Kotipizzan jauhelihakastike sellaisenaan takaisin
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kotipizzan jauhelihakastike sellaisenaan takaisin.
Kirsi |
#26 KOTIPIZZASTA VASTATTIIN 27.11.14:27.11.2014 20:20Heikki Sikström esitti 24.11.14 Kotipizzan johtoryhmässä jauhelihakastikkeen palauttamisasian ja vastasi minulle johtoryhmän päätöksen olleen tämä: "Päätös on ollut se että selvitämme nyt kastikkeen valmistusta uudelleen Suomessa. Kun saamme selvitykset tehtyä teemme lopullisen ratkaisun ja aikataulun tälle. Palaan tähän myöhemmin kun minulla on jotain kättä pidempää tästä." Itsestä tuntuu, että on jo joutunut olemaan ikuisuuden ilman pitsaa jauhelihakastikkeen palaamista odotellassa.... Vaikka odottelu turhauttaa ja ärsyttää, niin tarttee kuitenkin ottaa huomioon, että Kotipizzan päässä tätä asiaa on viimeisen 2 viikon aikana käsitelty tuotekehityksessä, Kotipizza-yrittäjien markkinointiosuuskunnassa sekä nyt johtoryhmässä. Että ainakin asia on otettu käsittelyyn. Se mikä tässä nyt kestää, niin sitä en tiedä? Luulisi että vuosikymmeniä käytössä ollut jauhelihakastike olisi helppo palauttaa, mutta ilmeisesti ei. Valitettavasti minä kuulun niihin, jotkä ovat kuuluneet Kotipizzan lojaaleimpiin kanta-asiakkaisiin uniikin jauhelihakastikeen vuoksi ja seuraava Kotipizzassa käyntikertani tulee olemaan vasta, kun jauhelihakastike tulee takaisin. Joka toivottavasti tulee olemaan pian! Minä päivittelen tilannetta täällä adressissa, kunhan asia etenee. Koska Kotipizzassa adressista laajasti tiedetään, niin allekirjoittaa voi edelleenkin ja kommentoida. SUORAA PALAUTETTA VOI JA KANNATTAA LÄHETTÄÄ KOTIPIZZAN KOTISIVUJEN KAUTTA ASIAKASPALVELUN MUUN PALAUTTEEN KAUTTA: https://www2.kotipizza.fi/index/65 SEKÄ KOTIPIZZAN FACEBOOKSIVULLA: https://www.facebook.com/kotipizza?fref=ts Minun ymmärtääkseni yksittäinen Kotipizzayrittäjä, ei voi mitenkään palauttaa soossia listalle, joten palaute kannattaa lähettää suoraan Kotipizzan pääpaikalle. TÄYTYY TOIVOA, ETTÄ PUKKI PALAUTTAA JAUHELIHAKASTIKKEEN ENNEN JOULUA KOTIPIZZAAN...
|
Kastike |
#27 Re: Hiljaiset ja hitaat protestoijat05.12.2014 09:34#24: Kopio - Hiljaiset ja hitaat protestoijat Sama täällä, jauhelihakastike kuuluu olennaisena osana Perfettaan. Muut täytteet saattavat vaihtua senhetkisen fiiliksen mukaan, mutta jauhelihakastike kuuluu siihen! Syön Kotipizzassa pari kertaa vuodessa. Ja aina otan Perfetan, ja aina otan siihen jauhelihakastikkeen. Koska se tuo siihen makua ja rakennetta, jota ei muilla täytteillä saa aikaan. Nyt kävin 3.12 pitkästä aikaa Kotipizzassa syömässä ja järkytyin, kun Perfettaa tilatessani en saanutkaan siihen jauhelihakastiketta. Myyjä kertoi, ettei heillä ole jauhelihaa. Ei edes kertonut mistään beef roasteista. Joten otin kanaa, ja kaivoin muutaman kanapalan syötyäni ne kanaklöntit pois sieltä pizzasta, koska kana maistui teolliselle, muoviselle ja pakastetulle. Jauhelihakastike ei kärsinyt mistään pakastamisestakaan, kuten kana. Jauhelihakastike takaisin! |
Jauhelihakastike slurps slurps :D |
