Kannabis lailliseksi

Kommentoitu viesti

Kimmo Tamminen
Suomi

#1918 Hyvä kannanotto

08.06.2010 11:02

"Hamppurauhaan - SKY:n kevätkokouksen kannanotto

keskiviikko, 05. touko 2010 | Kirjoittanut Toimitus

 

 

Sortopolitiikasta ihmisoikeuksien kunnioittamiseen

Kannabiksen  kieltolain  kustannukset  ovat  korkeat:  EU:n  tasolla  huumeiden  kieltolain  ylläpitämiseen  käytetään  varovaisen  arvion  mukaan  40  miljardia  euroa  vuodessa.    Suomessa  poliisi takavarikoi  vuonna  2009  yli  12000  kannabiskasvia,  paljasti  11268  käyttörikosta,  jotka  koskivat 5605  eri  henkilöä,  joista  suurin  osa  pelkästä  kannabiksen  käytöstä  (4).  Kieltolaki  ohjaa  poliisin toimintaa pois paljon vakavammista ongelmista ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnasta.
 
Nykyinen  politiikka  lisää  ja  vahvistaa  syrjäytymistä  ja  marginalisoitumista.  Rankaiseminen kohdistuu  usein  ongelmattomiin  ja  lainkuuliaisiin  käyttäjiin,  jotka  saavat  kokea  rankaisemisen sivuvaikutukset. Monelle rangaistulle pikasakko on pieni rangaistus sen rinnalla, että rankaiseminen johtaa moniin oheisseurauksiin, työpaikan tai opintopaikan menetykseen, ajokortin eväämiseen eli ongelmien  lisääntymiseen  ja  syvenemiseen.  Kieltolaki  tekee  itse  aiheuttamistaan  ongelmista kannabisongelman - ja näin ruokkii kielteisiä asenteita kannabista kohtaan.
 
Kun  lainsäätäjä  on  korostanut  puhuttelujen  ja  hoitoonohjauksen  merkitystä  lainvalvonnassa,  on poliisi  lisännyt  pikasakotusta  ja  ajokorttien  poisottamista.  Rangaistus  ei  ole  missään  suhteessa tekoon  ja  on  suomalaisen  oikeuskäytännön  vastaista  rangaista  ihmistä  häntä  itseään  vahingoittavasta teosta. Tämä käytäntö on syntynyt lainsäätäjien tahdon vastaisesti viranomaiskäytäntönä.(5) Lakien tulee perustua kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja valtion perustuslakiin.

 

Ei enää lisätä haittoja!

Vuosien kuluessa olemme saaneet todistaa, kuinka myös hampun hyötykäyttö ruokana, teollisuuden raaka-aineena,  öljynä  ja  lääkkeenä  kärsii  kannabiksen  kieltolaista.  Jopa  kansalliseepostamme Kalevalaa on sensuroitu kieltolain nimissä (6). Kaikki kansalaiset kärsivät tästä kieltolaista tavalla tai  toisella,  ja  tuon  kieltolain  oheisvahingot  nousevat  todella  korkeiksi,  korkeammiksi  kuin  sen väitetty hyöty.

Kannabiksen  kieltolaki  on  luonut  vääriä  mielikuvia  päihteiden  ja  lääkeaineiden  turvallisuudesta. Kannabiksen  kieltoa  yritetään  perustella  psykoosipelottelulla  vaikka  kannabiksen  käyttöön  usein liittyvä  tupakan  käyttö  on  kansanterveyden  kannalta  paljon  isompi  haitta  (7).  Kannabiksen kieltolaki  on  aiheuttanut  sen,  että  markkinoille  tulee  uusia  synteettisiä  aineita  (ns.  Spice-ilmiö), jotka  ovat  laillisia,  mutta  joiden  vaikutukset  ja  haitat  ovat  tuntemattomia.  Kannabiksen  kohdalla Suomessa  ei  tunneta  haittoja  vähentävää  vaan  ainoastaan  haittoja  lisäävää  politiikkaa.  Haittoja vähentävän politiikan puuttuessa käyttäjien keskinäinen tieto on ollut arvokas resurssi käytöstä ja kriminaalivalvonnasta aiheutuvien haittojen ehkäisyssä.

Kannabiksen dekriminalisoimisessa on kyse ihmisten dekriminalisoinnista, so. lopetetaan ihmisten rankaiseminen  pelkästä  käytöstä.  Kannabiskaupan  ollessa  laitonta  ihmiset  ovat  vaarassa  altistua pimeiden    markkinoiden    aiheuttamille    riskeille.    Ratkaisu    tähän    on    kannabiksen    kaupan vapauttaminen  ja  ottaminen  yhteiskunnan  valvontaan  ja  verotettavaksi.  Kannabis  tulisi  asettaa verolle ja julkiseen valvontaan samalla tavalla kuin tupakka tai alkoholi. Yhteiskunnan tulisi pitää huolta ikärajoista ja laadun valvonnasta eikä syrjäyttää omia kansalaisiaan.

