Lex Nokia kumottava
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Lex Nokia kumottava.
Kuisma Lappalainen Helsinki |
#1 Toivottavasti järki voittaa21.11.2008 18:18Toivokaamme, että tässä asiassa järki voittaa. Minulla on omassa työelämässäni ollut kaksi sellaista tapausta, tosin kahdesta eri yrityksestä, joissa molemmissa minun esimiehen esimiehen esimies on oikeudettomasti käyttänyt hyödykseen tietoa sellaisen sähköpostin olemassaolosta, joka on lähtenyt minulta jollekulle muulle työtoverille, mutta ei hänelle. Ja molemmissa näissä tapauksissa minut on kutsuttu kyseisten ylempien pomojen haukuttavaksi. Joten työnantajat urkkivat sähköpostia jo ennen Lex Nokiaa, sen nämä kaksi omalle kohdalleni osunutta tapausta aivan selvästi osoittavat. Allekirjoitan mieluusti adressin, jolla tavoitellaan sellaista asiantilaa, että työnantajan taholta tapahtuva sähköpostin urkinta ei saa johtaa siihen että työnantaja huomauttaa työntekijää epäasiallisella tavalla ja puuttuu epäasiallisesti työtovereiden väliseen keskinäiseen kommunikointiin. |
Pekka Tarkka Helsinki |
#2 Paskapuhetta27.11.2008 21:23Nyt on oikein professorit ja tohtorit menneet mukaan paskanpuhumiseen. Laki koskee käytännössä vain yrityksen omaa sähköpostiosoitetta, ei yksilön yksityisiä sähköpostiosoitteita, kuten Gmailia jne. Yrityksella ei edes olisi mahdollisuutta saada käsiinsä yksityisen sähköpostipalvelun tunnistetietoja. Älkää menkö halpaan, rikollisuuden kannattajat vääristelevät taas totuutta! |
Jussi Purontakanen Adressin tekijä |
#3 Pekka Tarkalle01.12.2008 16:09Olettan että et trollaillut, olet pahasti hakoteilla. Lakiesitys nimittäin kattaa nimenomaan *kaiken* IP-pohjaisen liikenteen, ei pelkästään sähköpostia. Ja lisäksi tämä oikeus tarkkailuun ylettäisi myös taloyhtiölihin, jotka tarjoavat nettiyhtydet taloihinsa, ja kirjastoihin jotka tarjoavat asiakkailleen yhteyden nettiin. Puhe "rikollisuuden kannattajista" on naurettavaa koska kyseessä ovat toisistaan riippumattomat ihmiset (tätä kirjoittaessa jo 1400 ihmistä) jotka ovat huolestuneet paitsi itsensä, myös toisten ihmisten yksityisyydestä ja tietosuojasta. Vai haluaisitko sinä, että vuokraisäntäsi tulisi omilla avaimillaan penkomaan asuntoasi tasaisin väliajoin? |
Maria Morri Tampere |
#4 Myös Tarkalle06.12.2008 01:58Ihan viimeisimpiä uutisia: Oikeuskansleri kritisoi Lex Nokiaa: http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Oikeuskansleri+arvostelee+kiistelty%C3%A4+Lex+Nokiaa/1135241697946 Lieneekö sitten myös rikollisuuden kannattaja, aivan kuten professorit ja oikeusoppineetkin! Lainaan artikkelia: "Tarkkailuoikeus annettaisiin myös yliopistoille, virastoille, kirjastoille ja jopa taloyhtiöille, joilla on oma viestintäverkko. Sähköpostin lisäksi tarkkailuoikeus koskisi ip-liikennettä kuten nettipuheluita ja pikaviestipalveluja." Mitä Tarkka pitää ajatuksesta, että hänen meseään vakoiltaisiin? Toinen lainaus: "-- Lex Nokia heikentää tarpeettomasti perusoikeuksia ja antaa yhteisötilaajille eli työnantajille liian suuret toimintavaltuudet. Kyse olisi merkittävien, poliisia suurempien, pakkokeinojen myöntämisestä yksityiselle taholle ilman lupamenettelyä." Yksityinen taho, ei tarvita lupia eikä perusteluja, saa suorittaa sellaista vakoilua, ettei poliisillakaan ole siihen valtuuksia. Mutta tietysti me kuuliaiset kansalaiset hyväksymme tällaisen perusoikeuksien rikkomisen, eihän meillä ole mitään salailtavaa! Jooei. |
