Adressi alkoholijuomien ainesosatietoja sisältävien pakkausmerkintöjen puolesta

Bilder_till_sajten_stor.jpg

EU-alueella alkoholiteollisuuden ei tarvitse kertoa tuotteiden sisältöä. Elintarvikkeiden ja alkoholittomien juomien kohdalla näin ei ole, sillä ainesosien tulee näkyä tuotteessa.

Viinissä saattaa esimerkiksi olla noin 60 erilaista lisäainetta ja muuta ainesosaa ilman, että siitä on kerrottu pullon kyljessä.

Tilanne johtuu siitä, että EU:n päätöksenteossa ei vuonna 1979 päästy yhteisymmärrykseen tuotemerkintöjä koskevista säännöistä. Siitä lähtien asian on annettu olla. Näihin päiviin asti. Toivottavasti siihen tulee nyt muutos.

Kuluttajina meillä on oikeus tietää mitä syömme tai juomme. Tuottajien ei tulisi itse saada päättää miten ja missä määrin tuotetietoja annetaan, vaikka EU on näin ehdottanut.

Siksi vaadimme, että EU-komissio poistaa yllä mainitun varsin kohtuuttoman poikkeuksen, ja alkaa vaatia alkoholijuomien ainesosatietoja tuotteisiin.

Jaa kampanja osoitteessa invinoveritas.se

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että In vino veritas näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…