Adressi Israelin tueksi!
Siunataan edelleen Israelia! Vieras |
/ #373 Israel voitti tänään informaatiosodan Mavi Marmarasta:21.06.2010 20:08Sen jälkeen, kun Mahmoud Abbas ilmoitti, että hän tukee Gazan merisaartoa; sekä Yhdysvallat, Euroopan Unioni, Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin virasto New Yorkissä että UNIFIL Libanonissa ovat ilmoittaneet, että he kannattavat Gazan kansainvälisen merisaarron jatkamista siten että Gazaan toimitetaan maitse avustustarvikkeita. Tämän seurauksena Libanon, Kypros ja jopa Syyria ovat kieltäneet satamiensa käytön Free Gaza-liikkeeltä. Ainoastaan Turkin satamat ovat käytettävissä. Mutta Libanonista lähtevien laivojen kristilliset nimet Maria ja Julia tekevät sen vaikeaksi Turkille. |
Kommentoi adressia |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
5839 Luotu: 24.02.2025
RYHTILIIKE POLITIIKKAAN: VANHUSASIAT KUNTOON
871 Luotu: 25.02.2025
Korpilahden päiväkodin kesäpäivystys turvattava – perheille oikeus lähipäiväkotiin
388 Luotu: 01.03.2025
Vesannon laajan sotekeskuksen säilyttäminen
364 Luotu: 03.03.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
1702 Luotu: 21.01.2025
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
829 Luotu: 18.09.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
8909 Luotu: 03.02.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
90 Luotu: 06.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
620 Luotu: 10.12.2024
Termit äiti ja isä säilytettävä lainsäädännössä, palveluissa ja yhteiskunnassa
18200 Luotu: 01.03.2023
Vetoomus Kainuun hyvinvointialueelle Vuolijoen liitosalueen lähipalvelujen säilyttämisestä
56 Luotu: 07.03.2025
Kirjaston Toimipiste Soukkaan
46 Luotu: 06.03.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101965 Luotu: 27.09.2024
Yläkoulun säilyminen nykyisissä tiloissa Siikalatvalla
179 Luotu: 24.02.2025
Vetoomus: Virttaan entisestä koulusta kylän monitoimitalo
33 Luotu: 03.03.2025
Erityisuimakortti Helsingissä palautettava entisenlaiseksi
23 Luotu: 01.03.2025
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
316 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
668 Luotu: 28.01.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
175 Luotu: 17.02.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
3034 Luotu: 01.12.2024