TaiK ja Kauppis säilytettävä Helsingissä

Antti Ikonen
Vieras

/ #26 Otaniemessä ei ole synergiaa nytkään - mistä sitä yhtäkkiä loihdittaisiin?

03.02.2011 15:13

Otaniemen kampusalue näyttää varmaan hienolta aurinkoisena kesäpäivänä helikopterista katsottuna.

Tunnen Otaniemessä pitkään työskennelleitä ja myös siellä opiskelleita. Heidän mukaansa TKK:n eri alojen opiskelijat, opettajat ja tutkijat ovat keskimäärin aika vähän tekemisissä toistensa kanssa. Parin neliökilometrin alueelle ripotellut kymmenet rakennukset eivät mitenkään edistä ihmisten kohtaamista ja kanssakäymistä. Nimenomaan ihmisethän - opiskelijat, opettajat, tutkijat, kv-koordinaattorit, informaatikot jne jne - tässä pitääkin saada aktiiviseen vuorovaikutukseen keskenään. Ja jos Otaniemi olisi niin synergiaa tihkuva kampus kuin jotkut sitä markkinoivat, niin miksi siellä puuhataan kukin omissa ympyröissään?

Otaniemen elävoittäminen siirtämällä TaiK sinne on väärä ratkaisu. Jokaisella kolmella Aalto-korkeakoululla voisi sen sijaan olla "haarakonttori" kahdella muulla kampuksella. Otaniemeen sijoitettuna TaiK menettäisi nopeasti oman identiteettinsä ja samalla sen kiinnostavuuden, jonka takia se on alunperinkin ollut houkutteleva kumppani kahdelle muulle Aalto-korkeakoululle.

Jos Otaniemen kampukseen halutaan satsata rahaa, olisi uudisrakentamisen asemesta paljon tärkeämpää ryhtyä peruskorjaamaan Alvar Aallon suunnittelemaa rakennuskantaa, joka on paikoin hälyttävän huonossa kunnossa. Teekkaritkin ansaitsevat kunnolliset tilat opiskelulle ja tutkimuksen tekemiselle.

TaiK Kalasatamaan ja arkkitehtiopetus mielellään mukaan! :-)