Tenavapirtin on saatava jatkaa Akaassa
AnssiV |
/ #87 Re:14.10.2011 10:15Arvoisa #86, - Ensinnäkään kaikesta mahdollisesta ei voida säästää. Hieman karrikoituna esimerkkinä voisi vaikka ajatella, että koulut voisivat saavuttaa 50% säästön ruokamenoissaan syöttämällä kouluruokailussa oppilailleen pelkkiä perunoita ja vettä. Kuka tietää, ehkä sillä rahalla voisi palkata vaikka sitten sen ammattitaitoisen englanninkielen lehtorin? Tästä vain olisi se seuraus, että joko lasten ravitsemuksen kustannukset siltä osin siirrettäisiin suoraan vanhemmille, ja/tai altistettaisiin lapset kehitys- ja keskittymishäiriöille ja oppimisvaikeuksille. Seuraten puhdasta virkamieslogiikkaa, mitäs siitä, kun kyseiset ongelmat ovat paitsi vaikeasti muunnettavissa numeroiksi, vielä vaikeammin osoitettavissa syy-yhteys näiden numeroiden ja tehtyjen päätösten välillä. Toivottavasti en anna Akaan v-mies-koneistolle liikaa ideoita, kun he tuntuvat olevan mieltyneitä tämäntapaisen logiikan soveltamiseen.. - Toiseksi voisi miettiä, ovatko ne "säästökuurit" yleensäkään useimmissa tapauksissa edes järkeviä. Useat julkiset toiminnot operoivat jo nyt minimibudjetilla, ja säästöjä voidaan saavuttaa ainoastaan a) perustavanlaatuisella uudelleenorganisoinnilla (mikä useimmiten on vaikeaa tai mahdotonta, koska jouduttaisiin hyödyntämään toimintayksiköiden välisiä synergiaetuja tilanteessa, missä toimintayksiköt on jo eriytetty ja erikseen kilpailutettu henkihieveriin), tai b) - kuten Akaan virkamieskoneet ovat päättäneet toimia - tinkimällä laadullisista kriteereistä. Nyt vaan tämä kriteeri-säästöhöylä on valittu kohdistumaan lapsiin. Jos taas otetaan esimerkki toisaalta, KUKA HULLU lähtisi rakennuttamaan sopimus/aliurakointina taloaan systeemillä, johon otetaan julkinen kilpailutus, jossa on pakko valita "paras" seuraavanlaiset kriteerit täyttävä tarjous: 80% painotus kustannuksia, 10% "laatua" (miten määrittelisin "laadun"? tämä on vielä vaikeampaa sosiaalipuolen palveluissa) ja 10% "erikoistumista" (taas kerran, miten "erikoistuminen" määritellään? "maalaamme kaikkien toimittamiemme talojen katot pinkiksi" menee noista kriteereistä läpi ihan yhtä hyvin läpi kuin mikä tahansa muukin). Tuskin kukaan täyspäinen tällaiseen lähtisi, mutta tässä Akaan lastenhoitokuviosssa on lähdetty juuri tällaisella logiikalla liikkeelle. - Kommenttisi "en ymmärrä miksi kaupungin pitäisi ostaa kallista paikallista palvelua jos edullisemminkin on palvelua tarjolla." osoittaa, ettet ole tutustunut lainkaan käsillä olevaan asiaan. Suosittelen valistamaan itseäsi edes sen verran, että lukisit tämän addressin kommentit läpi. Bonuksena voi lukea tämän jo aiemmin linkatun Soininvaaran lyhyen tekstin, joka - ihan riippumatta siitä mitä mieltä on Soininvaarasta noin muuten - kuvaa ihan mukiinmenevästi niitä ongelmia mitä liittyy sosiaali- ja terveyspuolen laatukriteerien asettamiseen. http://www.soininvaara.fi/2011/04/11/hankintalaki-ei-sovi-sosiaali-ja-terveyspalveluihin/ |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024