Laajasalon raitiotielinja yhdistettävä Jokeri-linjalle ja raitiovaunuvarikko on sijoitettava jo päätetyn Jokerivarikon yhteyteen Roihupeltoon.
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#1
Laajasalon liikuntapuistoa on kehitettävä edelleen kasvaville liikuntatarpeille, eikä ottaa pois tarpeettoman isolle ratikkahalli hankkeelle.(Helsinki, Laajasalo, 05.03.2018)
#6
Laajasalon liikuntapalveluita on kehitettävä väestöpohjan kasvaessa; myös uimahalli olisi tarpeellinen, sillä lähimmät hallit kuten Itäkeskus ja Vuosaari ovat ruuhkaisia.(Helsinki, 05.03.2018)
#15
Ette kai halua jäädä historiaan päättäjinä, jotka tuhosivat paljon kauneutta? Historia ei saa toistua. Vauhtisokeus seis !!(Helsinki, 05.03.2018)
#26
Ehdottomasti tämän vaihtoehdon tulee olla toteutuksen perustana!(Helsinki, 05.03.2018)
#47
Suunnitelma on järkevä, taloudellinen ja tehokas. Lisäksi yhteydet Roihuvuoreen paranevat (esim. seurskuntayhteys), koska tällä hetkellä liikenne on vaihtoyhteyden varassa.(Helsinki, 05.03.2018)
#53
Alkaa olla ylitsevuotavan suurisuuntaisia Laajasalon rakennussuunnitelmat. Liikuntapuiston ja viereisten luontoalueiden merkitys korostuu jo päätetyillä suunnitelmilla (esim. Kruunuvuorenranta, bulevardisointi).(Helsinki, 05.03.2018)
#56
Joku tolkku näihin päättömiin suunnitelmiin. Seuratkaa tutkimuksia, mitä merkitystä luonnolla on ihmisille tai bulevardin terveyshaitoista. Kaiken syksyä, talvea, on puhuttu aiheista, mitkä nyt ilman tutkimuksiakin ymmärtää, mutta täällä päättäjät ovat pudonneet kehityksestä. Helsingistä ei tule suurkaupunkia tekemälläkään, oletteko matkustelleet maailmalla tai esim lentokoneesta katselleet tätä pientä kaupungin plänttiä, jota ympäröi pelkää vihreää! Olemme valinneet asuinalueeksi vihreän Laajasalon vrt esim Kalasatama, joka rakennettu täyttömaalle, siellä ei loukattu kenenkään valintoja. Tulkaa jo maan pinnalle, toivottavasti kohta alkavassa asukasillassa ei tarvitse kuulla enää suunnittelijoita, jotka hurmiossa puhuvat ratikkalinjoista ymmärtämättä mitään muuta! MIssä Laajasalon kaupunginvaltuutetut, ääniä ei taatusti enää tule!(Heelsinki, 05.03.2018)
#59
Luonto on säilytettävä tuleville sukupolville. Se on joskus vielä arvokkaampaa kuin rakennusmaa.(Helsinki, 05.03.2018)
#60
Luonnon ja laajasalolaisten parhaaksi.(Helsinki, 05.03.2018)
#62
Tällaista ehdotusta olen odottanut. Raitioliikenne on järkevä vetää metrolle jne asti myös Herttoniemen suunnalla.(Helsinki, 05.03.2018)
#74
Laajasalo seuran ehdotus erinomainen. Suuria synergiaetuja Jokerin kanssa(Helsinki, 05.03.2018)
#75
Saaren lisääntyvälle väkimäärälle tulee jättää luontoa ja liikuntapaikkoja virkistykseen. Tutkimustenkin mukaan vihreä ympäristö rauhoittaa ja laskee verenpainetta. Kun tällainen upea luontokohde meillä on, ei sitä pidä tuhota.(Helsinki, 05.03.2018)
#80
Ehdotettu pikaraitiotien kytkeminen osaksi muuta Helsingin julkisen liikenteen runkoverkkoa myös idässä on ainoa oikea tapa saada Laajasalon julkisesta liikenteestä toimiva. Kaikki laajasalolaiset eivät matkusta keskustaan tai itään, kuten nykyisissä suunnitelmissa kuvitellaan. Kun Laajasalon syöttöliikennettä saadaan keskustan lisäksi ohjattua myös pohjoiseen, paine oman auton käytölle vähenee nykyistä suunnitelmaa useammalla henkilöllä. Lisäksi Laajasalon nykyinen pussinperämäisyys poistuu.Ratikkavarikkoa enemmän laajasalolaiset tarvitsevat toimivia ulkoilu- ja sisäurheilufasiliteetteja. Kaupunginosassa tulee olemaan keskikokoisen suomalaisen kaupungin asukasmäärä tulevina vuosikymmeninä. Tästä huolimatta lähiliikuntapaikkoja ollaan nykyisissä suunnitelmissa pienentämään entisestään. Kaupunginosan kasvaessa uimahallin saaminen Laajasaloon on erittäin perusteltu ehdotus.
