Nykyinen hallitus kumoon!!


Vieras

/ #5

02.03.2016 21:52

Nyt ei enempää saa Suomen omaa kansaa laittaa köyhyyteen ja nykyinen hallitus ei osaa hoitaa asioita oikein. Kokoajan tekevät vain lisää velkaa. Myös oma kansa kärsii ja on vaarassa näiden maahantulijoiden takia. Kaikki maahantulijat eivät ole vaarassa vaan suuri osa nuorista miehistä tulee tänne käännyttääkseen meidän kansaa islamin uskoon kuten ovat jo aiemmin uhanneet. Miksi antaa heille etuja ja oma kansa jää kärsimään. Tämä on meidän maa jonka isämme ovat taistelleet meille joten nuo nuoret miehet menköön myös taistelemaan omiin maihinsa puolustaakseen maataan. Meidän isämme eivät sodan tultua juosseet toiseen maahan pakoon sotaa! He eivät ole oikeesti vaarassa vaan jo vanhojen tietojen perusteella ovat tulleet valtaamaan maamme, uskontomme ja kaiken. Jos emme käänny heidän uskontoon he tappavat kristinuskossa olevat. Johan näkee heidän käyttäytymisessään että eivät osaa olla maassa maan tavalla. Vaativat itselleen kaikkea eivätkä ole mihinkään tyytyväisiä. Omaa kansaa on ajateltava ensin! Hallitus ei osaa mitään! Olisipa Kekkonen vielä presidenttinä niin tällaista ei olisi tullut!

Kommentoi adressia




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…