LEINEPERIN KYLÄKOULUN PUOLESTA

Kirsi
Vieras

/ #18 Leineperin koulun kasvatin koulumuistoja

28.10.2010 22:38

Mistä alkaisin.. Päällimmäisinä koulumuistoina muistan ihanat LUOKKARETKET LAPPIIN JA SEITSEMISEN KANSALLISPUISTOON. Puhumattakaan monista melonta-, ja linturetkistä, joita lukukauden aikana tehtiin useampaankin kertaan. Aina oli jokin projekti käynnissä metsästä, vesistöstä, eläimistä... ja kun niitä tutkittiin mentiin metsään, joka oli aivan nurkan takana. Joka vuosi vietettiin joulujuhlia/iltamia, joissa lapset pääsivät toteuttamaan itseään. Kaikki osallistuivat ja oppivat vuosien saatossa esiintymään, jopa arimmat. Suurena rikkautena pidän sitä, että sain kasvaa eri ikäisten lasten ympäröimänä. Iän karttuessa opeteltiin ottamaan vastuuta pienemmistä. Riitatilanteisiin puututtin nopeasti, joita en juurikaan muista olleen. Koulunkäynti oli tuolloin hauskaa ja uskon, että kaikki oppilaat muistavat opettajaansa suurella lämmöllä.