Lapin kamariorkesteri takaisin töihin - ei estettä työnteolle

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#10

Striimatut konsertit tavoittavat kansalaiset kodeissaan ja palvelutaloissa, hoitolaitoksissa. Tämä on kulttuurityötä ja palvelutehtävä muusikoille ja oikeus asukkaille saada kuulla tässä raskaassa tilanteessa musiikkia oman alueen muusikoiden soittamana. Myös musiikin harrastajat ja musiikinopiskelijat tarvitsevat näitä konsertteja kannustamaan omaa etäopiskeluaan myös musiikissa kun ei pääse live- konsertteihin.
Vähän hävettää tuollainen päätöksenteko virkamiesten taholta valtionapua saavan orkesterin työn estämiseksi 😎

Sinikka Ala-Leppilampi (Oulunsalo, 03.04.2020)

#11

Juuri nyt, kun on vaikeat ajat, me tarvitsemme kipeästi musiikkia. Muuten emme kestä.

Kimmo Hurri (Janakkala, 03.04.2020)

#16

Teillä on siellä Rovaniemellä aivan käsittämättömän hieno orkesteri, joka saa tunnustusta sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Jos se instituutio kehittelee valtakunnallisestikin etunenässä joitain luovia ratkaisuja tähän poikkeukselliseen tilanteeseen, niin eikö olisi syytä antaa sille varaukseton tuki, eikä sen sijaan leikata resursseja?!!

Reijo Ahonen (Janakkala, 03.04.2020)

#18

Käsittämätön päätös, kun suuremmatkin orkesterit tekevät edelleen töitä ja ilahduttavat kuulijoitaan streamien avulla. Lapin Kansa tarvitsee ehdottomasti kuull omaa orkesteriaan erityisesti nyt!!

Jenny Villanen (Vantaa, 03.04.2020)

#30

Kulttuuri on tärkeämpää kuin koskaan. Älkää viekö sitä pois!

Elisar Riddelin (Helsinki, 03.04.2020)

#42

Poikkeusoloissa taide voi olla ihmisen mielenterveyden pelastus! Tämän olen itse vahvasti kokenut.

Helena Palojärvi (Rovaniemi, 04.04.2020)

#56

Lapin kamariorkesteri on Rovaniemen, Lapin ja koko Suomen kulttuuriaarre, josta on pidettävä hyvä huoli myös vaikeina aikoina.

Olli Mustonen (Hausjärvi, 04.04.2020)

#61

Nyt jos koskaan tarvitaan orkesteria soittajien ammattitaidon ja ihmisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Lasse Kataja (Alavus, 04.04.2020)

#73

Tällainen lyhytnäköinen päätös on vahingollinen paitsi vahingollinen tunnollisille vapaa-ajan ja koulutuspalvelujen työntekijöille, myös äärimmäisen haitallinen Rovaniemen kaupungin imagolle.

Teppo Ali-Mattila (Helsinki, 04.04.2020)

#76

Tässä ajassa tarvitsemme kulttuuripalveluja enemmän kuin koskaan. On todella lyhytnäköistä viedä rovaniemeläisiltä ja lappilaisilta heidän rakastamansa orkesterin tuottama energia ja lohtu, asiat joita nyt tarvitsemme enemmän kuin ehkä koskaan.

Anna-Leena Haikola (Helsinki, 04.04.2020)

#88

Elättäkää Lapille arvokasta kulttuuria. Sen tarve tulee olemaan vielä suuri, kun korona hellittää.

Hilkka Jämsä (Turku, 04.04.2020)

#115

Me istumme kaikki kulttuurin oksalla — sitä ei kannata sahata.

Janne Saksala (Berliini, 04.04.2020)

#116

Hyvä Rovaniemen kaupunki,
olkaa ylpeitä täysin ainutlaatuisesta ja poikkeuksellisen korkeatasoisesta kamariorkesteristanne. Kuunnelkaa heitä sekä ideoinnin että päätöksenteon tasolla.
Kunnioittaen,
Rovaniemen kamariorkesterissakin paljon soittanut,

Assi Karttunen
muusikko, MuT
www.assikarttunen.fi

Assi Karttunen (Helsinki, 04.04.2020)

#119

Nyt jos koskaan tarvitsemme kulttuuria internetin välityksellä, kun merkittävä osa maailman ihmisistä viettää elämäänsä lähes pelkästään kotioloissa.

Jussi Littunen (Helsinki, 04.04.2020)

#121

Kulttuurin kuolema ei palvele ketään. Lapin Kamariorkesterilla olisi mahdollisuus palvella alueensa ihmisiä tuottamalla eläviä esityksiä kriisin aikana. Se on arvokasta.

