Ei kivilouhimoa Vuorelan Hanhimäkeen, Siilinjärvelle
Vieras |
/ #29 Talo myyntiin06.11.2013 05:47Pelle kuulemistilaisuus eilen Kunnonpaikassa. Mikä helevetin välimatkan mittaus se on louhoksen keskeltä vaihde 1:stä, kun luvan ja oikean mittaustavan mukaan avolouhoksen reunalta pitäisi mitata josta ääni ja tärypisteen aiheuttaja - joten anteeksi vain ollaa alle 500 jm. Ja muutoinkin kunnan kaavoituspolitiikka ja tämä lupa ovat törkeästi ristiriidassa. Enin osa virkaihmiset täysiä keskiasteen seniileitä, eivät asu lähialueella niin sehän on yksi ja sama mitä tehdään. Törkeyden huippu lautakunnasta tilaisuuden puheidenjakaja Hra xy isokarjun naaman vääntely ja kommentoinnit osoitti suunnan hänen asiapitoisen johtamisen asiassa, esim. komment: laitatte urakoitsija maksamaan, kun on kyse tavanomaisesta ja normaalista keskustelusta ja kiinteistöjen omaisuuden turvaamisesta. Komennelkoot omassa liiketoimessaan mutta ei tarvitse kylän raitilla. Miksi etelä-siilinjärvi on aina näissä asioissa kunnan toimesta käymälä. Kaavoituspäämies ihan pihalla kun väittää että Kunnonpaikan lähialue olisi entistä kasvamassa lähiossä olisi se virkistyspainopistealue. Eihän siellä ole juuri mitään ja vain vähän rakennusten ja rannan välissä kävelyväylää vähäinen pätkä. Paasisalon kuuluisi myös ottaa kehityksen alle samoin kuin Hanhimäki. Miksi ei kunnassamme osata käyttää pakkolunastusta kuin muuallakin. Kyllä näillä varoilla turvattasiin Itkosen pojankin tulevaisuuskin - tilahan on eittämättä jäänyt nykyinfran puristukseen jolla ei Hanhimäen osalle merkittävää maataloustuotantoa. Nykyinen täyskypsä metäskin avohakataan varmasti luvan aikana joten näkyvyys on suora Rissalantielle päin. Hankijalle itselleen ei näet kotituisi kuin murto-osa liikevaihdosta koska kaikki erityistoiminta tapahtuu alihankintojen kautta. Tätä myöten ei ole esitetty asiapitoista maisemointia ja alueen hyväksikäyttöä, joten ei taida mahdollinen vakuusvarat riittää alueen ennalleen saattamiseski. Tämä huomio siksi koska tällä menolla 20-v päästä maailmalle toimintarvot toista kuin nyt tai ennen vanhaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024