#14: Totta vaiko tarua? - Tarua vai totta?
Kerkisin kopioimaan sen, ennen kuin se katsosi sivuilta:
http://katrisarlund.blogspot.com/2009_07_01_archive.html
23.7.09
Kauppakeskuskeskustelua ja vaalirahoitusta
Ajankohtainen kakkonen teki ohjelman Turun tuoreimmasta kauppakeskuksesta Skanssista, osin liittyen vaalirahoituskeskusteluun ja osin kauppakeskushypetykseen.
Minuakin haastateltiin ohjelmaa varten, olinhan Skanssin osayleiskaavan aikaan aktiivinen ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsen ja koitin parhaani mukaan
kutistaa hanketta - huonolla menestyksellä. Voit katsoa ohjelman täältä elokuun loppupuolelle asti.
Skanssi ei varmastikaan ole siinä mielessä ollenkaan pahin mahdollinen kauppakeskushanke, että prosessi eteni kuitenkin suhteellinen avoimesti ja
toteuttaja/suunnitteluvarauksen saaja valittiin avoimen kilpailun kautta. Kilpailun voitti Hartela, joten se myös keskuksen rakensi.
Ympäristön kannalta Skanssi on kuitenkin melkoisen onneton: se on valtavan suuri, joten asiakaskunta rakentuu pääosin yksityisautoilun varaan.
Rakentuisi, vaikka kauppakeskuksen lähistölle suunniteltu Skanssin tuhansien uusien asukkaiden asuinalue olisi jo valmis. Niin suuri se on. Uutta asuinaluetta
ei kuitenkaan vielä ole. Alueelle ei ole noussut ensimmäistäkään asuntoa eikä kaupunki olen edes asemakaavoittanut suurinta osaa tulevasta asuinalueesta.
Ainoastaan kauppakeskuksen välittömässä läheisyydessä oleva alue on kaavoitettu ja odottaa rakentamisen aloittamista. Skanssi kokonaisuudessaan on kuitenkin
hyvä uudisrakennuskohde, se sijaitsee Turun keskusakselin läheisyydessä ja ydinkeskustaan on linnuntietä nelisen kilometriä. En ymmärrä, miksi kaupunki ei
alun kiireestä huolimatta ole hoitanut kaavoitusta valmiiksi odottamaan markkinoiden elpymistä.
En osaa sanoa, enkä edes tietä, liittyikö Skanssin rakentamisen mitoitus kaupungin suurimpien puolueiden huonosti harkittuun "edistysuskoon" eli uskoon
ostovoiman rajattomasta kasvusta (sillä kukaanhan ei halua heikentää Turun ydinkeskustan palveluita, eihän...?) vai joillekin tahoille annettuihin
lupauksiin, vaalirahoitukseen ja hyvään yhteisymmärrykseen, mitä systeemiä myös Hyvä veli -järjestelmäksi kutsutaan. Turussa on tästä hyvävelisysteemistä
vahvoja merkkejä, mutta Skanssin tapauksessa ei prosessista johtuen ehkä ole kyse tästä. Muistikuvani lautakunnan keskusteluista vuosikymmenen
alkuvuosilta kuitenkin on, että monesta muusta kaavaan liittyvästä seikasta saatettiin vaihtaa mielipiteitä ja säätää lopputulosta, mutta
kauppakeskuksen mitoituksesta ei haluttu käydä keskustelua. Osayleiskaavatyö tuotti kaupallisten palveluiden selvityksen, jossa moneen otteeseen todettiin,
kuinka vahingollinen suuri kauppakeskus olisi lähipalveluille aina Kaarinan keskustaa myöten. Tästä ei kukaan halunnut keskustella saati harkita suunnitelmien
mitoituksen muuttamista ja raportti siirrettiin vähättelyjen kera ö-mappiin.
Vaalirahan vaikutusta päätöksentekoon on todella vaikea tai mahdoton todistaa. Mielestäni kyse on kuitenkin kotimaisesta korruptiokulttuurista ja maan tavasta,
jota ei korruptioksi suostuta tunnistamaan ja josta ei haluta puhua. Minullakaan, vaikka olenkin ollut politiikassa mukana vuosia, ei ole mitään
käsitystä ilmiön laajuudesta, sillä vihreät eivät ole tässä systeemissä mukana. Voi olla, että vaalirahan ja hyvävelijärjestelmän vaikutuksia vähätellään
tai liioitellaan, mutta mistä se tietää, koska asiasta ei puhuta eikä sitä käsitellä julkisesti.
Tosiasia kuitenkin on, että tietyt yritykset, erityisesti rakennusalan yritykset ja suuret kauppaliikkeet, mainostavat melkein kaikkien puolueiden vaali- ja
muissa lehdissä sekä rahoittavat joidenkin yksittäisten ehdokkaiden kampanjoita. Tämä voi toimia kahdella tapaa.
Ensimmäinen tapa on rahoittajalähtöinen tapa. Yritykset, yhteisöt ja yksittäiset kansalaiset haluavat rahoittaa puolueiden ja ehdokkaiden (vaali) toimintaa,
koska ne haluavat pitää yllä hyviä suhteita ja sitä kautta hankkia (pahimmillaan ostaa?) myötämielisyyttä itselleen päätöksenteossa. Lobbaus on sallittua,
mutta lobbareiden nimet ja yhteys päätöksentekoon pitää olla selvillä kaikille osapuolille. Joku haluaa tukea ehkä myös puhtaan ideologisista syistä, mikä
on ymmärrettävää, sillä vastakkaisista väitteistä huolimatta puolueiden välillä on eroja.
Toinen tapa on rahoitettavalähtöinen ja muistuttaa kamalimmillaan suojelurahakäytäntöä: puolueiden paikallistason yhdistyksistä otetaan yhteyttä yrityksiin,
tiedotetaan tulossa olevista mainosmahdollisuuksista ja pahimmillaan painostetaan ja jopa "tehdään tarjous josta on vaikea kieltäytyä". Tätäkin käsittääkseni
tapahtuu, ja pidän sitä erittäin tuomittavana. Kyse ei ole aamulla peiton alta löytyvistä hevosenpäistä vaan siitä, että päätöksenteossa ei luvata ymmärrystä,
jos rahoitusta ei tule. Taustalla voi olla paikallisten puuhahenkilöiden aktiivisuus, valtakunnallisissa puoluetoimistoissa ei näistä yhteydenotoista välttämättä
tiedetä yhtään mitään. Ilmiön laajuudesta minulla ei ole mitään käsitystä.
Viime aikoina on paljon rummutettu "puhtaampana vaihtoehtona" puolueiden tapaa hankkia rahoitusta myymällä yrityksille ja yhteisöille kalliita lippuja
seminaareihin, joissa on puhujina ehdolla olevien lisäksi muuta asiantuntevaa väkeä. Tätä on harrastettu jonkin verran myös omassa puolueessani. En pidä
tätäkään hyvänä tapana. Poliitikkojen tulisi päättäjinä olla todella kriittisiä sen suhteen, millaisen vaikutelman seminaarilippujen myyntikohde saattaa
tilanteesta saada. Kyse on päättäjien tekemästä useiden satojen eurojen myyntitarjouksesta taholle, joka voi hyvin olla päätöksenteon kohteena seuraavalla
vaalikaudelle. Voiko tästä tarjouksesta kieltäytyä, ja voiko kieltäytymisellä olla ikäviä seurauksia kun päätöksenteon hetki koittaa?
Kontrollia ja avoimuutta siis tarvitaan. On säädettävä laki, joka tekee vaalirahoituksesta kaikkinensa - puolueet, yhdistykset, puolueiden yritykset,
yksittäiset ehdokkaat - niin avointa, että siihen voi myös luottaa. Mikään 5000 euron summa, mitä julkisuudessa on nyt puitu, ei tätä takaa. 100 tai 200
euroa olisi parempi raja: tukijat oikeasti esiin, jos ei nyt ihan kympeillä pelata.
Ja tämän jälkeen tarvitaan kaksi asiaa: ensinnäkin vaalirahoituksesta on tehtävä kunniallinen asia, koska se on nyt julkista. Yhteiskunnallista toimintaa
saa tukea, se on toivottavaa ja kunniallista, mutta tuen on oltava aidosti vastikkeetonta ja julkista. Äänestäjän pitää voida seurata, miten ehdokas
käyttäytyy suhteessa toimintaansa rahoittaneisiin tahoihin. Useinhan on ihan perustelua ajaa yksittäisen tahon asioita, mutta jos yksittäinen etu ohittaa
yleisen edun, on perusteluiden syytä olla uskottavat.
Toisekseen tiedotusvälineiden on ryhdistäydyttävä. Nyt lehdet ovat lievästi ruoskineet itseään laiskuudesta pääkirjoitustasolla, mutta se ole vielä yhtään
mitään. Media hoitaa tehtäväänsä vasta silloin, kun se tavanomaisten uutisjuttujen sisällä tivaa päättäjiltä perusteluita näiden tekemiin päätöksiin, kysyy,
kenen etua päättäjä on milloinkin ajamassa ja vahtii itse aktiivisesti rahoittajien tavoitteita suhteessa valittujen päättäjien toimintaan. Siitäkin
huolimatta, että nämä samat tahot saattavat olla myös printtimedian keskeisiä mainosrahoittajia.
Mikäli vaalirahoitukseen halutaan puuttua vähentämällä rahan tarvetta eli pienentämällä kampanjoiden kokonaiskustannuksia, on siihenkin olemassa
yksinkertainen keino: kielletään vaalimainosten esittäminen televisiossa. Tv-kampanjointi on todella kallista eikä sille ole olemassa mitään ylärajaa.
Käsittääkseni joissain maissa on tällainen kielto olemassa kampanjabudjettien pitämiseksi kohtuullisina. Jos rahantarve saa olla kohtuuton, mitoitetaan
rahanhankkimisen keinot tarpeen mukaisiksi