PELASTETAAN IIN ASEMAKYLÄ
Riitta Hopponen Adressin tekijä |
/ #3 Iin Asemakylän osayleiskaava ja moottoritielinjaukset25.03.2009 17:14IIN KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LAAJENNUS (ASEMAKYLÄN OSAYLEISKAAVA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.11.2008 tavoitteena on: "Iin keskustaajaman osayleiskaavan laajennuksessa määritellään keskustaajaman itäpuolinen yhdyskuntarakenne ja laajenemisalueet. Osayleiskaavaan varataan tila myös uudelle valtatien 4 väylälle, kun valtatie on tulevaisuudessa tarpeen siirtää nykyiseltä paikaltaan. Lopullinen osayleiskaava muodostuu kolmesta erilaisesta ja erimittakaavaisesta alueesta: asemakaavoitettavista alueista, kyläkaava-alueista ja rantayleiskaava-alueista, joissa määritellään rantarakennusoikeus kantatilakohtaisesti rantaviivamitoitusta käyttäen. Osayleiskaavan alkuvaiheessa tarkastellaan myös keskustaajaman (rajauskartan alue A) rakennetta ja sen muutostarpeita. Alkuvaiheessa päätetään valtatien 4 käytävän paikka. Tavoitteena on, että kunnan ydinalueet, keskusta ja siihen liittyvät alueet kehittyvät suunnitelmallisesti. Iin kunta on järjestänyt keväällä 2007 valtuustoseminaarin alustavien tavoitteiden määrittämiseksi. Lisäksi kunta, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus ja Oulun tiepiiri ovat kesäkuussa 2007 pohtineet kaavoitusprosessin kulkua ja selvitystarpeita. Iin keskustaajaman osayleiskaavan suunnittelussa otetaan huomioon pohjavesiolosuhteet, Iijoen luontoarvojen ja vedenlaadun säilyttäminen, kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet sekä perinteinen maaseutumaisema." FCG Planeko Oy:n 16.6.2008 päivätty Iin keskustaajaman osayleiskaavan laajennus RAKENNEMALLIVAIHEEN TAVOITERAPORTTI toteaa, että Maakuntakaavassa mm. on vt 4:n linjauksesta määrätty seuraavasti: Valtatien yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa Iin taajaman kohdalla tulee olla ensisijaisena tavoitteena valtatien säilyttäminen nykyisellä paikalla. Mahdollisen uuden tien paikka voidaan ratkaista yleiskaavoituksen kautta taajaman itäpuolella. Mielestäni Valtatie 4 tulisi säilyttää nykyisellä paikalla jatkossakin. Perusteluni Valtatie 4:n säilyttämiseksi nykyisellä paikalla: 1.Valtatie 4 säilyttäminen nykyisellä paikallaan onkin koko kunnan etu. Iin kunnanvaltuuston 2008 hyväksymässä Iin kunnan Elinkeino-ohjelmassa todetaan, että Iillä on hyvät mahdollisuudet saada ostovoimaa alueelleen ympäröivistä kunnista, matkailusta sekä valtatie 4:n liikenteestä. Tehdyn matkailutuloselvityksen mukaan "ohiajava liikenne" jätti Iihin n. 6,3 M€ vuonna 2006. 2. Asemakylällä on Iin rautatieasema-alue ympäristöineen, joka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi ja on mukana vuonna 1993 luettelossa, josta on voimassa oleva valtioneuvoston päätös. Lisäksi alue on luokiteltu Pohjois-Pohjanmaan arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Kulttuuriympäristön lisäksi Iin Aseman alueella on esihistoriallinen pöytäkivi ja alueella on 11 muuta lailla Muinaismuistolailla suojeltua muinaismuistokohdetta. Tämän vuoksi vaihtoehdot B-radan länsipuoli ja C-radan itäpuoli tulee sulkea pois vaihtoehdoista. 3. Moottoritielinjausvaihtoehdot A, B, C ja D uhkaavat pohjavesialueita Aaltokankaalla. 4. Tavarakuljetuksia tulisi siirtää pois valtatieltä 4 rautateille. Toisen raiteen rakentaminen on tulevaisuudessa mahdollista. 5. Valtarin koululla järjestetyssä Yleisötilaisuudessa 19.3.2009 kävi ilmi, että Moottoritie tulee tehdä Iihin, jotta autoilijat pääsevät mahdollisimman nopeasti Iin ohi. Iin kunnanvaltuutettujen tulee tehdä päätöksiä, jotka hyödyttävät Iin kunnan asukkaita. Iin kunnan asukkaiden etu on nykyinen Valtatie 4 linjaus (O-vaihtoehto) talouden, kulttuurihistorian, yhdyskuntarakenteen, ympäristön ja asukasviihtyvyyden kannalta paras vaihtoehto. Iin kunnan alueella kiertää kaksi Adressia, joihin kumpaankin olen laittanut nimikirjoitukseni. * Iin Asemalla kyläläiset keräävät mm. Kiutun Karin toimesta nimiä vihkoon, joka kannattaa 0-vaihtoehtoa. * Netissä on Pelastakaa Iin Asemakylä -adressi osoitteessa http://www.adressit.com/iinasema, joka myös kannattaa ensisijaisesti 0-vaihtoehtoa, eli nykyistä tielinjausta. Ikävää kuitenkin on, että nykyinen linjaus on mukana vain vertailuvaihtoehtona. Valtatie 4 Räinänperä - Pohjois-Ii Ohikulkutievaihtoehtojen vaikutustarkastelujen päivitys, Tiehallinto 2009 s. 6: Nykyinen valtatie 4 on ollut vaihtoehtotarkasteluissa mukana vertailuvaihtoehtona. Valtatien kehittämistä nykypaikalla moottoriväylänä eritasoliittymin ei pidetty realistisena, eikä sitä otettu mukaan tutkittavaksi vaihtoehdoksi. Ratkaisu, jossa moottoriväylä sijaitsisi nykyisen valtatien paikalla, nähtiin sekä ympäristön että maankäytön kannalta toteuttamiskelvottomaksi. Jotta ns. vertailuvaihtoehtona oleva 0-vaihtoehto saataisiin päätöksentekoon tulee Iin kunnanvaltuutettujen tehdä siitä päätösehdotuksesta poikkeava esitys. Jos näin ei käy ovat päätöksenteossa A, B, C ja D vaihtoehto. Kaikkia Iin Aseman osayleiskaavan valmisteluasiakirjat löytyvät Iin kunnan nettisivuilta www.ii.fi. Iin kunnanvaltuutetuilla on kova päätös edessä ja sen tueksi he saavat ainakin kaksi adressia. Päätöksenteko tulisi saada aikaan vielä kuluvana keväänä, koska Iin Asemalla ja Ylirannalla on rakentamiskielto - jotta nämä perheet voisivat saada poikkeamisluvan rakentamiselleen on päätös saatava aikaiseksi. Hyvät Iin kunnan valtuutetut, Onnea päätöksentekoon! Riitta Hopponen |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "PELASTETAAN IIN ASEMAKYLÄ" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.