Avoimuutta ja tavoitteita HC TPS Turku Oy:n hallitukselta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Avoimuutta ja tavoitteita HC TPS Turku Oy:n hallitukselta.
TPSfani vuodesta 1975 |
#2630.10.2013 11:15Jos asiat ovat niin kuin väitetään, että seuran hallitus mikrojohtaa kaikkea eli puuttuu operatiiviseen johtamiseen niin silloin ne tyypit eivät edes siinä hallituksessa ymmärrä omaa asemaansa. Vahalahti meni. Nummelin meni. Ja nuori loistava lupaus Lehkonen meni. Ja kaikki vain sen takia, että tämä hallitus haluaa olla valtaansa käyttävä aukotoriteetti. Valitettavasti heillä ei ole kykyjä hoitaa tehtäväänsä ja nyt kaikki nuo hyljeksityt pelaajat tekevät loistavaa tulosta muissa seuroissa. Ja Tepsillä on sen sijaan sellaisia "tähtiä" kuin Marko Virtala, Miikka Tuomainen, Palmroth, Vittasmäki, Hostikka jne. Yrirtysmaailmassa noin suurien virhearviointien jälkeen, mitä TPS:n hallitus on tehnyt, yleensä saa lähteä. Mutta TPS:n hallitus on kuin jätös tuvan seinässä eikä lähde kulumallakaan, vaikka tulokset ovat monta vuotta peräjälkeen olleet täysin ala-arvoisia. TPS on iso perinteinen seura eikä sitä voida hyväksyä, että sen asioita hoidetaan niin, että seura vuodesta toiseen kamppailee pikkuseurojen kanssa liigan viimeisistä sijoista. Jos raha on ongelma niin sitten pitää hankkia sellaiset ihmiset puikkoihin, jotka sitä rahaa kykenevät seuraan tuomaan. Ei Turun talousalue ole ainakaan pienempi kuin Jyväskylän, Kuopion, Porin tai Lappeenrannan taloausalueet. Jos taloutta ei ole saatu kunton niin silloin kannattaa vaihtaa ihmisiä seuran johdossa. Sillä tavoin yritysmaailmassa toimitaan. |
Huolestunut |
#2730.10.2013 15:10Hävettää tämä TPSn touhu. Perinteikäs ja menestykseen tottunut seura on ihan pistepajatso nykyään. Hankinnat ovat vuodesta toiseen hintaansa nähden B-luokkaa ja siitä vastaa Ari Vuori. Halutaanko muutosta vai tyydytäänkö taas tähän osaan? Jos Engrenistä ja Ristolaisesta tulee yli puoli milliä niin kiireesti KUNNON hankinnat kehiin. Nyt on jo kiire. |
Stuge |
#28 Kyllästynyt30.10.2013 18:44Olen kannattanut tepsiä yli 50 vuotta,mut alkaa mitta täyttyä.Seuran johdon täysin epäjohdon mukainen toiminta ei tulosta tuota,joten vastuussa olevien henkilöiden pitää omata sen verran selkärankaa ja erota viipymättä. Uskollisesti olen lippuni peleihin ostanut,mut nyt en enää osta,jään kotiin,kiitos ja näkemiin. Katsotaan jos muutosta alkaa tulla,ehkä minäkin vielä tulen hallille. |
Vieras |
#2930.10.2013 18:51Ympäripyöreät lausunnot jatkuvasta alamäestä saa loppua nyt. Konttaamisesta vastuulliset esiin ja yläkerran tuuletusta kiitos! |
Kupittaan henki |
#30 Minne katosi voittamisen kulttuuri30.10.2013 19:0290-luvulla alkoi leväperäinen, ylimielinen käyttäytyminen johdon taholta. Kaikki kunnioitus omia junioreita kohtaan on mennyt. HC ei tue juniorijääkiekkoa enää rahallisesti, tämä kuvaa tätä asennetta koko seuraa kohtaan. Mikä on Jukka Koivun asema "takapiruna", ei kommentoi koskaan. Sitten vielä kysymys:onko Suikkanen kriisi valmentaja? Itse en käy enää tätä pas..a katsomassa. Eilen Raumalla paikalla olleena, kyllä oli joukkueetkin suorittaminen aivan ala-arvoista, luovutettiin 2.erässä ja äijät pelaa ammatikseen. Tästä pask..ta ei nousta ihan hallitusta vaihtamalla, mutta kuitenkin ON VAIN YKSI, TPS. |
TPSfani vuodesta 1975 |
#3130.10.2013 19:23Se on väärä tie, jos seuran hallituksen vaihtamista ei vaadita. Mätäpesäke on juuri siellä. Väärät henkilöt väärin motiivein. Jos käytännössä viimeisten kausien aikana on vaihdettu joa kaikki muu paitsi A.Vuori ja seuran hallitus ja tulos on siltikin itkettävän ja naurettavan rajamailla niin silloin pitää osata vetää oikeita johtopäätöksiä ja pyrkiä noista tahoista eroon. |
