IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Eräs sitkeimmin julkisuudessa vellovista myyteistä ovat metrien paksuiset, turvetuotannosta peräisin olevat sedimenttikerrostumat. GTK:n Keuruun Martinjärvellä ja Iso-Kivijärvellä tekemät vertailevat tutkimukset osoittavat kuitenkin, ettei turvetuotanto ole vaikuttanut merkittävästi Martinjärven sedimenttikertymään.


Geologian tutkimuskeskus (GTK) selvittää parhaillaan turvetuotannon ja metsäojitusten vaikutuksia järviin ja niiden sedimentteihin yhdessä Suomen ympäristökeskuksen sekä Turun ja Jyväskylän yliopistojen kanssa. Laajassa tutkimushankkeessa on mukana kymmeniä lähekkäin sijaitsevia järvipareja, joista toiseen laskee turvetuotannon valumavesiä ja toiseen ei.

Tutkimuksella etsitään muun muassa vastausta kysymykseen, aiheuttavatko turvetuotanto ja sen vesistöpäästöt niin voimakkaan sedimentaation kiihtymisen, että se on selkeästi erotettavissa metsätalouden ojituksiin liittyvästä sedimentaatiomuutoksesta.

Päänavaajana tutkimuksessa ovat olleet Keuruulla sijaitsevat Martinjärvi ja Iso-Kivijärvi. Järvet sijaitsevat lähekkäin ja niiden valuma-alueiden maankäytön ja esimerkiksi ilmakuormituksen historiat ovat todennäköisesti hyvin samanlaiset. Vain Martinjärven valuma-alueella on turvetuotantoa.

Näiden järvien osalta tutkimus alkoi järvisedimenttien näytteenotolla maaliskuussa 2012 ja väliraportti valmistui elokuussa 2013. Tulokset osoittavat, että Tshernobylin onnettomuuden jälkeen syntyneet sedimenttikerrostumat molemmissa järvissä olivat kohtuullisia ja samansuuruisia.
Ristiriitaisia tunteita aiheuttava väliraportti

GTK:n julkaiseman väliraportin tulokset ovatkin erittäin mielenkiintoiset. Martinjärvestä ja Iso-Kivijärvestä otettiin lukuisista eri paikoista sedimenttinäytteet, joista kartoitettiin, miltä syvyydeltä sedimenttikerrostumasta löytyy cesium-137 -laskeumapiikki.

Tällä saatiin selville kuinka paljon järvien pohjiin on kertynyt sedimenttiä viimeisten 26 vuoden aikana. Ajoitustulokset varmistetaan vielä Säteilyturvakeskuksessa (STUK) radiolyijy- ja amerikium (AM-241)-ajoituksella.

Raportin tulosten mukaan turvetuotannon piirissä olevan Martinjärven sedimentissä vuoden 1986 cesiumpiikki sijoittuu laajoilla alueilla 6–8 senttimetrin syvyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden 1986 jälkeen sedimentin paksuuskasvu on ollut 2,6–3,0 millimetriä vuodessa. Ei siis metrejä eikä edes senttejä, vaan vuosikertymä mitataan milleissä.

Iso-Kivijärvessä vastaava cesiumpiikki sijoittui jopa hieman syvemmälle kuin Martinjärvessä eli 7–9 senttimetrin syvyyteen. Tämä oli tärkeä tieto, jonka toivotaan tuovan valaistusta julkisuudessa esitetyille väitteille, joiden mukaan nimenomaan turvetuotanto on aiheuttanut valtavia, metrien paksuisia sedimenttikerrostumia Martinjärveen.

GTK:n mukaan tarkemmat analyysit tulevat paljastamaan mahdolliset muutokset Martinjärven sedimentaatiossa turvetuotannon aloittamisen jälkeen.

Vapon mukaan tulos ei yllättänyt alalla toimijoita. Martinjärven ja Iso-Kivijärven järvisedimenttien vertailututkimuksen tulokset eivät poikkea GTK:n aikaisemmista Saarijärven reitin tutkimuksista, joissa sedimenttien vuosittainen kertymä oli tutkituissa järvissä samaa luokkaa.

Vapo odottaa suurella mielenkiinnolla kaikkien tutkimuksessa käytettyjen analyysimenetelmien tuloksia ja johtopäätöksiä.
Kertymiseen vaikuttaa monta tekijää

Jotta turvetuotannon vaikutuksia sedimentteihin voidaan selvittää, ne tulee GTK:n mukaan pystyä erottamaan muista samanaikaisesti vaikuttavista tekijöistä ja vesistöjen luontaisesti korkeasta humuspitoisuudesta.

Turvetuotantoalueet sijaitsevat yleensä hyvin suovaltaisilla valuma-alueilla, jolloin myös pintavesien luontainen humuspitoisuus on korkea. Vesistöihin vaikuttavat yleisesti muun muassa ilmaperäinen laskeuma, maankäytön muutokset, ihmisen aiheuttama vesistöjen rehevöityminen ja ilmaston muuttuminen seurannaisilmiöineen.

Erityisen hankalaa on erottaa turvetuotantoalueilta peräisin oleva eloperäinen aines metsämaan eloperäisestä aineksesta, jota myös kulkeutuu valuma-alueelta vesistöihin varsinkin ojitusten yhteydessä.
Käytössä monta ajoitusmenetelmää

GTK:n tutkimuksessa sedimenttinäytteet ajoitetaan useilla nykyaikaisilla, toisiaan tukevilla menetelmillä. Ajoituksessa hyödynnetään esimerkiksi radiolyijyajoitusta (Pb-210) ja cesiumajoitusta (Cs-137).

Cesium ajoituksella voidaan järvisedimentistä löytää Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuonna 1986 aiheuttama cesium-137-laskeumapiikki. Lisäksi näytteistä tutkitaan sedimentin fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä erilaisten eliöiden, kuten piilevien, surviaissääskien ja kuoriameebojen jäänteitä.

Eri eliöiden esiintyminen ja niiden runsaussuhteet kertovat muutoksista veden laadussa ja järven pohjan oloissa sekä esimerkiksi alusveden happitilanteessa.

Vapo ei ole osallistunut GTK:n vertailututkimuksen suunnitteluun, toteutukseen tai rahoitukseen.