#28 Re: Re: Hiljaiset ja hitaat protestoijat05.12.2014 15:54#27: Kastike - Re: Hiljaiset ja hitaat protestoijat Sama juttu. Tavallista jauhelihapizzaa en ole ostanut, mutta AINA ottanut yhdeksi täytteeksi Perfettaan. Nyt ei ole voinut käydä pitkään aikaan Kotipizzassa, kun oikein muuta tilattavaa en sieltä listoilta löydä. |
Bring It Back! |
#29 Re: Re: Kotipizzan Tommi kommentoi08.12.2014 10:27#21: Kastiketta p-rkele! - Re: Kotipizzan Tommi kommentoi Itsellä aika samat kokemukset. Kotipizzan alkuperäinen JL-pizza oli hyvää vielä kylmänäkin loppuillasta ja itselleni se oli yhtä legendaarinen annois kuin vaikka Mäkkärin BicMac = syöt sitä missä vaan, niin se maistuu yhtä hyvälle. Tuo reseptin vaihdos oli tehty selvästi aika vaivihkaa, koska itsekin huomasin muutoksen vasta kun pizza tuli ovelle ja laatikon avasin. Ymmärrän kyllä kotimaisuuden korostamisen (vaikka ulkomainen lihan on kyllä edullisempaa ja varsin maukasta), mutta en sitä että alkuperäinen resepti korvataan jollakin jonka maku muistuttaa tavallisen lähiökebab-pizzerian makua. Ehkä kotipizza voisi joskus tuoda orkkis-pizzan nostalgiakampanjana takaisin ja antaa vielä sille mahdollisuudet tulla vakioksi listalle. En voi uskoa, että sen suosia olisi mitenkään laskenut. Ehkä kotipizzalla on vain "liikaa" vaihtoehtoja, jolloin vaatimattomammat pizzat jäävät sivummalle. |
Bring It Back! |
#30 Re: outo maku08.12.2014 10:36Aivan samaa mieltä! Siitä mausta tuli mieleen lähiöiden kebab-raflat. Ei mitään uniikkia enää :( |
Kirsi |
#31 Kotipizza vähä vihjailee facebooksivuillaan....21.12.2014 18:24https://www.facebook.com/kotipizza Salaperäistä... Nyt kuvataan ensi vuoden tv-mainoksia. Mikähän pizza laatikosta vielä löytyykään? Saadaankohan me adressin ja muiden yhteydenottojen avulla meiän RAKAS JAUHELIHAKASTIKE TAKASIN?!?!
|
Vieras |
#3204.01.2015 14:13Perheessämme on syöty n. 50-60 kotipizzaa vuodessa - Tommin sopine toivoa, että beef vetää nuokin eurot kasvaneena LV:na muilta asiakkailta taloon, sillä tällä hetkellä 'soosi-gaten' myötä ketju on perheessämme pannassa ja muistan aina tutuille tästä anteeksiantamattomasta tempusta mainita sekä kannustan tilaamaan muualta - näin on poikkeuksetta käynytkin. Kenellä on ko soosin resepti takataskussa, niin kannattaa haistaa tilaisuus kuten Auran sinappi teki aikanaan. |
Kirsi |
#33 UUSIMMAT KOTIPIZZA KUULUMISET:05.01.2015 14:25Lähetin Kotipizzaan Heikki Sikströmille kyselyä soossi-tilanteesta sekä nimimerkin Hiljaiset ja hitaat protestoijat kirjoittaman kommentin, joka mielestä kiteytty hyvin yhteen uusimmat näkökannat niin perfetta-tilaajilta, hinta-laatu suhteen muuttumisesta sekä boikotoinnin Kotipizzaa kohtaan. Tässä ko kommentti: "Minulle jauhelihakastike kuuluu olennaisena osana Perfettaa ja ehkä myös tästä syystä sain vasta eilen selville että jauhelihakastike ei enää kuulu valikoimiin. Syön Kotipizza:ssa keskimäärin kerran viikkoon, mutta viime kerroilla saadessani kuivan beef roastin, en valittanut vaan luulin olleeni epäselvä tilaukseni kanssa. Kuivasta beef roastista johtuen itselläni olikin sitten erittäin harvinainen muutaman viikon tauko, koska pitzaa ei tehnyt mieli. Vasta eilen tehdessäni tupla varmistusta että saan jauhelihakastikkeen, selvisi tämä järkyttävä totuus." Kotipizzan