Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen on tehtävä laittomaksi.
Jyrki Vaskela Adressin tekijä |
/ #1 Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen on tehtävä laittomaksi.23.10.2007 00:44Vakituinen työpaikka on jokaisen ihmisen perusoikeus. Kaikki kuntien tai kaupungin määräaikaisissa työsuhteissa olevat on vakinaistettava, mikäli heille on tarjota töitä ympäri vuoden. Masennuksen takia menetämme pätkätöissä olevia sairaseläkkeelle 2 000 ihmistä enemmän vuodessa kuin vakituisessa työsuhteessa (koko maa). Vakituinen työpaikka antaa ihmisille varmuutta ja mielenrauhaa järjestellä omaa elämäänsä eteenpäin. Meillä ei ole varaa päästää 2 000 ihmistä sairaseläkkeelle vuosittain vain varman työpaikan keinotekoisen epävarmuuden takia. Kaikille jo lienee tuttu Tanskan malli, puhutaan vaihteeksi Espanjan mallista, jostain syystä Espanjan malli on jäänyt kaikille lähes tuntemattomaksi. Espanjanhallitus on ollut tyytyväinen uusien työpaikkojen syntyyn, mutta ei niiden laatuun eli määräaikaisuuteen ja puuttuu nyt työmarkkinoiden peliin eli Espanjassa vaaditaan 2,5 vuoden ajan jatkuneiden määräaikaisten työpaikkojen vakinaistamista. ”Hyvinvointi” Suomessa yksityisellä sekotorilla ja valtion sekä kunnan työpaikoista puhumattakaan käytetään törkeästi hyväksi määräaikaisuutta ja osa-aikaisuutta. Törkeimmissä sopimuksissa on työajaksi kirjattu 0-10 tuntia kuukaudessa, joten sairastaessaan koko kuukauden työnantaja maksaa vain työsopimuksen mukaisen sairasajanpalkan. Törkeimmissä tapauksissa työhön kutsutaan samana päivänä aamusta – yöhön ja henkilö joutuu päivystämään puhelintaan 24 tuntia ilman erikorvausta. Määräaikaisena voi työskennellä eläkeikään asti suurin osa nuorisostamme, mikäli asiaan ei puututa. Määräaikaisuuden perusteena voi olla mikä tahansa syy kunhan sitä ei mainita kahta kertaa peräkkäin näin sanoo tämän hetken lainsäädäntö.Eli SYY: Kesäapulainen, kausiapulainen, jouluapulainen, kiireapulainen = porsaanreikä? Osa-aikainen ja määräaikainen voivat tehdä kokoajan täyttä päivää, vaikka heidän sopimuksessaan työajaksi kirjattu 0-10 tuntia kuukaudessa. Määräaikaisessa työsuhteessa elävä ei saa asuntolainaa, ei saa varmuutta työn jatkuvuudesta, ei saa sairasajan palkkaa mikäli sairausaika pitkä ja sopimus 0 tuntia, ei saa erilliskorvausta 24 tunnin päivystyksestä. Määräaikaisessa työsuhteessa elävä saa epävarmuutta, tehdä jopa ilmaista työtä kohtuuttomia työaikoja ja varallaoloa ilman eri korvausta, mielenterveys ongelmat ja päihdeongelmat lisääntyvät, ihmiset voivat huonosti. ”Hyvinvointi” Suomessa on ajettava laki, joka velvoittaa työnantajan yhden vuoden määräaikaisuuksien jälkeen vakinaistamaan työtä silloin tekevän henkilön. Laki koskisi siis työpaikkaa ei henkilöä joka sitä tekee, eli uusikin henkilö voisi koeajan jälkeen saada vakituisen sopimuksen. Viisaan yrityksenjohto vakinaistaa määräaikaisia henkilöitä nyt, eikä jää odottamaan suurien ikäluokkien siirtymistä eläkkeelle. Tilanteessa, jossa tarjolla on toistaiseksi sopimus vastaan määräaikainen, henkilö varmasti valitsee yrityksen missä tarjotaan vakinaista työsuhdetta. Minä, Jyrki Vaskela, tulen luovuttamaan adressin 1.10.2008 työministerille. Kotisivuni: http://personal.inet.fi/koti/vaskela Jyrki Vaskela (sinun.asiallasi@luukku.com) |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Määräaikaisten työsuhteiden ketjuttaminen on tehtävä laittomaksi." tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101570 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16309 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15933 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
400 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
256 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
167 Luotu: 16.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.