Jalkarantalaisille lapsille terve lähikoulu!

Jalkarannan peruskoulu on päivittäin noin 600 ihmisen työpaikka. 400 koululaista ja yli sata päiväkotilasta opettajineen ja hoitajineen viettää suuren osan valveillaoloajastaan koulun tiloissa. Jo pitkään on ollut tiedossa, että koulurakennus on hyvin huonokuntoinen. Niin koulutiloissa oleilevat lapset kuin aikuisetkin oireilevat vakavasti. Jatkuva päänsärky, yskä, hengitysvaikeudet ja astma ovat rakennuksessa päivätyötään tekevien keskuudessa yleisiä. Em. asia on myös kaupungin lääkärikunnan tiedossa. On suorastaan vastuutonta pitkittää tilojen korjaamista. Lapsilla on oikeus terveeseen koulurakennukseen, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä sairastumisen puolesta. Lapsethan eivät voi jäädä sairaslomalle koulutyöstä.

Vaadimme Lahden kaupungin päättäjiltä Jalkarannan koulun tilanteen pikaista ratkaisemista, joko uudisrakennuksen tai peruskorjauksen muodossa.

 

Jalkarannan koulun vanhempainyhdistys

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Jalkarannan koulun vanhempainyhdistys    Ota yhteyttä adressin tekijään