Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#86718.06.2012 17:38Minusta Sibelius-Akatemian ja ala-asteen musiikkiluokkien naittaminen menee hieman överiksi. On tietysti hyvä, että musiikinopetus on laadukasta, mutta jos ala-asteen musiikinopetukselle aletaan laittaa tavoitteeksi jatko-opintokelpoisuus musiikkiyliopistossa, niin jokin on pielessä. Nyt puhutaan ihan hyvätasoisista keskikokoisen suomalaiskaupungin ala-asteen musiikkiluokista, ei sen enemmästä eikä vähemmästä. Se riittää. Sibelius-Akatemiaan pääsee ihan muilla ansioilla kuin ala-asteen musiikkiluokkien päästötodistuksella. Olen itse käynyt kyseiset musiikkiluokat 80-luvulla Kadarin oppilaana, minkä jälkeen seurannut musiikkiluokkien touhuja sisarusteni sitä käydessä. Minun on vaikea tunnistaa sitä täällä täydellisenä opettajana ylistettyä Kadaria omien ja näkemieni kokemusten perusteella. Hän on opettajana sangen osaava, mutta ehdottomuudessaan, yksisilmäisyydessään ja tuomitsevuudessaan (tiedän, että nyt moni älähtää) hän on ollut myös vaikea opettaja monelle lapselle. Tiedän, että tämä mielipide saa kuran lentämään niskaani, mutta Kadar on aikuinen ja opettaja ja hänen oppilaansa ovat lapsia. Lasten velvollisuus ei ole hymistellä opettajansa taitoja ja osaamista, vaan lasten oikeus on saada opettajaltaan asiallista kohtelua. Täällä on viitattu Kadarin tohtoriuteen, taitoihin ja ala-asteen opetuksen tasoon. Jos opettaja kuitenkin ehdottomuudellaan aiheuttaa itselleen ja muille hankaluuksia, lopputulos voi näyttää tältä. Kadarilla on ollut missio ja visio, mutta liialla ehdottomuudella ei eteenpäin päästä - oli oikeutus omaan toimintaan sitten omasta mielestä kuinka perusteltu tahansa. Tiedän, tämä kertoo enemmän minusta jne. Ja rehtori mainitaan taas syyllisenä. Mutta pähkinänkuoressa: ala-aste ei ole Sibelius-Akatemian farmijoukkue ja omien kokemusteni pohjalta minun on suhteellisen helppo uskoa Kadarin saaneen henkilösuhteet solmuun useampaankin suuntaan. |
Vastaukset
Vieras |
#868 Re:2012-06-18 18:39:00Just niin, eiköhän sinne Sibeliusakatemiaan riitä taitavia musiikinopiskelijoita jatkossakin. Varmaan nyt joku alkaa jo väittää, että kyseisen oppilaitoksenkin taso laskee nyt, kun Vaasassa musiikinopettaja on saanut potkut. |
myös ent. oppilas |
#869 Re:2012-06-18 19:54:55Kiitos kommentista. Juuri tämä ehdottomuus, yksisilmäisyys ja tuomitsevaisuus ovat ne avainasiat. Musiikkiluokkien oppilailta ja myös monilta vanhemmilta on jäänyt ja jää tämä puoli täysin piiloon. |
Vieras |
#881 Re:2012-06-19 19:07:52#867: Nämä mielipiteesi eivät ole minkään arvoisia!!! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1801 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101336 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
556 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
486 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
301 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
303 Luotu: 10.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
232 Luotu: 18.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
127 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
95 Luotu: 16.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15358 Luotu: 15.07.2023
Marttilalaisille tuki musiikkiopistoon
84 Luotu: 12.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2654 Luotu: 01.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
201 Luotu: 07.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
769 Luotu: 30.11.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
606 Luotu: 24.11.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
47 Luotu: 13.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
245 Luotu: 06.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1067 Luotu: 15.07.2023
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
50 Luotu: 11.12.2024