Ei kivilouhimon laajentamishankkeelle Inkoossa!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei kivilouhimon laajentamishankkeelle Inkoossa!.
Ainanaapurissa |
#51 Niin ja näin.01.09.2014 22:11Olen samaa mieltä, että ympäristön turmelu ja tuhoaminen on aina huono asia. Uusien jätteenkäsittely pisteiden tarve Suomessa on välttämätön, mutta minne sijoittaa ne. Ei tietystikkään omaan naapuriin, vaikka mielummin viereiseen kuntaan. Louhintaa ei voi suorittaa keskeltä savipeltoa ja kiven laatu vaikuttaa ottoalueeseen, nykyään asutusta on Suomessa niin laajalti ettei kyseistä toimintaa voi suorittaa ilman asukasmukavuuden heikentymistä. Valitettavasti pitkät ajomatkat rekoilla aiheuttavat myös valtavaa ympäristö haittaa. Sataman läheisyyten rakennettava ja yhdelle alueelle keskittyvä monenlainen toiminta on mielestäni erittäin hyvä vaihtoehto. |
Vieras |
#5219.04.2015 09:37Ulkomaisten kaivosyhtiöiden toimet epäilyttävät.Puhtaat kiviainekset viedään maasta ja tilalle tuodaan "puhtaita"maa-aineksia,ehkä vähän saastuneita,öljyisiä tai pilaantuneita voi joukkoon "erehdyksessä"joutua.Ja kaikki tämä VAIN MUUTAMAN TYÖPAIKAN TÄHDEN.+muut haitat.EI JATKOON! |
Vieras |
#5325.07.2015 06:31Ei kiitos! Suunnitelmissa on aiheuttaa melua, haittoja ja ympäristötuhoa maailman hienoimpiin kuuluvissa saaristomaisemissa. Ulkomainen yritys tekee kaiken siitä, mistä aita on matalin, siirtää voitot verottomasti ulkomaille ja Suomeen ei jää muuta kuin tuhottu ympäristö. |
Vieras |
#5405.08.2015 11:51Detta stenbrott vore ett verkligt miljöbrott i klass med Talvivaara. |
Vieras |
#5514.05.2016 16:46Aivan liian suurissa mittasuhteisiin oleva projekti, asutusalueen lähettyvillä sekä rannikko alueella. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15636 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024