Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta
Kommentoitu viesti
Myyryläinen Vieras |
#401 Hieman tieteestä ja tiedosta24.11.2010 08:41Uskovainen:)) kirjoitti: "Muistakaa myös että tiede on vain ihmisen havainnointia, jossa johtopäätöksiä tehdään parhaiden tämänhetkisten tietojen pohjalta. Errare humanum est. (Erehtyminen on inhimillistä) ja koska ihminen on erehtyväinen, niin voi tiedekin olla, sillä eihän tiedettä ilman ihmistä olisi. Muistakaa että tiedekin kehittyy aina, tulee uutta tietoa ja vanhoja käsityksiä kumotaan. Sen jatkuvan kehittymisen takia ei ole koskaan hyvä ajatella että JUURI NYT tiede tietää KAIKEN tästä maailmasta." Hän on ihan oikeassa tuossa havainnossaan. Seuraava kysymys kuuluukin, miten tuon ollessa totta, voidaan ajatella, että jotkut vanhat seemiläisten paimentolaisten tarinat uskomuksistaan olisivat senkään vertaa totta kuin tieteen tämän hetken tietämyksen perusteella tehdyt johtopäätökset? Kukaan muu kuin kristityt uskovaiset eivät ole väittäneetkään, että tietäisimme kaiken. Ainoastaan kristityt uskovaiset väittävät koko totuuden olevan joissa muinaisissa heidän pyhinä pitämissään kirjoituksissa ja niistä tällä hetkellä tehtävissä tulkinnoissa. Uskovainen:)) kirjoitti: "Sitten myös kun ajattelee ihmistä niin ihminenhän on hyvin monimutkainen koneisto vai mitä? (Sisäelimet) Ja jokaisella elimellä on oma tärkeä tehtävänsä. Sitten ihminen osaa myös ajatella, ihmisellä on tunteet, tahto ja ihminen on kekseliäs. Miten jotain niin monimutkaista kuin ihminen on voinut syntyä pelkän sattuman kautta? Aina kun tiede saa selville uusia asioita, niin huomataan että maailma on entistä monimutkaisempi. Sen takia minusta tuntuu koko ajan epätodennäköisemmältä että tämä kaikki olisi olemassa pelkän SATTUMAN kautta..." Itse asiassa sisäelinten y.m. kehittyminen nykymuotoonsa on varsin hyvin selvitetty. Ja siltä osin on paljon tietoa kuinka ja millaisten välivaiheiden kautta kehitys on kulkenut nykyisiin muotoihin. Ennustellaanpa jo miten kehitys jatkossa tullee menemään. Mutta toisaalta on vielä paljon selvitettävääkin. Sitä ei vain kannata yrittää selittää luonnottomilla henkiolennoilla vaan tunnustaa reilusti, että kun ei tiedetä niin otetaan selvää. Kristillisten arvojen puolesta kirjoitti: "jollei koulussa opeteta tunnustavaa kristinuskoa Jeesuksesta ja Jumalasta, niin mistä tulevaisuuden lapset kuulevat ilomsanomaa ja vapautusta synneistä." Onko koko kristillisen uskomuksen mukaisen kaikki tietävän, kaiken luoneen ja kaikki valtiaan Jahven valta niin vähäinen, että tietämys hänestä on muutaman yhteiskunnan rahoittaman koulutunnin varassa. Edes hänen nimeensä vannova ja verorahoja keräävä kirkko piispa- ja pappilaumoineen ei pysty hommaa hoitamaan vaan homma kuolee käsiin jos muutama uskontotunti poistetaan? |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#451 Re: Hieman tieteestä ja tiedosta2010-11-24 22:38:26#401: Myyryläinen - Hieman tieteestä ja tiedosta Kyllä se elämä voi olla yhden tunnin varassa. Virossakin kertoi oppaamme, ettei hän saanut opiskella miehittäjän vallan alla olleessa koulussa uskontoa. Kun hän opiskeli kulttuuria ja ttuki taidetta, hän sai luvan tutustua Raamattuun., koska länsimaisen taiteen työt olivat Raamattuun perustuvia. Oli järkyttävää kuulla hänen kommetntinsa. Sukukansan vuosien elämän kurimus. Sama ollut Venäjällä Neuvostovallan aiikana. Nyt kun knsat vapautuvat, heillä on suunnaton tarve kuula asiaa , jota kerrotaan Raamatussa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15636 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024