IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
-KN- |
/ #1533 Re:13.10.2012 17:05Niin, mitenkäs se nyt vaikuttaisikin olevan lauserakentelusi perusteella kuitenkin hieman epävarmaa, että onko kaikki tutkimukset riippumattomia? Että se kysymys kuitenkin herää, vaikka VAPOlaiset hampaat irvessä vakuuttaa omamittauksia konsultoivat pulmusiksi?
Kaiken kaikkiaan minulla ei ainakaan ole kyse mistään "aatekannasta"! On kyse puhtaasti siitä, että loistavan järvialueen virkistys- ja suoraan taloudellinenkin arvo on murskattu valtion firman narsistisella toiminnalla vuosikymmeniksi tai paremminkin vuosisadoiksi. Tuo "aatteelliseksi" julistaminen ihmisistä, jotka ovat huolissaan omista alueistaan, ja rahoistaankin, on valitettavasti ylimielistä narsismia pahimmoillaan. Tai onhan siinä aatetta, että turvekaivostelija haluaa rikastua muista välittämättä ja alueen eläjä haluaa säilyttää oman elämänsä sekä maansa rikkauden ja arvon. Tuoreet terveiset parin tunnin takaisesta katiskoiden nostosta: Kaikki pyydykset paksun ruskean sotkevan "tahnan" peitossa, aina merkkikohojen vedenosaista osaa myöten. Kaikki pestävä ruskeasta lillusta, venettä ja vaatteita myöten. Se on sitä Pien-Saimaan tätä päivää.
Ei muuten näkynyt kannanottoa tuon edellisen juttuni ps. osioon? Ihan vaikka että kyllä/ei. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16386 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1806 Luotu: 27.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101583 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15946 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
445 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
442 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
379 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
285 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
179 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
177 Luotu: 31.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
146 Luotu: 19.12.2024