Suomen euroviisu karsinnan äänet uudelleen laskettaviksi

johanna huuho
hamina

#26

18.02.2007 23:17

Jotain outoa tossa on pakko olla, koska näitä äänestäneitä ja useaan kertaan äänestäneitä on Lovexilla erittäin monta, joten vaikka Pakarinen olisi voittanut, niin en usko, että noin paljon. Tosin pitää muistaa se seikka, että ne jotka eivät saaneet suomen kielistä musiikki ja iskelmää edustuskappaleeksi, eli äänestivät ensimmäisellä kierroksella edellämainittuja musiikki tyylejä todennäköisesti antoivat äänensä toisella kierroksellä Hannalle.

Nostampa nyt esiin asia, joka liittyy Hannan pärjäämiseen. Hannaa on yritetty markkinoida Eurooppaan paljon, mutta ei ole pärjännyt edes Pohjoismaissa, joten miksi Hanna pärjäisi Euroviisuissa?
Hannu Kurppa
Ii

#27

19.02.2007 16:03

Huoh.
Näyttäen tämä kertoo paljon Lovex-fanien tasosta.
Ensinnäkin; jos kerran Lovexia äänestäneiden ääniä ei otettu mukaan, niin saman kaaren mukaan Hannan ääniä on "kadoksissa", eli siinä ei mitään merkittävää eroa edes olisi tullut.
Toiseksi; vaikka Lovex oli ennakkosuosikki ja vaikka teinit ja "kaikkitietävät"-viisufanit huusivatkin Lovexia finaalissa "eniten", niin tarkoittaako se muka sitä, ettei kenelläkään muulla ollut mahdollisuutta voittaa?

Ehkä teidän Lovex-fanien pitäisi nyt vaan niellä ylpeytenne ja myöntää, että kansa äänesti Hannan ja te ette voi sille enää mitään. Hanna veti parhaiten ja sillä sipuli. Theonin laulu oli hirvittävää kuultavaa
(ja pian saamme kuulla, että Theonilla oli flunssa ja muita vanhoja selityksiä.)

Mutta kuitenkin, toivotan Lovexille onnea Euroopan valloitukseen.
Peace and Love.
Hannu Kurppa
Ii

#28

19.02.2007 16:05

Ja mitä tuli tuohon asiaan, jossa sanotaan, että Hannaa on yritetty ulkomaille markkinoida; se oli levy-yhtiö, joka halusi Hannaa ulkomaille jo ensimmäisen levyn aikana, Hanna on itse sanonut, ettei ollut valmis vielä silloin. Nyt loistavan kolmannen levyn jälkeen Hanna on myös valmis ja mikä olisikaan parempi vaihtoehto kuin ESC. Kansainvälistä musiikkia loistavalla lauluäänellä ja aivan fantastisella englannin lausumisella.

P&L.
Saara nordlund
Lempäälä

#29

19.02.2007 17:23

No niin.
Otatteko te huomioon ollenkaan myös sitä osaa kansasta joka ei vieraile foorumeilla tai vastaa gallupeihin? Siis, viitaten tuohon adressin kuvaukseen. Suomessa on tätä hieman vanhempaakin väestöä, joka saattaa myöskin haluta vaikuttaa Suomen edustajaan. Ja minusta on aika ymmärrettävää, että hieman vanhemmat äänestivät Hannaa Thunderstonen ja Lovexin sijasta. En kiistä kuitenkaan sitä, etteivätkö he olisi voinut kahta muutakin äänestää. Mutta tuollainen hieman raskaampi musiikki, ei aina vanhempaan väestöön välttämättä iske.
Kuitenkin, suomessa asuu kohtuullisen paljon muitakin, kuin pelkästään näitä Lovex-faneja.

Ja onko kukaan miettinyt mahdollisesti sellaista järjestelyä, että äänestyksessä oli jotenkin estetty samasta puhelimesta useampaan kertaan äänestäminen. Tottakai, tästä olisi mielestäni pitänyt ilmoittaa jos se tälläinen rajaaminen on edes mahdollista.
Toki on mahdollista että Ylen vastaanottimet olivat yksikertaisesti ruuhkautuneet.

Sitä paitsi, olisitte nyt edes tyytyväisiä, ettei Suomi mene ja häpäise itseään esimerkiksi Jari Sillanpään tai vaikka Dannyn kanssa. Hanna sentään osaa laulaa, ja lausua englantia.

Ja mistä lähtien Hanna on ollut wnb-laulaja? Vaikka hän onkin valinnut tiensä tähtiin Idolssin kautta, mitä minäkään en kovinkaan paljon arvosta, osaa Hanna kuitenkin laulaa. Eikä tien valitseminen kuitenkaan tee kestään mielestäni wnb-laulajaa.

