Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi
Tiesitkö tämän? |
/ #120 Hamasin sosiaali-ja kasvatustyön sisältämä kiihotus15.08.2014 02:58Hamasin sosiaali-ja kasvatustyön sisältämä kiihotus Hamasin sosiaali- ja kasvatustyö sisältää erityisesti lasten ja nuorten aivopesun terrorismiin ja vihaan. Tämä tavoite käy ilmi jo liikkeen peruskirjasta, jossa sanotaan: "On tarpeen istuttaa jihadin henki kansan sydämiin, jotta he kävisivät vihollista vastaan ja liittyisivät taistelijoiden riveihin. On tarpeellista, että niin tiedemiehet, kouluttajat, opettajat, tiedonvälityksessä ja mediassa työskentelevät henkilöt, koulutettu väki kuin erityisesti nuoriso ja islamilaisten liikkeiden sheikit ottaisivat osaa joukkojen herättämiseen. On tarpeen, että koulujen opetusohjelmaan tehdään perustavanlaatuisia muutoksia, jotta niistä saadaan juurittua pois ne ideologisen invaasion jäljet, jotka ovat seurausta orientalistien ja lähetystyöntekijöiden vaikutuksesta." (Artikla 15) Osana tätä indoktrinaatiota Hamas julkaisee lapsille suunnattuja internet-sivustoja, www.al-fateh.net. Sivustolla on lapsia viehättäviä satuja, piirroksia ja kertomuksia arabien ja islamin historian sankareista. Näiden vaarattomien ja lapsille sopivien juttujen lomassa sivustosta löytyy artikkeleita, jotka yllyttävät terroritekoihin, ylistävät itsemurhaiskijöitä asettaen heidät roolimalleiksi lapsille, sekä antisemiittista materiaalia, jonka tarkoitus on synnyttää vihaa juutalaisia vastaan. Esimerkiksi sivustolla ylistetään terroristia, joka vuonna 2001 teki 21 israelilaisen nuoren hengen ja 83 vammauttaneen iskun Dolphinarium -diskoon. Iskua kiitetään sivustolla, ja iskun tehneen terroristin kuvan ohella on luettavana hänen jättämänsä kirje, joka kehottaa toisia seuraamaan hänen jalanjäljissään. Hamas levitti hänen kuvaansa ja kirjoitustaan laajasti palestiinalaishallinnon alueilla. Sivustolla ilmestyvä lasten online-lehti julkaisi myös kuvan naisitsemurhaiskijän vartalosta irronneesta päästä, joka lojui tiellä iskun jälkeen. Teksti ylistää naisen tekoa ja selittää, että hän on nyt paratiisissa marttyyrina kuten miespuolisetkin marttyyrit. Hän tappoi kaksi israelilaista ja vammautti 17 syyskuussa 2004 Jerusalemissa. Samassa numerossa Al-Fateh kertoo Muhammad al-Duran tarinan. Palestiinalaispoika jäi isänsä kanssa palestiinalaistaistelijoiden ja Israelin armeijan ristituleen, jossa sai kuolettavan osuman. Lapsille suunnatussa tarinassa vääristellään tapahtumia tarkoituksena herättää inhoa ja vihaa israelilaisia kohtaan. Israelilaissotilaat kuvataan sadisteina, jotka nauttivat lasten ja aikuisten tappamisesta: "...sotilaiden hampaat työntyivät esiin, kun he nauraa räkättivä(kun al-Dura ammuttiin) kuin susien eteenpäin pistävät hampaat, kun ne jauhavat emonsa sylistä riistämänsä viattoman karitsan luita." (Al-Fateh no 38) Salah Shehada, yksi Hamas-johtajista Gazassa, sanoi Islam Online sivuston haastattelussa 26.5.2002, että lapset tulisi harjoittaa huolellisesti ennen kuin heidän lähetetään tehtävään ja että heidät pitäisi värvätä Hamasin taistelujoukkojen erityiseen osastoon, jotta heihin istutettaisiin aseellisen Jihadin kulttuuri ja he oppisivat erottamaan hyvän pahasta. Rasha el-Rantisi, Israelin täsmäiskussa kuolleen Hamas-johtajan Abdel Rantisin vaimo, kertoi arabiankielisen el-Bian haastattelussa 16.3.2003, että hän kasvattaa lapsensa jihadiin ja vastarintaan: "Toivon että mieheni, lapseni ja minä itse kuolemme marttyyreina, jotta voimme todistaa, että olemme ensimmäisinä uhraamassa lapsemme Allahille." Hamasin lapsille tarjoamilla kesäleireillä pelataan palloa, uidaan ja tehdään kaikkea, mitä