Mouhijärven yhteiskoulun uudisrakentamisen puolesta!

Nyt on aika ottaa järki käteen Sastamalan päättäjät!

Kauhun sekaisin tuntein me vanhemmat täällä pohjois-Sastamalassa seuraamme jojottelua, jota kaupunkimme päättävä taho harrastaa. Mouhijärven Yhteiskoulun remonttia on veivattu ja vekslattu edestakaisin. Ainoa asia mikä on koko tämän ajan ollut pysyvää, on se, että oppilaat täällä pohjoisessa osassa kaupunkia ansaitsevat opiskelurauhan sekä nykyaikaiset, oppimista tukevat koulutilat. Näiden oppimistilojen tulee olla joustavia sekä muuntautumiskykyisiä, että ne innostaisivat oppimaan sekä tukevat oppilaan omaa ajattelua. Oppimisen fyysisellä ympäristöllä on suuri merkitys oppimisen tuloksiin.

Yhteiskoulun remontti ei voi enää odottaa. On aika tehdä rohkeita ja innovatiivisia päätöksiä, pohjoisen alueen lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi sekä koko kaupungin veto- ja pitovoiman hyväksi rakentamalla terveet ja turvalliset koulutilat, joissa yhtenäiskoulun toiminta voisi jatkua ja kehittyä saman katon alla vielä 10 vuoden jälkeenkin!  

Allekirjoita adressi Mouhijärven Yhteiskoulun nykyisten sekä tulevien oppilaiden tulevaisuuden puolesta!


Mouhijärven yhteiskoulun vanhempainyhdistys Ry    Ota yhteyttä adressin tekijään