Jyväskylän lyseo tulee säilyttää

Kommentoitu viesti


Vieras

#104

16.01.2012 23:34

Erittäin huolestuneena olen seurannut ns. keskustelua Jyväskylän jättiläislukioiden suunnitelmista. Psykologinen tutkimus on osoittanut koululaistemme jo nyt kärsivän yksinäisyydestä, sosiaalisista peloista, masentuneisuudesta ja koulukiusaamisesta. Samaan aikaan kun opetushallitus panostaa ryhmäkokojen pienentämiseen, meillä suunnitellaan yli tuhannen opiskelijan säilömöitä!

Vastaukset


Vieras

#108 Re:

2012-01-17 11:05:55

#104: -

Ehkä syytä olisi palata ennen hyvin toimineeseen malliin, luokkamuotoiseen lukioon. Silloin kun siirtyivät jo korkeakouluissakin epäonnistuneeksi ja tehottomaksi huomattuun luokattomaan, taisivat nuo mainitut ongelmat aiheuttaa, mikäli ne todellisia ovat.

Enempi kuin kaupungin lukiolaisten, tuo Tikkakoskelaisten kohtalo mietityttää. Esim. 15 minuuttia bussipysäkille kävelyä, viisi minuuttia sen odottelua, 25 minuuttia sillä kaupunkiin ja sitten kaupungissa 15 minuuttia kouluun kävelyä. Yhteen suuntaan tunti ja kahteen suuntaan kaksi tuntia. Hieman turhan pitkä matka. Ihan riittävä peruste säilyttää se lukio.

Koska lukioikäisillä ei vielä suurimmalla osalla ole autoja, olisi syytä lukion olla hyvien liikenneyhteyksien päässä.

Linja-autoaseman lähellä sijaitsisi Paviljonki joka tehnee yhä tappiota. Siitä voisi muuttaa lukioksi soveltuvat osat, liikuntasalikin mahtuisi sisälle. Ruokailutilat taitaakin olla jo valmiina siellä. Turhat rakentamiset jos laittaisivat siellä jäihin ja niiden sijaan siirtäisivät sinne lukion ainakin heille joilla koulumatkat ovat pitkät, säästäisivät rahaakin.

Rahaahan kauempaa tulevilla ei kulu kuten lähempänä asuvilla koska epäoikeudenmukaisesti Kela korvaa syrjemmältä liikkuvien kustannukset muttei lähempää lähtöisin olevien.
Usein kauempana asuvien rahatilanne on kuitenkin parempi.

Valtion osaltahan tulee kalliimmaksi kun jokaiselle maksavat, käyttivät nämä kuljetuksia joihin tukea saavat tai eivät. Eli halvemmaksi tulisi säilyttää lukio Tikkakoskella.