Hävetkää |
#32 Re: Minne katosi voittamisen kulttuuri30.10.2013 20:16#30: Kupittaan henki - Minne katosi voittamisen kulttuuri Kun uusi halli valmistui ja seura menestyi, seuraan iski ylimielisyys. Tepsissä unohdettiin tavalliset katsojat ja sitä profiloitiin yrityksille ja ns. paremman luokan ihmisten seuraksi. Strategia toimi niin kauan kuin seuralla oli rahaa. Mutta sitten tuli pää vetävän käteen, kun EU muutti toimintaympäristöä sen ... oliko se Bosman tms tapauksen myötä. Mutta siitäkin on jo paljon aikaa, mutta seura ei ole osannut sopeutua vallitseviin olosuhteisiin. |
carpe diem |
#33 vaihtakaa toimari30.10.2013 20:18Kyllä Toim.joht. on vastuussa tekemisistään ja tekemättä jättämisestään.Jos ei suksi luista näissä hommissa ,kuten ei ilmeisesti OP:n hommissakaan luistanut ,silloin pitää toim.joht. vaihtaa. Adressi aivan on aiheellinen , miehellä ei stressinsietokykyä ei suhteellisuudentajua edes taloyhtiön ,jossa asuu ,vaikuttamismahdollisuuksista.Ylimielinen ja töykeä käytökseltään muita kohtaan. |
Vieras |
#3431.10.2013 05:28sikariporras ja muut vastuu henkilöt vaihtoon! kunnon pelaajat tilalle,eikä mitään b-luokan pelaajia joita vuori on hankkinut seuraan viime vuosina.Lisäksi ottelulippujen hinnat halvemmiksi! jollei muutosta tule niin maineikas tps on kohta divarissa pelaamassa mestistä.Tätäkö johto Haluaa????? |
Vieras |
#35 Ulkomaan tähdet31.10.2013 06:51TPS-8 ulkomaan vahvistusta-taulukon vimppa TuTo-1ulkomaan vahvistusta--taulukon eka |
Mustaa ja Valkoista akaa/toijala |
#36 Kahden vuoden sopimus31.10.2013 09:48´TPS.n pelkona oli,että loukkaantuessaan Nummelinista olisi vain kova palkka maksettavana.`Tälläisella ajattelumallilla on turha toivoa yhtäkään maajoukkuetason pelaajaa Legendaariseen Palloseuraan,ne ei rupea pätkätyöläisiksi.Ala-arvoista puuhastelua.Joukkue,lue Pelaajat,Valmennus Huoltajat tarvitsee kuitenkin nyt kaiken tuen joten ei syljetä niiden niskaan.Aina ja iankaikkisesti TPS!!! |
Q10 |
#37 Jos ei ala adressi vaikuttaa ja saamaan vastakaikua...31.10.2013 11:24...niin tehdään kannattajalakko. Kukaan ei mene pelejä seuraamaan eikä yhtäkään lippua osteta. Fanien joukkopainostusta. Sen luulisin tepsivän TPSiinkin. |
Vieras |
#3831.10.2013 19:03Tarttis kai tehä jotain? |
Melkeintekisimieliitkeä |
#39 TPS01.11.2013 10:49Hyvä että taloudellisesti menee hyvin, mutta ei sitä voi tehdä urheilullisen menestyksen kustannuksella. TPS on kuitenkin niitä harvoja liigajoukkueita, jotka tekevät taloudellista voittoa. Tuntuu että sikariportaalle on tärkeämpää taloudellinen menestys, kuin urheilullinen menestys. TPS on yksi perinteisimmistä seuroista, budjetin pitäisi olla isompi ja joukkueen paikka on kärkikahinoissa eikä liigan pohjalla kuten nyt. Jo yli vuosi sitten luin Urheilulehdestä, että Tepsin hallitusta ei kiinnosta mikään ja asoita päätetään vain pienen "kaveriporukan" kesken. Ensiksi en silloin halunnut uskoa juttua, mutta nyt karu totuus iskee vastaan. 15 vuotta oon tätä joukkuetta kannustanut, ja mielestäni organisaatio ei ole koskaan ollut näin pohjalla. Peli ei ole ikinä näyttänyt noin huonolta. Miten ihmeessä TPS pystyikin päästämään Nummelinin ja Vahalahden Raumalle? Kyllä on asoita tehty aika huonosti, jos ton tason kavereita päästetään menemään, ja tilalle hankitaan Charles Bertrandin tyylisiä pelaajia, joita muut joukkueet ei huoli. Onneksi sentään Vahalahden sydän on vielä Turussa, siirtyminen Lukkoon oli vain protesti TPS:n hallitusta vastaan. Onneksi mies allekirjoitti tämän adressin. Nostan Vahalle hattua. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15636 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024