoja sen ehkäisemiseksi. Julkisuuden, kantelut, yhteydenotot esimerkiksi kansanedustajiin ja terveyden- ja sosiaalihuollon valvontaviranomaisiin.

Tuula Alatalo (Seinäjoki, 24.10.2020)

#55

Täytyy pitää palvelut ja toiminta Lehtimäellä. Lehtimäki Lehtimäkenä ja Alajärvi Alajärvenä vaikka Alajärveen kuuluukin.

Aleksi Ala-Mattinen (Alajärvi, 24.10.2020)

#61

Alajärven päättäjillä hyvin lyhytnäköistä suunnittelua.
Luotin alussa, että kyllä Alajärveltä hoitavat asiat oikein, kun itsekkin ovat pieni kunta. Pettivät luottamuksen aika pahasti. Moni asia hoidettu hyvin lyhytnäköisesti ka vain omaa etua tavoitellen.
Hyvä, kun lehtimäkeläiset vanhemmat ohjasivat yläkouluun Soiniin. Aiemmin en tästä ollut niin varma, mutta nyt olen.
Kannattanee harkita terv.hoitonsa siirtämistä takaisin Ähtäriin jos Alajärvellä näin huonosti pidetään huolta omasta kuntalaisistaan.

Maarit Ala-Opas (Kurikka /Lehtimäki, 24.10.2020)

#76

Ikäihmisille tutut paikat erittäin tärkeitä!!!!Säästöjä haetaan nyt kyllä väärästä kohderyhmästä.

Hannele Ruha (Ähtäri, 24.10.2020)

#81

Nämä kohteet ovat vääriä paikkoja säästää. Aika moni muuttaa muualle, jos tällaisia säästötoimia toteutetaan, eikä saada tänne lisää ihmisiä. Verotulot pienenevät entisestään, kun ei sille ole vastineeksi mitään palveluja. Ei saada myöskään yrityksiin osaavaa työvoimaa, kun ei ole palveluja. Näin isoista asioista tulee järjestää kuntalaiskeskustelut! Muu on huonoa hallintoa!

Heli Hämäläinen (Alajärvi, 24.10.2020)

#94

Pitääkö sitä kuolevan kaupungin rakentaa niin että repee perse. Kaikki palvelut ajetaan alas Lehtimäeltä prkl!

Tero Virtala (Lehtimäki, 24.10.2020)

#96

On ensiarvoisen tärkeää että Lehtimäellä ikänsä asuneet saavat tarvittavat vanhuusiän palvelut myös siellä...vanhuksille ihmisarvoinen elämä taattava kotipaikkakunnalla...ovat muutenkin huonommassa asemassa kuin mamut tässä nyky-yhteiskunnassa ...jopa omaisille heidän asioidensa hoitaminen on tehty vaikeaksi kautta suomen.

Mauri Jokiranta (Teuva, 24.10.2020)

#98

Yhtään pesäpallohallia yms.. Ei tartte rakentaa enää!

Anssi Viemerö (Seinäjoki, 24.10.2020)

#109

Wilhelmiinan toiminta turvattava jatkossa 🧡

Taina Lehtimäki (Seinäjoki, 24.10.2020)

#126

Ehdottomasti säilytettävä kyseiset palvelut. Vanhusväestön hyvinvoinnista ja terveydestä pidettävä jatkossakin huolta ja se taataan kun kyseiset palvelut pysyy jatkossakin.

Michael Jokiranta (Kaskinen, 24.10.2020)

#134

Asun itse Helsingissä,mutta synnyinkuntani on Lehtimäki.Vuosien varrella olen seurannut Wilhelmiinan toimintaa ja on ollut ja on edelleen tilaisuus seurata vanhustyön toimintaa muualla.
Lehtimäellä on erittäin vireää vahusten vapaaehtoistoiminta Wilhelmiinan asukkaille,jotka ovat tyytyväisiä ja pysyvät virkeinä mm sen ansiosta.Jos vanhukset viedään kotipitäjästä kauaksi vieraaseen paikkaan,kuka käy heitä katsomassa,tutut kaverit
puuttuvat ja vanhukset passivoituvat,muuttuvat vuodepotilaiksi.Sen jälkeen tulee avun tarve suuremmaksi,henkilökuntaa tarvitaan lisää,kustannukset kasvavat.Se vapaaehtoistoiminta,mitä Wilhelmiinassa on ei tule Alajärvelle,liikenneyhteydet huonot,kuka sinne taxilla ajelee.
Miettikkää vähän kustannus/hyöty,sitähän tässä luullaan säästävän.Seurauksena,kustannukset nousevat,jos mietitään kokonaisuutta ja inhimillisyyttä.

Anna-liisa Heinsalmi (Helsinki, 24.10.2020)

#145

En ymmärrä, miksi te Alajärven Kaupungin päättäjät säästöjä miettiessänne otatte ensimmäisiksi mietintäänne mitä pienessä/pienissä Alajärveen liitetyissä kunnissa olisi lopettamisen varaa, missä säästää, niinkuin lehtimäellä. Lehtimäellä palveluita on jo muutenkin niin vähän ja siellä asuu, niinkuin hyvin tiedostatte, enimmäkseen seniori-ikäistä väkeä. Minun ajatukseni on, että heidän ikäisilleen olisi jo suotavaa, että palvelut löytyisivät läheltä, ettei 30km päähän tarvitsisi lähteä, Alajärven Keskustastaan, Ähtäriin , Alavudelle tai Kuortaneelle. Seniori-ikäiset eivät enään niin välitä uuden oppimisesta, totuttelemisesta ja vieraista asioista vaan päin vastoin vanhaa, tuttua ja turvallista niin se on hyvä. Alle 2000 asukkaan lehtimäen, jossa tosiaan asuu enimmäkseen seniori-ikäistä väkeä ja jossa palveluitakin on jo nytkin niin vähän, 30km päässä alajärven keskustasta niin saisi mielestäni säästöjä mietittäessä, lehtimäen saisi vallan jättää mietinnän ulkopuolelle.

Tero Venhe (Ikaalinen, 24.10.2020)

#157

Todella lyhytnäköistä säästämistä. Äitini sai Wilhelmiinassa hyvää hoitoa viimeiset vuotensa lähellä omaa kotiaan. Hän sai myös lähteä arvokkaasti tästä elämästä omaisten ja hoitajien yhteistyössä järjestämän saattohoidon turvin.

Päivi Kärkkäinen os. Hyytinen (Espoo, 24.10.2020)

#170

Lehtimäen vanhusten palveluasunnot ja hoivakodit säilytettävä. Lähellä asuvat omaiset auttavat. Ei kannata uskoa konsulttien laskelmiin. Minulla oli mahdollisuus hakea äitini Helena Anttila Kaupintien purettavista rivitaloista tänne talomme päätyasuntoon Ouluun. Kaikilla ei sitä mahdollisuutta ole.

Riitta Immonen (Oulu, 24.10.2020)

#185

Vanhoja teistäkin vielä tulee..

Eija Hietamäki (Seinäjoki, 24.10.2020)

#198

Toivon Lehtimäen ikäihmisille arvokasta, turvallista ja ansaitsemaansa lämmintä kohtelua elämänsä lloppuun asti tutussa kotiseutuympäristössä. Wilhelmiinan ja Helmiinan asumismuoto mahdollistaa sen.
Myös Terveysaseman toiminnan jatkuminen Lehtimäellä on välttämätöntä kaikkien kuntalaisten hyvinvoinnille edelleenkin.

Kaisa Frimodig (Seinäjoki, 24.10.2020)