Museoviraston toiminta turvattava

MR

/ #18 Re:

13.12.2011 12:13

#1: -

Tehometsätalouden alettua ja rakentamisen kiihtyessä on lukematon määrä suuriakin muinaismuistoja tuhoutunut ilman, että niitä ehdittiin koskaan edes inventoida tai millään tavalla havainnoida. Perustutkimuksen, johon MV:llä on ollut aivan liian rajalliset resurssit jo pitkään, lisäksi on nyt myös kulttuuriarvojen painottaminen itsessään uhattuna.

Meidän lyhytnäköisellä ajallamme ei ole oikeutta tuhota menneiden sukupolvien perintöä jälkeläisiltämme!

Rahoitusta tulisi päinvastoin lisätä, jotta saataisiin kaikki Suomen kunnat edes jotenkin inventoitua ja sen myötä kulttuuriympäristöt kartoitettua ja tuotua paikallisten asukkaiden tietoisuuteen.