Antti Tikkanen (Helsinki, 04.04.2020)

#132

Olen soittanut useita kertoja Lapin kamariorkesterin kanssa niin yhtyeessä konsertoiden, levyttäen että solistitehtävissä. Lapin kamariorkesteri on poikkeuksellisen hieno taideinstanssi todellinen kulttuuridynamo. Toivon vilpittömästi kaikkea tukea ja ymmärrystä joustoa vaikeassa globaalissa tilanteessa.

Roi Ruottinen

Roi Ruottinen (Turku, 04.04.2020)

#136

Varsinkin tällaisen aikana Rovaniemen kaupungin päätös tuntuu käsittämättömältä. Kun "live"-konsertit eivät nyt ole mahdollisia, ovat Lapin kamariorkesterin pienet Youtube -konsertit tuoneet iloa ja lohtua arkeen. On vaikea ymmärtää käsitettä "työnteon estyminen," kun orkesteri on tämän kaiken keskelläkin tehnyt ja ollut halukas tekemään konsertteja verkkoon, siis tavoittamaan meidät, yleisön. Muusikot ottivat siis reippaasti ja vastuullisesti oman paikkansa poikkeusolojen vallitessakin.

Marketta Melakari (Rovaniemi, 04.04.2020)

#140

The chamber orchestra is a treasure.

Michael Jacobs (Rovaniemi, 04.04.2020)

#147

Asun kaukana Rovaniemestä. Nyt olisi mahtava tilaisuus tutustua orkesteriinne paremmin, koska yleensä matkat sinne pohjoiseen ottavat sen verran aikaa ja ovat kalliitakin niin sitä pääsee näkemään harvemmin. Tykkäsin julkaisuista mitä orkesterista oli jo tehty.

Maria Kurunsaari (Helsinki, 04.04.2020)

#153

Muusikoiden työtä ei voi keskeyttää vetoamalla Korundiin sulkemiseen.

Tuija Alariesto (Rovaniemi, 04.04.2020)

#167

Kulttuuri on aina ollut kansakuntamme apuna,tukena ja lohtuna sen vaikeissa ajoissa.
On suuri virhe karsia nyt juuri sitä mitä ihmiset tarvitsevat ja haluavat.

Janne Aalto (Espoo, 04.04.2020)

#173

Musiikki on voimamme näinä aikoina. 🙏 Annetaan taiteilijoiden näyttää mitä musiikki voi tehdä silloin kun kaikki pysähtyy 🙏

Sari Laitila (Rovaniemi, 04.04.2020)

#175

Otetaan iisisti. Hengitellään hetki. Ei tehdä paniikkipäätöksiä. Ja annetaan nyt helvetissä kulttuurintekijöiden innovoida meille edes jotain valoa tähän höhhötilanteeseen. Häh.

Kimmo Hirvenmäki (Kemi, 04.04.2020)

#178

Kemissä sama surullinen tilanne.Täysiä päiviä tehtiin teatterilla ja olimme luomassa uusia keinoja palvella Kemiläisiä kunnes yks kaks kaupunki ilmoitti että olemme estyneitä. Kulttuuria tarvitaan.Älkäämme näännyttäkö sitä.

Tatja Hirvenmäki (Kemi, 04.04.2020)

#181

Me tarvitsemme orkesterimme myös kriisitilanteissa!

Kaija Sälevä (Rovaniemi, 04.04.2020)

#185

tarvitsemme kotikaranteenissa oman orkesterimme esityksiä. Kaupungilta pieni satsaus mutta vaikutus tänä poikkeuksellisena aikana on merkittävä. Jaksamme eristyksissä orkesterin striimattujen tai tallennettujen lähetysten avulla. Tässä helvetillisessä eristyksessä elää toivo, jota kulttuurin avulla voidaan ylläpitää.

Pirkko Posio (Rovaniemi, 04.04.2020)

#194

Eniten kaipaan Rovaniemeltä muutettuani LKOn konsertteja! Toivottavasti niistä voisi nauttia korona-aikana myös Turusta käsin.

Solja Niemelä (Turku, 04.04.2020)

#199

Käsittämättömän ajattelematon päätös! Juuri nyt ihmisten tarve saada tämänkaltaisia elämyksiä ja sitä kautta helpotusta oloonsa. On totta että netti on videoita pullollaan mutta paikallisuus tuo myös yhteisöllisyyttä! Perukaa nyt ihmeessä tai karhunpalvelus on suuri.

Markku Laakso (Kuopio, 04.04.2020)