(Helsinki, 05.03.2018)
#95
Harvemmin on asiaa keskustaan; useammin suuntaan itään tai pohjoiseen: esim. Itikseen, Viikkiin, Malmille, Roihupeltoon, Roihuvuoreen, Vuosaareen, Kontulaan, Lahdenväylälle, Tampereenväylälle jne. Kulkuyhteydet Herttoniemeen ovat paljon tärkeämmät kuin meren yli keskustaan!(Helsinki, 05.03.2018)
#98
Järkevin ehdotus. Suurin hyöty kokonaisuutta ajatellen.(Helsinki, 05.03.2018)
#100
Reposalmentien rakennussuunnitelmat pistettävä jäihin!(Helsinki, 05.03.2018)
#105
Uimarannan läheisen liikuntapuistoalueen kehittämiselle on suuri tarve. Alue palvelisi kasvavalla asuinalueella kaikenikäisiä asukkaita. Matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksien lisääminen kuuluu käsittääkseni vahvasti myös helsingin uuteen kaupunkisyrategiaan!!(Helsinki, 05.03.2018)
#107
Varikko pois Laajasalosta(Helsinki, 05.03.2018)
#110
Ehdottomasti järkevin tähänastisista suunnitelmista/ehdotuksista!(Helsinki, 05.03.2018)
#119
Uimahallia tarvittaisiin Laajasalossa(Helsinki, 05.03.2018)
#123
Syntyy mittavia kustannussäästöjä jos raitiovaunujen huolto keskitetään yhteen paikkaan.(Helsinki, 05.03.2018)
#127
Yliskylän ja Laajasalon väkiluvun kasvaessa on ulkoilu- ja virkistysalueelle tarvetta, joten on järjetöntä tuhota valmis, merenrantaan rajautuva alue rakentamalla sinne ratikkavarikko ja asuntoja. Asuntoja rakennetaan Laajasaloon jo ihan tarpeeksi muutenkin. Saaren infrastruktuuri ei tule kestämään suunniteltuja määriä asukkaita. Lisäksi voisi edes jossain säästää viheralueita, jotka tekevät Helsingistä erityislaatuisen paikan asua ja elää.(Helsinki, 05.03.2018)
#139
Ihan järjetöntä touhua lähteä tuhoaan jo muutenkin vähäisiä liikunta-ja virkistyspaikkoja saareltamme!(Helsinki, 05.03.2018)
#140
Laajasalon kaunein metsäpolku kaupungin upeimmalle rannalle ja lähimetsä on säilytettävä, koska niitä tarvitaan virkistyskäyttöön. Siellä käyvät lähiseudun koululaiset, vanhusten palvelutalossa asuvat ja päiväkotilapset tutustumassa lähiluontoon. Jos se tuhotaan, sitä ei koskaan saada takaisin. Tämä on Laajasalon Helmi. Ehdoton ei ratikkavarikolle Rantaan. Se pitää sijoittaa ehdotuksen mukaisesti muualle.(Helsinki, 05.03.2018)
#150
Aivan hullu ajatus, tuhota valtavan suosittu olemassaoleva luonnonläheinen urheilu- ja liikunta-alue. Tällaisia ei ”rakenneta” takaisin. Nyt järki päähän!(Helsinki, 06.03.2018)
#160
Käykää katsomassa Laajasalon urheilupuistoa, myös upeita tuulensuojassa (harvinaista !) olevia beachvolley-kenttiä. Niillä kesäisin valtavasti pelaajia, nuorisoporukoita nauttimassa ilmaisesta, fiksusta yhdessäolosta iloisin ilmein. Sen vieressä nurmikkokentällä pelaa usein maahanmuuttajataustaisia miehiä ja naisia rentoa jalkapalloa. Tällaiseen ilmaiseen sosiaaliseen ryhmäliikuntaan pitää säilyttää näin onnistuneet paikat(Helsinki, 06.03.2018)
#164
Siirtäkää varikko teollisuusalueelle, esim Roihupellolle. Jättäkää luonto rauhaan(Helsingfors, 06.03.2018)
#166
Laajasalon Yliskylän uimaranta ja sen lähialue on ainutlaatuinen Helsingissä ja se pitää sellaisena säilyttää.(Helsinki, 06.03.2018)
#189
Varikko on sijoitettava jollekin olevassa olevalle teollisuusalueelle tmv, eikä lähiöihin. Julkisen liikenteen yksi tärkeimmistä tehtävistä on lisätä asumisviihtyvyyttä, ilmanlaadun parantumisen kautta. Olisi kaiken logiikan vastaista kuormittaa ympäristöä julkisen liikenteen teknisillä tukipalveluilla asuinalueilla. Melua on vähennettävä ja luontoa säilytettävä.(Helsinki, 06.03.2018)
#191
Toivon avointa keskustelua ylimpien poliittisten päättäjien ja kansalaisten kesken näin merkittävistä postimerkkikaavoista, kuten on ratikka varikko ja sen yhteyteen "nippu" kerrostaloja yhteensä noin 90.000 tuhatta m2.Keskustelut tulisi käydä ennen suunnittelukilpailua.
Kruunuvuoren siltahanke, siitä tehty päätös osoittaa, ettei kaupunki aseta projekteille johtajaa, joka hallitsee kokonaisuuksia. Vuoden 2008 hankepäätöksestä --- päätökseen olisi tullut ottaa jo alkuaan huomioon myös infra koko alueelle, Vartiosaari -Ramsinniemi, Santahamina - tulevaisuus, Laajasalo -Jollas lisärakentamiset.
(Helsinki, 06.03.2018)
#195
Ei varikkoa Laajasaloon!Rakennetaan muutenkin aivan liian täyteen!
(Helsinki, 06.03.2018)