Heikki Sikström vastasi minulle näin 28.12.2014: "On hienoa nähdä kuinka uskollisia ja pitkäaikaisia asiakkaamme ovat olleet jauheliha pizzamme kanssa. Mielenkiintoisia tarinoita ja palautteita on luettavissa tässä adressissa. Tilanne jauhelihakastikkeen kanssa on se tällä hetkellä, että käymme läpi ensi viikolla läpi päivitettyä jauhelihakastikettamme ja testaamme tätä koulutuskeittiössämme. Tämän jälkeen teemme lopullisen päätöksen jauhelihakastikkeen takaisin ottamisesta valikoimiimme ja millä aikataululla tämä tehtäisiin. Kysymys on lähinnä tuotannon uudelleen järjestämisestä ja kotimaisuudesta jne. Palaan tähän asiaan kun saamme testit tehtyä ja asioita eteenpäin." Minun mielestäni Kotipizzalla on hianosti ryhdytty toimiin tämän adressin ja muiden asiakaspalautteiden johdosta. Paljon on kokoustettu ja konkreettisia toimiakin on alettu täkämään. Toivottavasti päivitetty jauhelihakastike on vähintäänkin rakkaan edeltäjänsä veroinen, joka kyllä olisi kelvannut vallan mainiosti ihan sellaisenaankin, ainakin minulle. Arvostan myös Kotipizzan Heikki Sikströmin panosta niin jauhelikastikkeen palauttamisen, kuin minulle tilanteen päivittämisen osalta. KIITOKSET SIIS HEIKILLE SEKÄ KAIKILLE MUILLE KOTIPIZZAN TYYPEILLE, JOTKA OVAT RAKKAAN JAUHELIKASTIKKEEMME PALAUTTAMISEN PUOLESTA TOIMINEET!!! |
Vieras |
#34 Re: ei sitä tarvita!06.01.2015 17:39#2: kastike pysyköön poissa! - ei sitä tarvita! Voiha sitä jokainen vääntää pizzankin kotonaan |
Tyttö joka RAKASTAA MOZZARELLAA! |
#35 Re:07.01.2015 17:41Mozzarella myös takaisin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! |
JAUHELIHAK. |
#36 Re: Re:11.01.2015 09:30#35: Tyttö joka RAKASTAA MOZZARELLAA! - Re: MOZZARELLAN PITI PALATA TAKAISIN TÄNÄ VUONNA. AINAKIN FACEBOOK-SIVUN VASTAUKSEN MUKAAN. ITSE KOVASTI ODOTTELEN MAINOSTA JA JAUHELIHAKASTIKKEEN PALUUTA. ANTEEKSI KIRJOITUSASU, MINULLA VAIN YKSI KÄSI KÄYTÖSSÄ JA KIRJOITUS HANKALAA. |
HUOKAUS |
#37 Meni pokka lukiessa...15.01.2015 21:10Adressi sen takia että jauhelihakastike tulisi takaisin... HAHA... Kuolen nauruun. Kyllä paljon tärkeämpi olisi että Hinta ja Laatu kohdalleen... Siis törkeän kallista, pizzat pieniä ja täytettä todella vähän... Ei ole minun juttuni ollut koti pizza. Joka kerta on saanut pettyä... |
Vieras |
#3820.01.2015 12:50Paras pizza listalta... En oo valitettavasti syönyt siellä kuin yhden kerran, jauhelihakasttikken "poistumisen" jälkeen, pitihän kokeilla mutta en todellakaan suosittele sitä. Seuraavan kerran kun syön siellä on vasta joss jauhelihakastiketta palautetaan.... |
Kirsi |
#39 LEGENDAARINEN JAUHELIHAKASTIKE PALAA MAANANTAINA 9.2 KOTIPIZZAAN!!!!02.02.2015 16:48
Kotipizza HALUAA TARJOTA ILMASEN PITSAN KAIKILLE ADRESSIN ALLEKIRJOTTANEILLE kiitokseksi kaikkien meidän arvokkaasta asiakaspalautteesta sekä asiakkuudesta. ILMAISEN PITSAN SAA: Lähettämällä minulle eli adressin luojalle sähköpostitse oman nimensä ja sähköpostiosoitteensa. Minä lähetän tiedot eteenpäin ja Kotipizza lähettää pitsakupongin sitten allekirjoittaneen sähköpostiin. Minut tavoittaa: kirsi_hauta_aho@hotmail.com Kotipizzan toimitusjohtaja Tommi Tervanen ja varatoimitusjohtaja