KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Valehtelijoiden klubi |
/ #3571 Re:02.03.2012 12:28Nimimerkki on suunnattu sinuun ja kaltaisiisi - et ole ilmeisesti seurannut keskustelua alusta asti? Tehän käännätte mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Minulla ei ole syytä lasketella luikuria, minä en hyötyisi siitä mitään. Minun syyni kommentoida täällä on AINOASTAAN ja VAIN HÄDÄNALAISET KISSAT. Antaa lukijoiden itse päätellä kuka tässä valehtelee. Ensimmäistäkään perustelua KKY:n linjauksille ei ole tällä sivustolla esitetty. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
563 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
538 Luotu: 26.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
219 Luotu: 25.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46193 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
826 Luotu: 17.07.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
399 Luotu: 13.06.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
123 Luotu: 22.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
122 Luotu: 26.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10752 Luotu: 09.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
97 Luotu: 21.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
658 Luotu: 17.03.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
165 Luotu: 05.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
372 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
178 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
160 Luotu: 10.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
287 Luotu: 01.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2428 Luotu: 22.03.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
134 Luotu: 24.06.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
132 Luotu: 24.01.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
14 Luotu: 22.07.2025