ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!


Vieras

/ #414 Suuri ja ja jalo totuus

19.08.2011 18:12

"Ensimmäinen Mooseksen kirja, Genesis, on ainoa luotettava selvitys kaiken alusta ja asioista, jotka muuten jäisivät ihmisille vain arvailujen ja olettamusten varaan. Genesis on luotettava siksi, että Jumala, jolla on kaikki tieto, on sen takana.”

”Jos kaikki voidaan selittää sattumanvaraisena kehityskulkuna ja olemassaolon taisteluna kehitysopin avulla, niin ei ole myöskään mitään syytä odottaa nykyisen maailman loppunäytöstä eikä uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu (2. Piet. 3:10,13). Jos Genesis ei ole totta, me emme voi pitää totena myöskään niiden profeettojen ja apostolien julistusta, jotka viittasivat Genesikseen. Jeesuksesta itsestäänkin tulee vääryyden todistaja. Hänhän olisi joko petturi tai petetty ja Hänen väitteensä Isältä saamastaan vallasta ja tiedosta muuttuisi jumalanpilkaksi. Samoin usko siihen, että evankeliumissa on iankaikkinen pelastus, tulee tyhjäksi pilaksi. Siksi on ratkaisevan tärkeää puolustaa Raamattua kaikkia sellaisia yrityksiä vastaan, joissa sen sanomaa muutetaan taruksi ja vertauskuvaksi, olipa arvovallan horjuttaja kuka tahansa. Genesis on selkeää Jumalan ilmoittamaa historiallista totuutta kaiken alkuperästä ja sen kaiken, sekä teologisen että maallisen ymmärtämisen perusta. Sen selkeät ilmaisut puhuttelevat jatkuvasti myös tutkijoita ja tiedemiehiä kautta maailman.”-pekka reinikainen-

Tässä tiivistettynä kristittyjen ajatuksia maailmanalkuperästä.HUUHAA