KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen

"Vanha mummo jäsen"
Vieras

/ #549 10 vuotta mukana KKY:n toiminnassa

20.01.2011 21:18

Olen ollut mukana KKY:n toiminnassa noin 10 vuotta. Jokainen kerta, kun on ollut jonkinlaista pahaa puhetta jostakin jäsenestä, niin puhujana on ollut puheenjohtaja. Milloin on ollut epäluotettava, milloin rikkonut kaikki lupauksensa, milloin laittanut omat lapsensa etusijalle, milloin ollut rahanahne, milloin muuttanut toiselle puolelle Suomea ja siksi ilkeyttään lopettanut, milloin ollut laiska, milloin ollut mielisairas, milloin ollut epäluotettava....

Vuosia sokeasti uskoin puheenjohtajaa, kuten monet muutkin ja ajattelin, että ompas KKY:llä käynyt todella huono säkä jäsenien suhteen, kun kaiken laista sakkia puheenjohtajan mieltä tulee pahoittamaan. Tuntui välillä oikein pahalta puheenjohtajan puolesta.

Muutama vuosi sitten aloin kuulla pahoja puheita jäsenestä, josta oli vuosien saatossa tullut hyvä ystäväni. Uskoin edelleen puheenjohtajaa sokeasti, kun hän kertoi, kuinka kamala ihminen ystäväni olikaan oikeasti. Miten olinkaan voinut olla tuollaisen ihmisen ystävä?

Vihaisena soitin ystävälleni ja haukuin häntä itsekkin puhelimessa. Sitten kuulin vuolaan itkun toisesta päästä linjaa ja menin hiljaiseksi. Itkunsa seasta ystäväni sai kerrottua pikku hiljaa, että edelleen oli se sama ihminen, jona häntä olin pitänytkin.

Ainoa virhe, mitä hän oli KKY:ssä tehnyt, oli se, että hän yhden ainoan kerran oli ääneen sanonut puheenjohtajan aikana OMAN ideansa, joka oli päinvastainen, kuin puheenjohtajan idea. Puheenjohtajana oli tuolloinkin Terttu Kanervo.

Luulin koko asian tietenkin olevan väärinkäsitys ja soitinkin asiasta puheenjohtajalle. Häntä ei mielipiteeni enää kiinnostanutkaan, kun olin ystäväni luonteesta, mielenterveydestä ja luotettvuudesta eri mieltä. Parin viikon päästä kuulin, että olin itsekkin joutunut samaan kastiin, kuin ystäväni. Vain koska puollustin ystävääni ja hän on oikeasti fiksu, ahkera ja hyvä sydäminen ihminen.

Toivottavasti saamme KKY:n lopultakin puheenjohtajan, joka on jäseniä kohtaan ystävällinen, vaikka heillä välillä olisin omiakin ideoita. Vaikka itse kuulunkin jo "mummokaartiin", niin uskon, että nuoremmissa on tulevaisuus. Minua nuorempia ovat jo kuusikymppisetkin. KKY ansaitsee aikuisen puheenjohtajan, joka rakastaa kaikkia kissoja!