lasten lomaleireillä tavataan tehdä. Mutta sen lisäksi siellä opetetaan mm. seuraavanlaisia lauluja: "Emme halua nukkua - hamas - tahdomme kostoa - hamas - nosta ylös - hamas - kiväärituli - hamas - vaikka se vaatisi tuhat marttyyria - hamas - tappakaa sionistit - hamas - missä he vain ovatkin - hamas - Jumalan nimessä" ( http://www.teachkidspeace.org/doc1011.php ) Hamasin hyväntekeväisyystyö sisältävää mm. kuukausittaiset maksut itsemurhaiskijöiden perheille, jotka ovat etukäteen määritellyt seuraaviksi: 100dollaria/kk naimattomasta, 150 USD/kk naimisissa olevasta, 200 USD/kk, jos tällä on lapsia, 250 USD/kk, jos lapsia on enemmän kuin 3. Joissakin dokumenteissa luvataan maksaa perheellisen itsemurhaiskijän lasten koulutus ja perheettömien osalta luvataan maksaa yhden perheeseen jäävän lapsen koulutus. (Dokumentteja nähtävänä osoitteessa http://www.intelligence.org.il/eng/sib/3_05/charity_a.htm) Toisaalta myös Arafatin hallinnon alaisuudessa järjestettiin lastenleirejä, joilla asetettiin itsemurhaiskijät esikuviksi. Leirejä mm. nimettiin itsemurhaiskijöiden mukaan. YK:n alainen UNICEF on ollut rahoittamassa kesäleirejä, jotka kantoivat mm. Wafa Idriksen ja Ayyat al-Akhrasin, kahden naisitsemurhaiskijän nimeä. Palestiinalaishallinto jo Arafatin aikana omaksui lasten ja nuorten käyttämisen intifadan eturintamassa. Heitä haettiin jopa busseilla koulusta osallistumaan yhteenottoihin Israelin armeijan kanssa. Lapset ja nuoret on toisaalta helppo innostaa ja aivopestä "urotekoihin", toisaalta he ovat myös tehokkaita nuoren ikänsä ja viattoman ulkomuotonsa takia. Palestiinalaishallinto siis toisaalta painotti lasten ja nuorten tärkeää roolia intifadassa, toisaalta käytti yhteenotoissa kuolleiden lasten kohtaloa esittääkseen Israelin armeijan "miehittäjänä, jolla ei ole mitään rajoja" ja joka ei vältä lasten vahingoittamista. Toisaalta monien lasten kohtaloita on käytetty roolimalleina, mihin toistenkin lasten tulisi pyrkiä. Lasten indoktrinoinnilla on tuloksia: Paitsi että lapset osallistuvat innokkaasti välikohtauksiin, joissa he joutuvat vaaratilanteisiin, niin viimeisen intifadan aikana nähtiin myös useita ala-ikäisten yrittämiä itsemurhaiskuja: -Huhtikuussa Israelin tarkastuspisteellä Nablusin ulkopuolella pysäytettiin 15-vuotias palestiinalaispoika, joka yritti räjäyttää mukanaan olleet viisi putkipommia sotilaiden lähellä. -Helmikuussa 2005 samalla tarkastuspisteellä pidätettiin 15-vuotias palestiinalaispoika, joka yritti salakuljettaa pommivyön, maaliskuussa 2004 samalla tarkastuspisteellä pysäytettiin 14-vuotias palestiinalaispoika Hussam Abbo, joka yritti räjäyttää itsensä 8 kiloa räjähteitä, pultteja ja ruuveja sisältävällä raäjähdevyöllä. Poika oli koulukiusattu oppimisvaikeuksiensa takia, ja hän kertoi halunneensa tulla sankariksi. Hän kertoi myös, että terroristit, jotka aseistivat ja lähettivät hänet, olivat luvanneet maksaa hänen äidilleen 20 dollaria ja että hän pääsee marttyyrina suoraan paratiisiin. -Maaliskuussa 2004 11-vuotias palestiinalaispoika Abdullah Kuran pysäytettiin tarkastuspisteellä, ja hänen laukustaan löydettiin pommivyö, johon oli pakattu pultteja ja ruuveja sekä kännykkä, joka oli yhdistetty pommiin. Lapsi ei tiennyt laukun sisällöstä, mutta hänen tehtävänään oli ollut luovuttaa se tarkastuspisteen takana odottavalle naiselle. Tehtävästä hänelle tarjottiin 5 sekeliä. Kun hänen lähettäjänsä huomasivat pojan jääneen kiinni, he yrittivät kännykällä räjäyttää pommin. -Helmikuussa 2004 kolme palestiinalaispoikaa, Jaffer Hussein ,13, Tarek Abu Mahsen,14, ja Ibrahim Suafta ,16, pidätettiin Jalamehin tiesululla. Heidän oli tarkoitus suorittaa