Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta

Kommentoitu viesti


Vieras

#243 Re: Prikaatin puolesta koko maakunta

24.01.2012 14:02

#242: Auvo Ryynänen -

Sanomalehti Karjalainen on esimerkillisesti ajanut koko maakuntamme puolesta puhumista ja mainostamista, kunnia kuuluu myös tämän prikaatin puolesta vetoomuksen vireille saattamisesta maakuntamme lehdelle, tämä on ollut juuri niitä tekoja mitä maakunnassa nyt tarvitaan, vetoomus.adressi on myöskin saanut huomiota mediassa ja ympäri Suomea. Prikaatimme on Kontiorannan ja koko maakunnan arvostettu ja erittäin tarpeellinen yksikkö monessakin mielessä. Jos tämä täältä nyt kaikista vetoomuksista huolimatta ylempien toimien taholta päätetään lopettaa on sillä ainoastaan ja vain turmiollisia ja masentavia, rahallisia seuraamuksia. Paljon ahdistusta, katkeruutta, välinpitämättömyyttä, työttömyyttä saadaan taas aikaan, hajota ja hallitse periaatteella, säästöjä tällä ei ainakaan tule.  Nuoret perheet, loputkin saahaan kaikkoamaan etelään, miten luulette tänne saatavan jotakin ns. kestävää kehitystä ja maaseudun elinvoimaa tällaisilla toimilla. Rahaa liikenee kyllä esim. etelän kulttuurikeskuksiin ja musiikkirakennuksiin, ja millä hinnalla? Eurooppa ja pörssiyhtiöt kahmivat sen vähänkin mitä Suomi vielä kovalla työllään on tuottanut. Kansaa vaan rökitetään, että suvaitsevaisuus on kaiken aajaoo, kuten presidenttiehdokkaatkin esittelevät, varsin. talousasiat, niistä ei puhuta mitään, ei ainakaan oikeilla sanoilla. Ja käsittääkseni Suomessa koulutusta arvostetaan, ainakin ennen arvostettiin, nykyään tavallisiin hanttihommiinkin vaaditaan ja maisterin tohtorin titteli, mutta presidentiksi kelpaa ilman loppututkintojakin. Kekkosen aikaan oli vielä joku arvokkuus ja ansiot sentään huudossa. Tällainen toiminta ja kurjistamisperiaate ei tullut kuuloonkaan! Mihin tätä Suomea oikein viedään?

Vastaukset


Vieras

#245 Re: Re: maakunnan edustajat asialle

2012-02-02 14:20:57

#243: - Re: Prikaatin puolesta koko maakunta

Yhtä mieltä asiasta ollaan, sanomalehti Karjalainen on korostetusti tuonut tärkeitä maakunnan asioita aina esille, mutta miten on kansanedustajien laita, miten tarmokkaasti he ovat yrittäneet ajaa suuria hankkeita ja aluepolitiikkaa, uudistuksia maakunnan hyväksi.  Pakolaiskeskus, metsäkeskus menetettiin, miksi ? ... Kuopioon kyllä siirretään toimintoja , yöjuna ym. tärkeät menetykset, nyt Prikaatin säilyminen samoin tuki  Kiteen jätteenpolttolaitokselle ovat niin kauaskantoisia ja merkittäviä asioita, että näiden puolesta on taisteltava ponnekkaasti ja aikaansaavasti, eikä myönnytykisä ja komromisseja tehden. Nuoret perheet on saatava jäämään Pohjois-Karjalaan, säilyttäkää maakunta vireänä ja elinkelpoisena, nyt on hoidettava asiat kuntoon ja Pohjois-Karjala saatava elämään kaikissa muodoissaan. Kontioranta tarvitsee PRIKAATINSA ja Kitee JÄTTEENPOLTTOLAITOKSEN, prikaati antaa nuorlle miehille arvokkaan ja tarpeellisen ryhtikasvatuksen ja jättenpolttolaitoksen siirtäminen jonnekin muualle kuin Kitteelle olisi myös narutustemppu koko maakunnalle.