Heikki Sikström kutsuivat minut tänään 2.2 tapaamaan heitä omaan lempi-Kotipizzaani eli Tampereelle Aleksanterinkadulle. He yllättivät minut ihan täysin TARJOAMALLA MINULLE RAKASTA JAUHELIHAKASTIKEPITSAA viikkoa ennen kuin se tulee myyntiin eli 9.2. Ja täysin rehellisesti täytyy sanoa, että jauhelihakastike on vieläkin parempaa kuin kykenin edes unelmoimaan. SLURPS!!! PARASTA PITSAA IKÄNÄ!!! NAM!!! Myös pikkuveljeni pääsi maistamaan tänään legendaa eli soossipitsaa. Ja vaikkei hän normaalisti "pelkkää" jauhelihakastikepitsaa syökkään, niin hänkin ihastui jauhelihapitsan mehevään ja hieman lihaisempaan makuun. Soossi oli pidetty samana ja joukkoon lisätty hieman luomu-jauhelihaa, joten se maistui samalta kuin ennenkin, mutta oli vieläkin mehevämpää ja parempaa. Selvennykseksi mainittakoon viälä, ettei burger-pitsan beef-roastilla ole mitään tekemistä legendaarisen jauhelihakastikkeen kanssa. Vaan siis se aluperäinen, uniikki ja meidän kaikkien rakastamaan soossi on saanut kaverikseen hieman lisää luomujauhelihaa. Elikkä jos olet allekirjoittanut Kotipizza-adressin 3.2.2015 mennessä, niin lähettämällä mulle sähköpostiin: kirsi_hauta_aho@hotmail.com oman nimesi ja oman sähköpostiosoitteesi saat ilmaisen pitsakupongin sähköpostitse Kotipizzalta kiitokseksi aktiivisesta asiakkuudestasi. |
Kirsi |
#40 HAASTAN TEIÄT PANEEN KIITOKSET KOTIPIZZALLE JAUHELIHAKASTIKKEEN PALAUTTAMISESTA!!04.02.2015 13:21Kiitoksesi voit panna palautteena: https://www2.kotipizza.fi/index/65 taikka julkaisuna facessa: https://www.facebook.com/kotipizza?fref=ts |
Vieras |
#4104.02.2015 14:26Jauhis takaisin! |
Kirsi |
#42 Re:04.02.2015 14:31 |
Kirsi |
#43 TÄNÄÄ SITÄ SAA!09.02.2015 12:47JAUHELIKAKASTIKE PALASI TÄNÄÄN KAIKKIIN KOTIPIZZOIHIN! Eikä muuta kun herkuttelemaan! Nam! |
Kirsi |
#44 Älkääs hätäilkö - kuponki tulee varmasti10.02.2015 16:15Muutama on jo kyselly, että miksei ole ilmasen pitsan kuponkia vielä saanut. Suora vastaus: en tiedä, koska kupongit tulevat meiliinne. Jokainen adressilainen, joka on lähettänyt minulle tietonsa meilitse kirsi_hauta_aho@hotmail.com ja olen ko. meiliin vastannut haasteella tms, tulee kuponkinsa saamaan. Ja jokaisen tiedot on lähetetty Kotipizzalle ja sieltä on myös kuitattu ne perille tulleen. Kotipizzan pääpaikalla on varmasti ollut hirmuinen vilske ja vipinä, jotta ovat ehtineet vajaassa viikossa saamaan hommattua sekä kuljetettua jokaiselle Suomen Kotipizza-ravintolalle jauhelikakastiketta, informoitua luomu-jauhelihasta Kotipizza-yrittäjiä jne jne. Siellä on myös saatettu odottaa, että saan kerättyä useamman adressin allekirjoittajan tiedot, jotta Kotipizzassa voitaisiin hoitaa kupongin meilaus kerralla? Ja tarviihan jonkun suunnitella ja toteuttaa adressilaisten kupongit, ne kun ovat spesiaalijuttu, kaiken muun työn ohella. Aikataulua ei ole kupongien kanssa sovittu. TÄRKEINTÄHÄN ON, ETTÄ OLEMME SAANEET JAUHELIHAKASTIKKEEMME TAKAISIN! Eikös vaan? Joten mars Kotipizzaan jauhelihakastiketta maistamaan, kun sitä lopultakin saa. =) Jollei kuponkeja ala kuulua, niin olen yhteydessä Kotipizzaan maanantaina 16.2 ja infoan täällä tilanteesta. Ja kun kuponkeja alkaa tulemaan, niin infoan siitäkin täällä. |
