Pelastetaan Sotkamon kyläkoulut

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Pelastetaan Sotkamon kyläkoulut.


Vieras

#1

25.10.2016 19:12

On ristriita Eu-rahoituksen ja kunnan rahoituksen välillä. Esim. LEADER-hankkeilla pyritään virkistämään maaseutukylien elämää, kunta kampittaa lakkauttamalla taajaman ulkopuolisille kylille tärkeitä toimintoja! Pitäisi myös tässä mielessä olla enemmän synkronia, koska rahoittajana on lopulta aina veronmaksaja.


Vieras

#2

26.10.2016 02:52

Kyläkouluja ollaan lakkauttamassa taloudellisin perustein. Kuitenkin saatavat säästöt ovat vähintäänkin kyseenalaisia. Kaiken lisäksi kyläkoulujen oppilaat eivät edes sovi keskustan kouluille ilman koulun laajennusta joka maksaa ainakin 3,3 miljoonaa.

Vieras

#3

26.10.2016 05:12

Suomessa on Nokian suuruuden ajoilta vallalla suuruuden hulluus, kaikki pieni halutaan hävittää.


Vieras

#4

26.10.2016 05:24

Kyläkoulut ovat lapsen kasvamisen ja kehityksen kannalta paljon parempi vaihtoehto kuin koulukeskukset

Vieras

#5

26.10.2016 06:04

Kyläkoulu on elävän kylän keskipiste. Mikään peruste, ei edes talous jos oikein lasketaan, ei puolla kyläkoulujen lakkauttamista.
Sari

#6

26.10.2016 07:16

Tässä taannoin on tehty ja julkaistu selvitys suurien ja pienien luokkakokojen oppimis tulokset. Tulokset ovat pienien luokkakokojen puolella paremmilla oppimistuloksilla. Kyläkoulujen lakkautamisella kunta hakee säästöjä, mutta millä tuloksilla??? Ei ainakaan sillä että kaikki olisivat yhden vertaisia. Onko väärin että me "maalla" asujat haluamme pitää vuosikymmeniä toimineet koulut virkeinä ja lapsiläheisinä. Kyllä kyläkouluissa on voima ja tulevaisuus. 


Vieras

#7

26.10.2016 07:54

Lasten inhimillisen elämänkokemuksen vuoksi.

Vieras

#8

26.10.2016 08:00

Pojantytär tulossa Pohjavaaran kouluun muutaman vuoden kuluttua.

Vieras

#9

26.10.2016 11:03

Olen käynyt Naapurinvaaran ala -astetta ja koulu pitää ehdottomasti säilyttää! Se on tärkeä osa kylää ja sen ihmisiä.

Vieras

#10

26.10.2016 13:13

Pienet kyläkoulut ovat elinehtoja pienille kylille joten ne täytyy pelastaa

Vieras

#11

26.10.2016 14:10

Suuretkin koulut tulisi pilkkoa pienempiin osiin. Pienet koulut tulisi säilyttää.


Vieras

#12

26.10.2016 15:00

Koska pitäisi mennä niin kauas kouluun.

Vieras

#13

26.10.2016 18:12

Kyläkoulut ovat ainoa keino pitää kylien ikärakenne terveenä. Sotkamon länsiosien kyläkoulut houkuttelevat kuntaan uusia asukkaita veronmaksajiksi. Ja ennen kaikkea pieni kyläkoulu on lapselle paras paikka aloittaa koulutaival.

Vieras

#14

26.10.2016 18:27

Vastustan koulujen yhdistymistä, liian isot ryhmät,opetus kärsii,yms.

Vieras

#15 Koulujen lakkauttaminen ei ole tuonut säästöjä

26.10.2016 18:48


Vieras

#16

26.10.2016 18:49

Menestyvä Sotkamo tarvitsee myös elinvoimaisen maaseudun ja virkeät kyläkoulut.

Vieras

#17

26.10.2016 18:54

Ehdottomasti pitää säilyttää. Ei siitä kunnalle tule muuta kuin lisäkustannuksia.

Vieras

#18

27.10.2016 05:18

Sotkamo ja ympäröivä maaseutu on pelastamisen arvoisia. Puhtautta, avaruutta ja vesiä!

Vieras

#19 kyläloulut ja Sotkamo pelastettava

27.10.2016 06:41

Meillä on muutama kyläkoulu, jotka ehdottomasti pidettävä elossa ja toiminnassa.

Sotkamo on ainutlaatuinen- kaunis, PUHDAS ja rauhallinen. Tilausta paikkaa tässä levottomassa maailmassa tarvitaan. Puhdasta vettä on ja maata voidaan viljellä raikkaassa, saasteettomassa ilmassa. Tänne tulevat matkailijat ja kesäisin kaikki entiset sotkamolaiset! Meillä on niin kaunista!

 

 


Vieras

#20

27.10.2016 10:32

Pidän kyläkouluja ehdottomasti tarpeellisina,maaseudulla asuvien puolesta,Koska kouluissa on riittävästi oppilaita,ne on säilytettävä.Poikkeuksen tekköö Pohjois-Tipaksen koulu ,jonka oppilasmäärä ennuste,jatkossa näyttää punaista valoa.

Vieras

#21 Sotkamo on maalaispitäjä

27.10.2016 11:04

Pidetään maaseutu elinvoimaisena ja virkeänä kyläkoulujen avulla. Päättäjät haluvat ilmeisesti keskittää kaiken taajamaan ja kehittää taajamaa maaseudun kustannuksella. Sotkamosta ei saa tekemälläkään edes keskinkertaista kaupunkia, mutta maaseutuun panostamalla voisi Sotkamo olla loistava maaseutupitäjä!


Vieras

#22

27.10.2016 11:43

Kannatan,että kyläkoulut säilytetään

Vieras

#23

27.10.2016 11:59

Pienet kyläkoulut ovat turvallisia ja oppilaan oppimisen tae.

Vieras

#24

27.10.2016 17:39

Lapsen lapsi on Kontinjoen koulun eskarilainen.

Vieras

#25

27.10.2016 19:06

Kirkonkylälle mentäessä huolestuttaa Suurenevat ryhmäkoot, Vaaralliset koulutiet, huumeiden läsnäolo, joka on ihan konkreettisesti nähty ja todettu. Opettajilla ei ole aikaa kaikille sitä tarvitseville tarpeeksi. Ja miten esim ekaluokkalainen Diabeetikko huomioidaan tarpeeksi hyvin, että hän pysyy hengissä? Entäs aamu ja iltapäivä hoidot 1-3 luokkalaisille???Ja jopa vanhemmille oppilaille??