Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #24095 Re:

04.11.2013 17:28

#24086: -

Tähänhän se menee, kun omista mielipiteistään ja oikeuksistaan vakuuttuneet linnoittautuvat oman yhteisen näkemyksensä taakse puolin ja toisin, eikä heidän välilleen ole osattu tai ei haluta luoda yhteistä kieltä.

Haluan ajan kanssa syventyä tähän kirjoitukseen, mutta jo nopeasti sitä silmäiltyäni olin huomaavinani tendenssin yhdistää kaikki kriittisyys täälläkin pyörivien konspiraatioteorioiden ja ääriliiketoiminnan yhteyteen. Tämä saattaa tietenkin johtua siitä, että toinen raportin osallisista EXPO on nimenomaan laitos, joka fokusoi yhteiskunnalliseen suvaitsemattomuuteen ja ryhmittymiin, jota tätä edustavat. Mutta kriittisyys ei automaattisesti ole suvaitsemattomuutta, vaikka näin tunnutaan usein ajattelevan.

Ehkä EXPO on valittu yhteistyökumppaniksi tähän raporttiin siksi, että saataisiin vaikutelma puolueettomasta tutkielmasta, mutta Ruotsin Setan RFSL:n osallisuus siinä ei puhu puolueettomuuden puolesta. Olisi siksi mukava voida tutustua näissä asioissa ihan puolueettomiin tutkimuksiin, jotta asiasta vosi muodostaa laajemman kokonaiskuvan.

On pidettävä mielessä, että asiat ovat heti paljon selkeämpiä, kun osataan pitää asian tarkastelussa asian eri osaset ja asianosaiset (asenteet, oikeudet, kritiikki, ääriryhmät, taustaryhmät, erillisryhmät) erillään, eikä tunkea kaikkea samaan purkkiin.

Esimerkiksi natsismia ja homokriittistä tarkastelua EI voi laittaa saman otsikon alle, jos halutaan luoda todellisuutta vastaava kuva asiasta. Ehkä natsistikin on "homokriittinen", mutta homokriittinen ei silti ole välttämättä "natsi". Tällaisia syytöksiä esitetään silti jatkuvasti, mikä osaltaan osoittaa sen, etteivät ihmiset tunnu tajuavan tätä. Tai että kaikki esitetty kritiikki olisi  "homofobista propagandaa".

Ongelman ratkaisu olisi paljon helpompaa, jos fokusoitaisiin suoraan esim. ääriryhmien toimintaan ja niiden hallitsemiseen, kuin että tätä ilmiötä tuijotetaan homojen oikeuksien kautta. Tai ihmisten tapakasvatukseen, sen sijaan että yritettäisiin maailmaa muuttamalla saada käytöstä muuttumaan. Tähän "pehva edellä puuhun" -mentaliteettiin olen kiinnittänyt huomiota jo tuolla taempana.

Mutta ei tästä vielä sen enempää. Ehkä palaan asiaan.