Kirsi |
#45 Legandan paluu – Kiitos kuuluu sinulle eli ILMANEN PITSA18.02.2015 15:44Tällä viikolla mulle nimensä ja meilinsä 16.2.15 mennessä ilmottaneet saa Kotipizzalta tällä viikolla meilin, jossa on henkilökohtanen koodi Kotipizzan verkkokauppaan, joka oikeuttaa ilmaseen jauhelihapitsaan. JEE!!!! KIITOS TEILLE KAIKILLE, JOKKA OSALLISTUITTE ADRESSIIN!!! |
iso-T |
#46 Yay!18.02.2015 21:59Valitettavasti törmäsin tähän adressiin vasta nyt kun on jo myöhäistä, mutta aivan mahtavaa että olet jaksanut nähdä noin paljon vaivaa itsellenikin maukkaan asian puolesta ja tämän ansiosta voin perheen kanssa poistaa kotipizza boikotin. Hienoa työtä ja hienoa että kotipizzassa päädyttiin tähän ratkaisuun. Iso peukku! |
Kirsi Vieras |
#47 Jollei koodi toimi verkkokaupassa kuin unelma, niin soita ko. Kotipizzaravintolaasi20.02.2015 00:37Itse tilasin verkkokaupan kautta koodilla jauhelihapitsan 1/2 juustolla, joten verkkokauppa muutti pitsatilaukseni perfetaksi, eikä verkkokauppa osannut itse vähentää 7,50€ koodia/lahjakorttia perfetan loppusummasta, joska siis oli 7,50€. Joten soitin ko. Kotipizza-ravintolaan HETI verkkokauppatilauksen tekemisen jälkeen ja selitin tilanteen. Heillä näkyi, että olin koittanut vähentää tilauksesta 7,50€ lahjakorttia ja puhelinsoitto selvensi tilanteen ja sain pitsani ilmaiseksi ongelmitta. |
Kirsi |
#48 Re: Yay!20.02.2015 00:38Oleppa hyvä iso-T! =) |
Kirsi |
#49 OLETKO JO SAANUT ILMAISEN JAUHELIHAPITSAN?03.03.2015 00:57Oon tässä kuukauden päivät keränny adressin allekirjoittaneiden nimiä ja meiliosoitteita ja lähettänyt Kotipizzalle ja Kotipizza lähetti meilitse ilmasta jauhelihapitsaa varten koodin 18.2-23.2.15. ONKO KÄYNY NIIN, ETTÄ OOT MISSANNU ILMASEN PITSAN? Eipä hätää, lähetä mulle kirsi_hauta_aho@hotmail.com meiliin oma nimes ja oma meilis, niin lähetän tietosi Kotipizzalle ja ne lähettää meilitse koodin ilmasta jauhelihapitsaa varten. EIKÖ PITSAKOODIA OO VIÄ TULLU MEILIIN? Eipä hätää, lähetä mulle kirsi_hauta_aho@hotmail.com meiliin oma nimes ja oma meilis, niin mää selvitän, että onko ongelmana esim. mun kirjotusvirhe meiliosotteessa. Jos pitsakoodi on tullu perille ja jauhelihapitsa on maistunu (tai ei ole maistunut), niin lähettäkää Kotipizzalle ruusuja (taikka risuja) esim. Kotipizzan facebook-sivulle: https://www.facebook.com/kotipizza?fref=ts taikka palautteena Kotipizzan kotisivuille: https://www2.kotipizza.fi/index/65
KIITOKSET VIÄLÄ KERRAN TEILLE KAIKILLE, JOKKA TAISTELITTE MUN RINNALLA JAUHELIHAKASTIKKEEN PALAUTTAMISEN PUOLESTA!!
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15669 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101422 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
361 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
338 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
95 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
66 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
471 Luotu: 18.09.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1073 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5173 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024