Ei lisää leikkauksia opintotukeen - opintotuki toiseen samantasoiseen tutkintoon säilytettävä

Kommentoitu viesti


Vieras

#7

11.03.2015 11:35

Toivottavasti tämä addressi estää moisen päätöksen, nyt kaikki järkevät kansalaiset antakaa äänenne kuulua! Tällaisen päätöksen tekeminen opintotuen muuttamiseksi olisi täysin järjetöntä. Jo tälläkin hetkellä opintotuen määrä on niin alhainen, että moni opiskelija joutuu tekemään töitä opiskelun ohessa, mikä hidastaa valmistumista. Opintolainaa ei ehkä uskalleta nostaa, koska työllistyminen opintojen jälkeen näyttää epävarmalta. Juuri työmarkkinoiden epävarmuuden vuoksi voi moni joutua opiskelemaan itselleen toisen tutkinnon parantaakseen työllistymismahdollisuuksiaan, mikä on yhteiskunnankin etu (verotuloja työttömyyskorvausten maksamisen sijaan). Ensimmäinen tutkinto voi olla hyvin työllistävä opintojen alkuvaiheessa, mutta ei välttämättä ole sitä valmistumisen aikaan. Ihminen voi myös aluksi valita itselleen väärän alan. Motivoituneet ja työstään pitävät ihmiset ovat yhteiskunnan etu. