KKY ei saa jättää kissoja pakkaseen
Kommentoitu viesti
Kissojen puolesta |
#3842 Re:22.03.2012 13:13Sinulle pitää nähtävästi vääntää tämä asia rautalangasta. Toki kopioitu osa opposition muistiosta keltaisessa kirjeessä oli totta, mutta hallituksen saatesanat kirjeessä olivat pelkkää puhdasta valhetta ja vainoharhaaista vääristelelyä Katti-Matin mustamaalavista kirjoituksista puhumattakaan. Muistio oli täysin yksityinen ja kirjoitettu kirjaajan toimesta osin mustaa huumoria käyttäen. Ne ihmiset, jotka olivat paikalla, ymmärtävät kyllä muistiossa olevan sarkasmin. Muille sitä ei ollut tarkoitettukaan luettavaksi. Tilanne oli mennyt hallituksen taholta siiinä vaiheessa jo niin rumaksi, että se oli meille oppositiossa jo henkisesti hyvin raskasta. Huumorin ja porukkahengen voimalla jaksoimme toimia yhteisen päämäärämme hyväksi, joka oli ainoastaan ja vain hädänalaisten kissojen saattaminen takaisin yhdistyksen toiminnan piiriin ja koko toiminnan elvyttäminen uudelleen aktiiviseksi hallituksen alasajotoimenpiteiden jälkeen. Itse koontuminen oli aivan laillinen että yksityinen. Se tapahtui siksi, koska hallitus oli ollut jo silloin toimissaan oppositiota kohtaan hyvin agressiivinen ja valheellista tietoa levittelevä. Katsoimme parhaaksi tsempata oppositiossa olevia jäseniä ja toimijoita vuosikouksen kulusta ja tapahtumista, että saisimme tuotua hallituksen toimien epäkohdat esille huolimatta heidän todennäköisestä häirinnästään. Pelkkää farssiahan tuo vuosikokous oli. Hallituksen kannattajien avoin vihamielisyys oli aika hurjaa. Heidät oli kyllä varsin hyvin manipuloitu ja kiihotettu oppositiota vastaan, ettei mikään mitä meidän toimesta sanottiin, mennyt perille. Olikohan lääkkeet jääneet parilt ottamatta silloin? ;) Hih, pitäisiköhän tästä koko hommasta tehdä kirja? Juttua riittäisi ainakin satoihin sivuihin. On jännää, ettei viranomaiset ole vielä puuttuneet tämän enempää yhdistyksen tilanteeseen poliisia lukuunottamatta, joka joutui yhdessäkin tapauksessa suojelemaan yhtä KKY:n jäsentä hallituksen ahdisteluilta! Että sellainen hallitus meillä KKY:ssä! |
Vastaukset
Matti Toivonen |
#3845 Julkinen vai yksityinen2012-03-22 14:09:16#3842: Kissojen puolesta - Re: Yksityinen ja julkinen. Päättäkää nyt kumpaa tarkoitatte. Jo demokratialiikkeen kirjoittamat papareit olivat sarkasmia, ei se näy kyllä papereissa yhtään. Kirjoittu mikä kirjoitettu. Lukija ymmärtää kirjoitetun. Joka ei paikalla ollut, ei voi tietää sävyä, tässä tapauksessa tarkoitettua sarkasmia. Jo jotain kirjoitetaan, jää sitä jälki, joka on helppo jakaa. Olisitte laittaneet mustat huput päähän ja mumisseet itseksenne ja jättäneet kirjoittamatta typerää muistiota / uhouskirjettä. Salaseuran touhua teidän hommanne on selvästi, vaikka yritätte olla läpinäkyviä, muka? Mitä tulee poliisiin, oli se tarpeen. Ei poliisikaan tyhjästä nyhjäise. |
Vieras |
#3846 Re: Re:2012-03-22 14:09:23#3842: Kissojen puolesta - Re: Tämä manipulointi ja kiihotus näyttää jatkuvan ja kiihtyvän vuosikokouksen lähestyessä vaikkei tätä oppositiota ole enää olemassakaan! Valmistautuvat taisteluun haamuja vastaan :) ....Ellei KKY,n ole sitten muodostunut uusi oppositio!? |
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
3488 Luotu: 27.09.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
3274 Luotu: 27.09.2024
Pelastetaan Kuohun päiväkotikoulu - ja kylä!
1065 Luotu: 27.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
990 Luotu: 28.06.2024
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18284 Luotu: 11.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
362 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
315 Luotu: 22.09.2024
Tavoitteena turvallisempi huominen: Kevyen liikenteen väylä Karttulantielle välille Haminalahti-Pihkainmäki
303 Luotu: 25.09.2024
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
282 Luotu: 28.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4356 Luotu: 30.06.2024
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
227 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13481 Luotu: 15.07.2023
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
169 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2782 Luotu: 13.01.2023
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
322 Luotu: 18.09.2024
Pelastakaa Pyynikin Aikamatkat ja Koko kylän piha
1803 Luotu: 09.03.2022
Vetoomus Ruoveden seurakunnan itsenäisenä säilyttämisestä
135 Luotu: 28.09.2024
Vastustamme 42 metriä korkean mobiilitukiaseman rakentamista Korkinmäenpuistoon Tampereella kiinni asutukseen
127 Luotu: 27.09.2024
Patrikkasuon turvetuotantohankkeesta on luovuttava
714 Luotu: 02.04.2024
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1528 Luotu: 02.09.2024