Pro Kirkkoharju
Ari Mänttäri, Pro Kirkkoharju Vieras |
/ #169 Re: Re: Suojelu on pitkäntähtäimen sijoitus04.11.2010 18:48#166: Vieras - Re: Suojelu on pitkäntähtäimen sijoitus Kyllä asiaa viedään eteenpäin koko ajan. Kaavaprosessin taustalla ollut kunnan ja Sorolan välinen sopimus on saatu nähtäväksi, sen perusteella ei ole estettä aloittaa neuvotteluja uudelleen, päinvastoi. Kangasalan sanomissa on ollut useita yleisönosalton kirjoituksia ja mm. päätoimittaja on omalla palstallaan kertonut tilanteesta valtuutetuille tehdyn kyselyn perusteella. Kunnanvaltuutettuja on lähestytty myös henkilökohtaisilla sähköposteilla samoin kuin suurimpia valtuustopuolueita. Kyllä Mäntyveräjän kaavamuutos ja siihen liittyvä yleinen mielipide on hyvin Kangasalan valtuutettujen tiedossa. Nyt on menossa lautakuntakierrokset, sitä mukaan kun ne saadaan esityslistoille (RYK on jo pitänyt omansa). Tämän jälkeen asia siirtyy kaavoituslautakunnalle, joka tekee asiasta yhteenvedon ja esityksen tai jättää sen mahdollisesti pöydälle. Vasta tämän jälkeen kaavamuutos annetaan esityksen perusteella valtuustolle päätettäväksi. Monta vaihetta vielä edessä ja aikaa saattaa kulua paljonkin ennenkuin päätös saadaan. Näistä kokouksista ainoastaan viimeinen eli valtuuston kokous on kaikille avoin. Asiaa kannattaa ehdottomasti pitää vireillä koko ajan ja Pro Kirkkoharju tietenkin toivoo, että mahdollisimman moni ottaisi kantaa asiaan esim. KS:n mielipideosaltolla. Valtuustoaloitekin varmasti vielä tehdään, jos se katsotaan tarpeelliseksi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024