Hakaniemen puolesta - toriparkkia vastaan

JV

/ #15 Hakaniemi on joukkoliikenteen solmukohta

27.02.2013 10:18

Komppaisin ulkopaikkakuntalaisen arviota siitä, missä määrin Hakaniemeen asioimaan tulevat käyttäisivät/tarvitsisivat omaa autoa ja sille parkkipaikkaa. Hakaniemen torin tienoo on Helsingin joukkoliikenteen varmasti tiheimmin liikennöityjä, kaikki liikennevälineet (bussit, ratikat, metro + pisararata ehkä vielä tuonnempana) ja monet linjat yhteen niputtavia solmukohtia. Tuntuu siis ristiriitaiselta kaavailla suurta parkkihallia alueelle, etenkin suureksi osaksi julkisen rahoituksen turvin. Lisäksi lähialueiden asukkaat käyvät torilla ja kauppahallissa ihan kävellen - ja jos eivät käy, syynä ei kyllä ole parkkitilan puute!

Yksityisautoilun suosimisen epäilyttävyyden lisäksi kannattaa muistella muista Suomen kaupungeista saatuja vähemmän hyviä esimerkkejä toriparkkien kaltaisten "elävöittämis"hankkeiden vaikutuksista. Tori sulkeutuisi rakennustöiden vuoksi moneksi vuodeksi ja tuossa prosessissa monen paikkakunnan tori onkin saanut kuoliniskun eikä ole rakennustöiden jälkeen enää vetänyt väkeä. Hakaniemen tori ja kauppahalli ovat nyt - hieman kehnossakin asussaan - Helsingin asiallisimpia alan mestoja, jossa käydään oikeasti ruokaostoksilla eikä jossain mielikuvamatkalla.