Vaasan musiikkiluokkien puolesta

Kommentoitu viesti

Valitse nimimerkki

#689 Re:

09.06.2012 10:49

#679: -
Ehkäpä tässä on yritetty jo kaikenlaista, mutta mikään ei ole auttanut. Rehtori on nimenomaan ajatellut tässä lapsia, mutta ei vain suosikkiasemassa olevia. Helpoimmalla rehtori olisi päässyt, kun olisi antanut tilanteen vain jatkua. Silloin olisi päässyt itse helpoimmalla. Turha täällä on huutaa ammattitaidon perään, se vain tahtoo olla niin että jos työpaikan pelisääntöjä ei noudata, ei työssä voi jatkaa. Ja koulun toimintasäännöt ovat kaikille opettajille samat. Koulu on ennenkaikkea lapsia varten. Ja kyllä Kadar olisi varmaan voinut mennä sijaiseksi johonkin toiseen kouluun, ja voi varmaan edelleen.

Helpoimmalla rehtori olisi päässyt kun olisi tutustunut tilanteeseen.  Hänhän oli vasta kaksi kuukautta virassa.  Ongelmat olivat edellisen rehtorin ja uudella oli kaikki mahdollisuudet kääntää kaikki eduksi.  Hänellä oli puhdas pöytä.  Mutta hän ei sitä mahdollisuutta osannut tai halunnut käyttää.  Sillä ensitöikseen hän erotti maamme arvostetuimpiin kuuluvan musiikinopettajan.  Hän munasi koko uransa rehtorina heti alkuunsa.  Tästä kirjoittelevat vielä pitkään valtakunnan lehdet kun asia tulee valtamedioiden tietoon.  Saa nähdä saako uusi rehtori edes aloittaa syksyllä kun asiaa puidaan.

Vastaukset


Vieras

#691 Re: Re:

2012-06-09 11:11:08

#689: Valitse nimimerkki - Re: Rehtori ollut virassa jo useamman vuoden... Että tällä asiantuntemuksellako täällä kommentoidaan?

 


Vieras

#696 Re: Re:

2012-06-09 12:31:51

#689: Valitse nimimerkki - Re: Rehtori? - tarkoitat varmaankin erottamispäätöksen allekirjoittanutta koulutoimenjohtajaa?

Rehtorit ovat toki olleet jo useamman vuoden kyseisissä kouluissa, mutta niin ovat nämä ongelmatkin...


Vieras

#699 Re: Re:

2012-06-09 19:34:53

#689: Valitse nimimerkki - Re:

Anteeksi, mutta mistä puhut?


Vieras

#702 Re: Re:

2012-06-09 21:52:46

#689: Valitse nimimerkki - Re:

Siis et tiedä mistään vaan puhut kuulopuheita. Mikään 2 kk virassa ollut rehtori ei ole irtisanonut ketään.