Kannabiksen  verottamisessa  ja  julkisessa  valvonnassa  kyse  on  turvallisemmasta  vaihtoehdosta päihteenä   ja   lääkkeenä.   Viranomaisten   ja   kieltolakijärjestöjen   levittämästä   kontrollipuheesta (puhetapa,  jolla  kieltolaki  oikeutetaan,  propaganda)  huolimatta  kannabis  on  vähiten  ongelmia aiheuttava laiton aine vaikka sitä käytetään eniten, se on ongelmattomampi kuin lailliset päihteet tai lääkkeet (8)."

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Siis taas hyvä copypaste. Kannanottohan on parasta mihin SKY pystyy. Jutun mukaan viime vuonna Suomessa 5605 henkilöä joutui huumerikolliseksi kieltolain ja jopa kannabiksen käytön takia. On se kuitenkin hienoa, että viranomaiskoneisto antaa joka rintamalla verorahoille vastinetta. Voi teitä, jotka olette osa tuota vastinetta.

Onhan se ikävää, kun pikasakon lisäseuraamuksena voi olla työpaikan tai opintopaikan menetys, ajokortin epääminen eli ongelmien  lisääntyminen  ja  syveneminen. Ollapa samat seuraamukset myös parkkisakosta. Saataisiin lisää asennetta myös virheelliseen pysäköintiin!

Kannanottoon kirjattu väite lainsäätäjien tahdon vastaisesta viranomaiskäytännöstä on paljon yliampuva. Sellaista ei voi olla, sillä sellaisen ilmeneminen johtaisi välittömään viranomaiskäytännön muuttamiseen lailliseksi. Lait kun perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin ja valtion perustuslakiin ja Suomessa niitä noudatetaan.

Haloo, onko täällä ketään, joka kuvittelee hyötykäyttävänsä hamppua ruokana? Mitä ovat kieltolain väitetyt todella korkeat oheisvahingot? Entä mitä ovat ne pienemmiksi väitetyt hyödyt? Millä niitä voi mitata?

Tottakai juuri kannabiskieltolain takia markkinoille tulee uusia huumaavia yhdisteitä. Se ei tietenkään vaikuta, että uusikin aine tuo riskin ottajalle helppoa rahaa. Tuota riskin suuruutta eduskunta tosin pikapikaa säätelee, kuten juuri on  nähty.

"Yhteiskunnan tulisi pitää huolta ikärajoista ja laadun valvonnasta eikä syrjäyttää omia kansalaisiaan." Juuri se on kieltolain tarkoitus! Kannabiksen verottaminen ja julkinen valvonta eivät millään vähennä viranomaistyötä. Aine vaan tulisi monille myyntihyllyille valvottavaksi, ostettavaksi, varastettavaksi, välitettäväksi ja lopputuloksena voi olla vain aineen lisääntyvä käyttö. Se tuskin olisi lisääntyvä hyöty.

Tämä viesti ei muuten voi olla heti aiheeseen liittymättömänä  poistettu.

Vastaukset

Jaakko Mäki
Adressin tekijä

#1919 Re: Hyvä kannanotto

2010-06-08 12:59:58

#1918: Kimmo Tamminen - Hyvä kannanotto

"Siis taas hyvä copypaste."

Totta. Hyvä postaustapa olisi laittaa linkki ja tiivistelmä.

"Kannanottohan on parasta mihin SKY pystyy."

Jonkun on sanottava jotain. Onneksi edes joillain ihmisillä on siviilirohkeutta ottaa kantaa aiheesta.

"Jutun mukaan viime vuonna Suomessa 5605 henkilöä joutui huumerikolliseksi kieltolain ja jopa kannabiksen käytön takia. On se kuitenkin hienoa, että viranomaiskoneisto antaa joka rintamalla verorahoille vastinetta. Voi teitä, jotka olette osa tuota vastinetta."

Eli siis sinun mielestäsi on hyvää verorahojen käyttöä että vaarattomia ns. 'rikollisia' jahdataan. Siis ihan oikeastiko poliisin pitäisikin käyttää hampuusien jahtaamiseen voimavaroja joita voitaisiin suunnata esim omaisuus- ja väkivaltarikollisuutta vastaan.

"Onhan se ikävää, kun pikasakon lisäseuraamuksena voi olla työpaikan tai opintopaikan menetys, ajokortin epääminen eli ongelmien  lisääntyminen  ja  syveneminen. Ollapa samat seuraamukset myös parkkisakosta. Saataisiin lisää asennetta myös virheelliseen pysäköintiin!"

Tuossahan muuten on hyvä vertauskuva, minkähänlainen olisi kansan reaktio kun ylinopeus tai väärinpysäköinti johtaisi rikosvälineen takavarikointiin.. Pointtina on juuri se täysin kohtuuton rangaistus suhteessa tekoon. Siis on oikein että henkilön elämä voidaan joissain tapauksissa käytännössä tuhota hänen syyllistyessään rikokseen jolla ei ole uhria?