Anteeksi vuodatukseni, mutta enemmin kuuntelen Euroviisuissa Hannaa kuin Jari Sillanpäätä.
Pirkko-Liisa Römpsäinen
Vammala

#30

19.02.2007 17:41

"Lovex oli ennakkosuosikki ja lovexia on äänestetty niin paljon.
teidän fanin,joka käytti 50euroa lovexin äänestykseen,lisäksi useampi fani on lähettäny kymmeniä viestejä.
itse lähetin 10omasta kännykästä,5lähetti äitini."
Muistaakseni myös Hanna Pakarinen oli ennakkosuosikki. Onhan tuossa toki jo tosi monta ääntä, mutta usko tai älä, niitä oli vielä enemmän! Tarkkaan ottaen 38175 ääntä Lovex nimiselle bändille. Mutta silti on mahdollista, että kaksi esiintyjää meni siitä edelle, Thunderstone sai 54716 kpl ääniä ja Hanna Pakarinen 73052, mikä tarkoittaa sitä, että he voittivat Lovexin.

"JA KUULKAAS kaikki, jotka haukkuvat täällä lovexia! joku tuossa sanoi että lovex ei ole menestynyt hyvin ulkomailla! kannattaisko kumminkin tietää asioita ennne kuin avaa turpansa? nimittäin lovex sai juuri saksaan, itävaltaan ja sveitsiin albuminsa kärkilistoille! ja pojat ovat todellakin ahertaneet ja panostaneet viisuihin... :) he soittavat upeaa musiikkia suurella rakkaudella. ja se ei ole mikään teinix bändi! älkää haukkuko lovexia, kun ette tiedä siitä mitään!!"
Olen aivan samaa mieltä kanssasi, että ei kannata haukkua mitään/ketään minkä asioista ei ole täysin perillä, eikä haukkuminen ole muutenkaan hirveän hienotapaista. Mutta tämä Lovexin suuri menestys ulkomailla on tietysti hyvä juttu, mutta miksi yhtyeen kannattajat näyttävät pillastuvan yhdestä euroviisuedustuksesta näin paljon? Bändihän menestyy jo ulkomailla, mihin se enää euroviisujakaan tarvitsee. Eihän isoimmat bändit edes lähde yleensä sellaisiin kissanristiäisiin kuin euroviisut. Miksi sitten Lovexkaan?

"Yleisö huusi siellä lovexia,lovexin biisi oli oikeasti kaikista parhain."
Muuttaako tilannetta se jos minä alan huutamaan täällä nyt lovexia? Laitetaan vaikka koko Suomen kansa huutamaan lovexia, ei se huutaminen silti äänimäärää nosta. Ja siihen, että biisi oli "oikeasti kaikista parhain" joudun tekemään pienen korjauksen. Se ei minun mielestäni ollut parhain, eikä varmaan niidenkään mielestä jotka äänestivät Hannaa tai Thunderstonea. Mutta sitä mikä on oikeasti kaikista parhain ei voi päättää kukaan meistä. Oikeasti kaikista parhainta ei ole, on vain ihmisten mielipiteitä. Sitten kun joku julkaisee listan yhtyeistä oikeassa parhausjärjestyksessä, helpottuu moni asia todella paljon, tietävätpähän ihmiset mitä kuunnella ja mitä äänestää. Valitettavasti se on täysi mahdottomuus, koska ihmiset tykkäävät erilaisesta musiikista.

Ja siihen onko loveX teiniXbändi, en ota kantaa.

Ainoa mikä jäi kunnolla häiritsemään oli että kirjoitetaanko euroviisu( )karsinnat todella erikseen?
Suvi Eskelinen
Kouvola

#32

19.02.2007 23:25

Mikä ihmeen "äänesi on rekisteröity" viesti? O_o En minä vaan semmoista saannut!
En myöskään äänestänyt Hanna Pakarista.
Ninja Vesa
Helsinki

#33

20.02.2007 00:51

"Jos lovex voittaa karsinnat niin ostan niiden levyn ja viillän ranteet auki sen kansilla" sanoi osuvasti yksi työkaverini ennen karsintoja. Hanna Pakarinen on ehdottomasti täysin oikea henkilö edustamaan suomea varsinkin kun vaihtoehtona esim. Lovex.
Lopettakaa se vinkuminen, sillä aina ei voi suomen teinipissikset voittaa lemppari bändiensä kanssa.

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

20.02.2007 22:45


Jasmin Antensteiner
Espoo

#35

21.02.2007 17:58

joo, salee me lovex-fanit ollaanki teinilissui. vähän vanhemmatkin ihmiset kuuntelee lovexii, nekö on myös sit teinilissui? miettikää vähä, oonha minäki teini mutten siltikää mikää teini. Lovex on sen takia "teinilissujen lempibändi" ku siinä onse X peräs? vai? mä enymmärrä, et miks kaikki jotka kuuntelee lovexia on teinilissuja??!?!?!?! vittu herätkää osat ihmiset, kaikki ei oo samanlaisii meikkipäit ku jotkut.
Jasmin Antensteiner
Espoo

#36

21.02.2007 17:59

jokke hömppänen, joo, osat on teinei osat ei. mitä sille voi jos sattuu olee teini-iäs?! -.-''
Jasmin Antensteiner
Espoo

#37

21.02.2007 18:01

korjaan, ku tos mun yhes viestis : oonha minäki teini mutten siltikää mikää teini = oonhan minäki teini mutten siltikää mikää teinilissu.
sannu kahonen
joensuu

#39

23.02.2007 11:46

Tuntuu ihmeelliseltä että ylellä mättää jo nyt äänien laskussa, entä toukokuussa sitten? Myös se tuntuu kummalliselta, kun Hannaa äänesti sieltä ilmoitettiin, että äänesi on rekisteriöity, mutta kun Lovexia äänesti sellaista ei sanottu eikä myöskään viestiä tullut.Haluan ainakin rahani takaisin jos kerta ääniä ei edes laskettu.Tuntuu siltä, että yle haluaa poikotoida Suomen mahdollisuuksia tämän vuoden Euroviisuissa, koska sillä ei ole varaa maksaa kahtena vuonna peräkkäin Euroviisujen järjästämistä. Minulla on ainakin mennyt luotto yleen. Koko Suomen kansan äänet täytyy lasketaan kunnolla, rehellisesti ja ajallaan, jottei osa jää laskematta kun ylen systeemit eivät toimi tai yle luopuu kokonaan Euroviisujen järjästämisestä kun tekniikka ei kerta pelaa!!!!!!!!!
Minna Ojala
Kihniö

#41

24.02.2007 19:04

noi voi vit**! miks teidän pitää haukkuu Lovexia teinix bändiks?? ja Lovex fanit ei oo mitää pissiksii!!ja Lovexin biisi oli oikeesti paras! äksät näki sen eteen tooosi paljo vaivaa, nii sit tollane varis-hanna voittaa!! ne tekkee musiikkia SUURELLA TUNTEELLA!! ja jos joku/jotkut sanoo et Lovex ei oo pärjänny ulkomail, nii kannattaisko eka tietää asioist ennenku sanoo yhtää mitää!!!?? Lovexhan on pärjännyt TOOSI hyvin ulkomail, nii miettikää eka enneku sanotte!
Jasmin Antensteiner
Espoo

#42

25.02.2007 16:02

uh. jokuliittyy muhu. joonii, harakka voispainuu... >.<
Lotta Räsänen
Siilinjärvi

#43

25.02.2007 16:21

Turha teidän on valittaa siitä kuka pääsi sinne ja kuka ei. Ihan kuin Suomi muka toisen kerran peräkkäin saisi voiton?
Suvi Kivimäki
Seinäjoki

#44

26.02.2007 18:00

Mitäs pahaa teineissä nyt on? :o

sehän on ikä ! sinäkin immeinen olet ollut sen ikäinen..
teinix on sitten taas eriasia..
Sofia :)
Ilmajoki

#45

01.03.2007 14:11

No huh huh. Meinasin jo lopettaa koko adressin lukemisen, mutta sitten kun luin kommentteja eteenpäin alennuin kuitenkin kommentoimaan tännekin. Arvatkaa kuinka lujaa nauroin lukiessani näitä kommentteja? :'D
Kauheaa kiroilua ja väittelyä onko Lovex paras bändi 4ever vai ei. Mitä väliä sillä on? Lovex ei päässyt Euroviisuihin ja sillä siisti, ei sille voi enää mitään.
Myönnän kyllä että Ylen äänestyssysteemissä on saattanut olla jotain häikkää, mutta se on nyt myöhäistä. Käykää sinne Ylelle se sanomassa älkääkä täällä netissä ruikuttako.
Ja kyllä mulle ainakin soittaessa sanottiin että "Mielipiteesi on rekisteröity, kiitos soitosta", tuosta tekstiviestipuolesta en sitten tiedä.

En tiedä huomasiko kukaan, mutta Lovex ainakin menetti oman ääneni, koska Teonin laulu ei kuulunut laisinkaan koko esityksessä. Myös isäni kirosi sitä ja siksi Lovex menetti hänenkin äänensä. Ehkä kukaan muu ei huomannut, mutta mahdollista että se vaikutti vähän äänestäjiin. Eihän Euroviisuihin kannatta sellaista laittaa jonka laulua ei edes kuulu? Biisi oli kyllä hyvä, ja muuten näin. Enkä nyt hauku Lovexia tai mitään. Bändi on mielestäni ihan hyvä, vaikken mikään fani olekkaan.
Ja tuo että Theonin laulu ei kuulunut ei nyt sitten ole mikään syy siihen että Lovex hävisi, mutta mainitsinpa vain.

Ja tuohon on vielä pakko ottaa kantaa, että Lovex-fanit ovat kauheita teinipissiksiä ja että Lovex on teinibändi?
Minun mielestäni ei kyllä pidä paikkaansa. Oikeasti tosi monen mielestä se x bändin nimen perässä tekee siitä sen teinibändin, mutta ei se kyllä mielestäni riitä perusteluksi.
Ja okei, ehkä Lovexia kuuntelevat paljon teinit, ja osa varmaan siksikin että "Theon on niin söpö!" mutta pitääkö bändi sen takia haukkua maanrakoon? Minkäs ne pojat sille mahtavat kuka niitä kuuntelee. Ja tiedän että Lovexilla on paljon muitankin faneja, jopa aikuisia.
Ihan yhtä hyvin joku Sunrise Avenue voi olla teinibändi kun "Samu on niin ihana!"
Ja josset pidä Lovexin musiikista, niin mikäs siinä sitten. Älä tykkää, ei kaikkien tarvitse. Mutta jätä silti se haukkuminen ja nimimerkin takaa vittuilu, (joo, olen paraskin puhuja) ja sano vain, että et pidä siitä ja sillä siisti. Pitääkö siihen vetää mukaan kaikki huonot puolet mitä bändistä ikinä keksit?

Ja mitä väliä sillä on vaikka Lovex ei sinne päässytkään? Se menestyy muutenkin jo ihan hyvin ulkomailla ja tulee varmasti niittämään siellä kuuluisuutta tulevaisuudessa, eivät ne mitään Euroviisuja siihen kaipaa.
Ja kuinka moni ihan oikeasti uskoo että Suomella olisi ollut jotain mahdollisuuksia voittoon toisen kerran peräkkäin?

Ja tämä on sitten vain oma mielipiteeni. Kiitos.
Rrrrosa
Jyväskylän mkl

#46

03.03.2007 21:29

oikeesti siinä ääntenlaskussa on pakko olla tapahtunu joku virhe! lovex oli niin varma ennakkosuosikki ja sillä oli hirveesti kannatusta! mä en tajua! sen ois pitäny päästä vähintään toiselle sijalle!! ykköseks lovex kyllä olis kuulunu näissä kisoissa ihan ylivoimasesti!!
Sara Keskitalo
Tyrnävä

#47

15.04.2007 01:45

Kyllä ihan kansa äänesti Hannan voittoon. Meillä äänestettiin Hannaa porukalla ja monesti, kukaan ei saanut minkäänlaista viestiä. En edes usko että kukaan on sellaista saanut, todistakaa että olen väärässä. Ja jos olen, saatte tyydytystä siitä, ettei kaikkia Hannankaan ääniä rekisteröity.

Ja nyt kaikki Lovex-fanit ihmettelevät eivätkö he olekaan Suomen enemmistö. Euroviisujen karsinnoilla oli paljon äänestäjiä, joista osa ei ollut edes kenenkään fani. He valitsivat ihan ennakkoluulottomasti suosikkinsa. Esimerkkinä vanhempieni mielipide, joka oli yksiselitteinen: Lovex oli teinien bändi ja hevibändiä ei toista kertaa lähetetä.

Ja Hannalla ja Thunderstonillakin on faninsa, vaikkeivat he näytä pitävän itsestään yhtä suurta melua kuin Lovexin fanit. Hekin äänestivät varmasti kymmeniä kertoja suosikkiaan.

Ja jos äänet olisikin laskettu väärin, niin Lovex ei tule koskaan pääsemään vuoden 2007 euroviisuihin edustamaan Suomea. Ei, vaikka kuinka valittaisitte, vaatisitte ja mainostaisitte äänestäneenne kymmeniä kertoja. Ajatelkaa positiivisemmin ja nostakaa katse tulevaan.
Sara Keskitalo
Tyrnävä

#48

15.04.2007 01:52

Ja älkää valittako jos Lovexia haukutaan teinix-bändiksi, itse haukutte Hannaa. Silmä silmästä, hammas hampaasta. Viisaammat lopettaisivat.

Olen muuten puolueeton ihminen, en fanita sen kummemmin Hannaa kuin Lovexiakaan.
Jenna Tuovinen
Nurmes

#49

17.04.2007 19:07

lovex ei oo teinimusaa. sanokaapas perusteluja? en minä sitä itsekään kuuntele mutta niin.. Tyhmää haukkua vaan sen perusteella että minkä ikäiset kuuntelee?

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

15.05.2007 17:16