itsemurhaisku Afulassa. Kuulustelijoille he kertoivat olevansa Islamilaisen Jihadin paikallisen toimiston värväämiä. -Tammikuussa 2003 14- ja 17-vuotiaat palestiinalaisveljekset yrittivät tunkeutua Netzarimin juutalaisasutukseen aseinaan puukot. He haavoittuivat lievästi kiinniottotilanteessa. Samassa kuussa 15- ja 16-vuotiaat pojat ammuttiin heidän yrittäessään tunkeutua Elei Zahavin juutalaiskylään aseinaan puukot. -Heinäkuussa 2002 kaksi puukoin varustautunutta 11-vuotiasta poikaa otettiin kiinni lähellä Dugitin tarkastusasemaa. He olivat suunnitelleet kätkevänsä pommin alueelle, ja jäätyään kiinni toinen sanoi halunneensa tulla Israelin sotilaiden ampumaksi. -Heinäkuussa 2002 17-vuotias poika Jeninistä pidätettiin. Hän oli suostunut tekemään itsemurhaiskun Israelissa ja valinnut pommin sijasta aseen, jolla avaisi tulen väkijoukkoon. Hän oli yrittänyt kahdesti tunkeutua Israeliin. Samassa kuussa pidätettiin 15-vuotias tyttö, joka tunnusti, että oli suostunut itsemurhaiskun suorittajaksi. Kesäkuussa 2002 pidätettiin palestiinalaistyttö, joka oli heittänyt palopommin israelilaisia sotilaita kohti. Hän tunnusti myös suostuneensa itsemurhaiskun tekijäksi. -Toukokuussa 2002 16-vuotias poika Askarista pidätettiin hänen matkustaessaan taksissa pukeutuneena pommivyöhön. Hän kertoi kuulusteluissa, että Hamas oli värvännyt hänet 14-vuotiaana, ja hän oli suostunut itsemurhaiskun tekijäksi. Pidätyspäivänään hän oli käynyt parturissa, pukeutunut pommivyöhön ja hän oli lukenut videonauhalle viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa. Sen jälkeen hänet oli kuljetettu Jeniniin, missä Israelin armeija sai hänet kiinni. -Huhtikuussa 2002 Netzarimin juutalaisasutuksen vartijat ampuivat kolme palestiinalaispoikaa, jotka yrittivät tunkeutua aidan ali suorittamaan itsemurhaiskua. Pojat olivat Ismail Abu Nada , 12, Moustafa Hamarna, 13, ja Yousef Zakout, 14. Seuraavana päivänä Hamasin verkkosivuilla ilmoitettiin, että pojat olivat Hamasin lähettämiä ja että he kaikki jättivät jälkeensä viimeisen tahtonsa ja testamenttinsa, jossa ilmaisivat halunsa kuolla marttyyreina. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
5839 Luotu: 24.02.2025
RYHTILIIKE POLITIIKKAAN: VANHUSASIAT KUNTOON
871 Luotu: 25.02.2025
Korpilahden päiväkodin kesäpäivystys turvattava – perheille oikeus lähipäiväkotiin
388 Luotu: 01.03.2025
Vesannon laajan sotekeskuksen säilyttäminen
365 Luotu: 03.03.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
1702 Luotu: 21.01.2025
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
831 Luotu: 18.09.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
8909 Luotu: 03.02.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
91 Luotu: 06.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
620 Luotu: 10.12.2024
Termit äiti ja isä säilytettävä lainsäädännössä, palveluissa ja yhteiskunnassa
18200 Luotu: 01.03.2023
Vetoomus Kainuun hyvinvointialueelle Vuolijoen liitosalueen lähipalvelujen säilyttämisestä
57 Luotu: 07.03.2025
Kirjaston Toimipiste Soukkaan
46 Luotu: 06.03.2025
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101965 Luotu: 27.09.2024
Yläkoulun säilyminen nykyisissä tiloissa Siikalatvalla
179 Luotu: 24.02.2025
Vetoomus: Virttaan entisestä koulusta kylän monitoimitalo
33 Luotu: 03.03.2025
Erityisuimakortti Helsingissä palautettava entisenlaiseksi
23 Luotu: 01.03.2025
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
316 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
668 Luotu: 28.01.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
175 Luotu: 17.02.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
3034 Luotu: 01.12.2024