Antti Siiskonen Tampere |
#5 Missä se esitys on?01.02.2009 12:13Ollaan kovasti lakiesitystä vastaan ja pistetään oikein adressikin pystyyn sitä vastaan. Mutta missä ihmeessä se esitysteksti on? En näe esitystä, enkä tänä moderniin hypertekstin aikakautena edes linkkiä kyseiseen lakiesitykseen. Pikainen googlauskaan ei löytänyt kuin osan esityksen sisällöstä. Ei kai kukaan voi olla niin hölmö että pistää nimensä adressiin tietämättä mitä sillä vastustetaan? Lainaan muutaman kappaleen tekstiä ministeri Suvi Lindenin vastauksesta EFFIn lähettämään tiedusteluun koskien "urkintaoikeuksien" laajentamista. Vastaus on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: http://www.effi.org/uutiset/081206-suvi-lindenin-vastaus.html "Sähköisen viestinnän tietosuojalain muutosesitys sallii tunnistamistietojen käsittelyn maksullisen tietoyhteiskunnan palvelun tai viestintäverkon luvattoman käytön taikka viestintäpalvelun ohjeen vastaisen käytön selvittämiseksi. Luvattomalta käytöltä suojautumisessa on kyse muun muassa yhteisötilaajalle aiheutuvien taloudellisten menetysten estämisestä ja yhteisötilaajan käytössä olevan verkon toimintakyvyn turvaamisesta." [..] "Tällaisessa tilanteessa, jossa on kysymys yhteisötilaajan varallisuuspiiriin kuuluvan verkon luvattomasta käyttämisestä, on yhteisötilaajalla oikeudellisesti perusteltu intressi suojata omaisuuttaan luvattomalta käyttämiseltä." "On huomattava, että ennen kuin yksikään kirjasto, taloyhtiö tai yliopisto voi ryhtyä käsittelemään tunnistamistietoja on sen esityksen mukaan: 1) laitettava tietoturva kuntoon, 2) määriteltävä mm. miten sen viestintäverkkoa tai palvelua saa käyttää, 3) annettava kirjalliset ohjeet käyttäjälle 4) nimettävä ne ylläpidosta, tietoturvasta tai turvallisuudesta vastaavat henkilöt, jotka tunnistamistietoja voivat käsitellä, 5) tiedotettava menettelystä ja käytännöistä, 6) ilmoitettava tietosuojavaltuutetulle tunnistamistietojen käsittelyn aloittamisesta ja 7) annettava myös vuosittainen raportti käsittelystä Tietosuojavaltuutetulle." "Tämän lisäksi on vielä muistettava, että kyse voi olla vain yhteisötilaajan merkittävästä haitasta tai vahingosta, joten jos taloyhtiön internet-liikenne hidastuu, ei tämä yksinään voi antaa isännöitsijälle oikeuksia käsitellä tunnistamistietoja. Edelleen isännöitsijällä pitää olla taloyhtiön päätöksentekoelimien antamat valtuudet tunnistamistietojen käsittelyn edellyttämien toimien käynnistämiselle" Tästä "urkintalaista" käytävä keskustelu on mielestäni tarpeen lähinnä jos lakiesityksen teksti ei vastaa ministeri Lindenin noissa lainauksissa mainitsemia tavoitteita. Jos lakiteksti on liian laveaa tai siinä on porsaanreikiä niin ne on syytä pyrkiä havaitsemaan ja korjaamaan ennen lakiesityksen hyväksymistä. Käytännössä tietoverkkojen ylläpitäjät "urkkivat" verkkoliikenteen tunnistetietoja JO NYT sillä se on välttämätöntä luvattoman käytön ja vikatilanteiden tutkimiseksi ja korjaamiseksi. En tiedä onko tällä hetkellä olemassa lakia joka antaisi lailliset valtuudet tähän työhön, mutta ellei ole niin olisi asiallista ajantasaistamista luoda sellainen laki nyt. Nokian tietovuotoja tunnistetietojen kyttääminen ei estä, mutta sitä varsinkaan nämä lakiesitystä vastustavat eivät tunnu millään ymmärtävän. Tieto vuotaa firmoista ulos usbimuisteilla ja paperilla ja kaikkein pahin tietovuotokohta ovat ihmiset itse. Kilpailijan leipiin lähtevä työntekijä vie tietonsa ja osaamisensa mukanaan. Näkisin että Nokian tietovuotojen tukkimisen sijaan kyse on lainsäädännön päivittämisestä kattamaan laajemmin tietoyhteiskunnan uusia tarpeita. |
