Pelastetaan bussilinja 58:n Itäkeskus - Herttoniemi -pätkä!

Työmatkalainen

/ #44 Työmatkalainen

06.08.2016 18:56

Roihuvuoresta vuorotöihin Pasilaan 58 Sahaajankadulta on ihan ehdoton varsinkin niinä aikoina, kun 50 ja 59 eivät kulje, tai vaihdollinen matka Roihikan omilla busseilla kestää kauemmin kuin suora yhteys. Jos Hertsikan ja Itäkeskuksen väli poistuu, niin vaihdollisena Hertsikan kautta työmatkani tulee sunnuntaisin pitenemään jo yli tuntiin kävelyineen.

Jos ongelmana on se, että 58 kiipeää Herttoniemessä ylös metrikselle asti, niin antaa sen kulkea suoraan Itäväylää pitkin, kuten osa muistakin busseista tekee. Poistuu se ainoa odottelua aiheuttava kohta tuolta väliltä. Runkolinjoilla on muuallakin vähennetty ylimääräisiä koukkauksia, mutta pidetty reitit mahdollisimman pitkinä loppupäistään, että ne palvelevat mahdollisimman monia eri välejä matkustavia. Miksi ihmeessä uuttakin linjaa ei tehtäisi hyväksi todetun kaavan mukaan, vaan yritetään tehdä siitä surkea pätkälinja nykyisen ja toimivan tilalle?