"Kannanottoon kirjattu väite lainsäätäjien tahdon vastaisesta viranomaiskäytännöstä on paljon yliampuva. Sellaista ei voi olla, sillä sellaisen ilmeneminen johtaisi välittömään viranomaiskäytännön muuttamiseen lailliseksi. Lait kun perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin ja valtion perustuslakiin ja Suomessa niitä noudatetaan."

Onhan tuosta oikeusministeriössäkin itketty välillä kun poliisi tekee niinkuin haluaa käräjäoikeuksien tuella.. Välillä olen hiukan kateellinen sinulle, haluaisin itsekin samanlaiset ruusunpunaiset lasit joiden läpi katsella maailmaa.

"Haloo, onko täällä ketään, joka kuvittelee hyötykäyttävänsä hamppua ruokana? Mitä ovat kieltolain väitetyt todella korkeat oheisvahingot? Entä mitä ovat ne pienemmiksi väitetyt hyödyt? Millä niitä voi mitata?"

Argh. Hamppu olisi hyvä ruoka- ja hyötykasvi. Siitähän tässä mesotaan kun sen hyödyntämisestä tehdään vääntämällä vaikeaa.

Kieltolain oheisvahinkoihin voidaan lukea mm. nämä edellämainitut hampuusit joilta lähtee koulu/ura alta jointinlussuttamisen takia, hyvän rahoitusmahdollisuuden antaminen järjestäytyneelle rikollisuudelle, omaisuusrikokset joita kovempien aineitten käyttäjät tekevät hankkiakseen aineensa*, verovarojen ja poliisin työvoiman turha tuhlaus, ja myöskin lain kunnioituksen yleinen heikkeneminen varsinkin nuorten keskuudessa.

* Tämä kyllä hiukan asian vierestä, harvempi hampuusi tekee keikkaa rahoittaakseen polttelunsa..

Mitä hyötyihin tulisi niin juuri tuo rahasampo joka siirtyisi kriminaaleilta valtiolle, lääkekäyttäjien aseman helpottuminen ja se että kannabiksen käyttäjät saataisiin erotettua kovemmasta douppiporukasta.

"Tottakai juuri kannabiskieltolain takia markkinoille tulee uusia huumaavia yhdisteitä. Se ei tietenkään vaikuta, että uusikin aine tuo riskin ottajalle helppoa rahaa. Tuota riskin suuruutta eduskunta tosin pikapikaa säätelee, kuten juuri on  nähty."

Viittaatko näihin synteettisiin kannabis-analogeihin(spice et.al) vai ns. design-huumeisiin yleensä? joka tapauksessa pointti on se että ilman kieltolakia näitä tutkimuskemikaaleja, joiden pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä mitään, ei kiskoisi muuta kuin muutama vannoutunut psykonautti. Erilaisia psykoaktiivisia aineita voidaan syntetisoida käytännössä rajaton määrä, kiellä yksi ja toinen analogi on jo valmiina.

""Yhteiskunnan tulisi pitää huolta ikärajoista ja laadun valvonnasta eikä syrjäyttää omia kansalaisiaan." Juuri se on kieltolain tarkoitus!"

Siis kaupan pitäminen maan alla parantaa ikärajojen ja laadun valvontaa? Ja syyllisten poistaminen opiskelu- ja työelämästä vähentää syrjäytymistä?

Taidat olla töissä totuusministeriössä?

"Kannabiksen verottaminen ja julkinen valvonta eivät millään vähennä viranomaistyötä. Aine vaan tulisi monille myyntihyllyille valvottavaksi, ostettavaksi, varastettavaksi, välitettäväksi ja lopputuloksena voi olla vain aineen lisääntyvä käyttö. Se tuskin olisi lisääntyvä hyöty."

Ehkä. Hyvin painokas ehkä. Tietysti voidaan miettiä sitä että kumman valvonta olisi vähemmän työlästä, liikemiesten vai rikollisjärjestöjen? Myöskin jos kannabista verotettaisiin niin valvontakulut voitaisiin kattaa näillä verotuloilla..

Tuo lisääntyvä käyttö on aika monipiippuinen asia.. Tilastollisesti määritelty käyttö tietysti lisääntyisi räjähdysmäisesti kun porukka uskaltaisi tulla kaapista ulos mutta en usko että puhut siitä. Moni kylläkin saattaisi korvata korvata alkoholinkäyttöään osittain tai kokonaan hampulla(IMHO ei huono juttu) mutta se että kannabis tulisi alkoholin päälle on tullut jonkun päästä joka ei hampusta tiedä mitään. Suurella osalla porukkaa viinaa ei yksinkertaisesti tee mieli pilvessä ja joka tapauksessa blaadatessa ei yksinkertaisesti kykene imuttamaan viinaa samalla volyymillä kuin normaalisti.

*Tämä viesti ei muuten voi olla heti aiheeseen liittymättömänä  poistettu.*

Arvasinkin että jotain kommenttia tulee. Jos kiinnitit yhtään huomiota poistamiini viesteihin, ne käsittelivät jotain aivan muuta kuin kannabiksen laillistamista suomessa. En minäkään mene esimerkiksi tuonne asekontrollia vastustavalle adressille kauhistelemaan tankkeja ja kemiallisia aseita..