Asko Joensuu Espoo |
#6 Jonkulainen mielenosoitus?02.02.2009 15:10http://valvonta.info/2009/01/mielenosoitus-lex-nokiaa-vastaan-5-helmikuuta/ Tälläinen on kuulema tulossa 5.2.2009 |
Asko Joensuu Espoo |
#7 sivut02.02.2009 15:20 |
Ahto Apajalahti Helsinki |
#8 TÄMÄ ON VANHA ADRESSI02.02.2009 18:25Huomauttaisin, että tämä on vanha adressi, joka on jo luovutettu. Tätä ei siis ole syytä enää allekirjoittaa. Olkaa hyvät ja allekirjoittakaa uusi adressi osoitteessa http://www.adressit.com/lex_nokia. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkkeellä oleva luokanopettaja, kirjailija ja kustantaja Ari Rusila...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla! Apua tarvitaan kiireellisesti Linnanvirrassa talvehtiville sorsille ja joutsenille poikasineen. Kaupunkilaisten huoli on suuri. Kaupunkilaiset ovat alkaneet ruokkia nälkään nääntyviä lintuja ja tästä Kajaanin kaupunki on tehnyt rikosilmoituksen. Linnanvirrassa talvehtii muuttoviettinsä kadottaneita tai muuten muuttoon kykenemättömiä sorsia. Talvehtimaan on nyt saapunut myös Kajaanin Linnanvirrassa jo neljä talvea talvehtinut joutsenpari...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto on säilytettävä Vähässäkyrössä Taustaa Pohjanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 talousarvioon sisältyy ehdotus, jonka mukaan Vähänkyrön hyvinvointiaseman lääkärin ja hoitajan vastaanotto siirrettäisiin Laihialle ja asukkaat voisivat jatkossa valita, asioivatko he Laihialla vai Vaasan keskustassa. Perustelut Vähänkyrön hyvinvointiaseman tilat ovat uudet, sisäilmaltan hyvät ja hyvinvarustellut. Julkista liikennettä Laihian 40 vuotta sitten rakennetulle hyvinvointi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta. Kiitos jokaiselle tämän adressin allekirjoittaneelle. Adressi ja allekirjoituksenne on tänään 3.12.2024 viety Israelin suurlähetystöön. Jumala siunatkoon teitä jokaista kuin myös Israelia ja Suomea. Jaana Koivunen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Allekirjoita Suomen hallitukselle osoitettu vaatimus lopettaa perusteeton ja kohtuuton Israelin tuomitseminen YK:n yleiskokouksessa ja YK:n alajärjestöissä, sekä pidättäytymään Palestiinan valtion tunnustamisesta, mikäli tietyt ehdot eivät täyty. Adressin taustalla on 20 Israel-järjestön muodostama Israel-ystävyystoimikunta. UN Watch -järjestön mukaan (https://unwatch.org/database/) Israel on 2015-2024 saanut osakseen 69 % YK:n yleiskokouksen tuomitsevista päätöslauselmista. Suomi on äänestänyt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Lex Nokia kumottava" tähän luetteloonSotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101406 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
357 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15611 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
501 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
331 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2671 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1071 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5263 Luotu: 03.02.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
17 Luotu: 16.12.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.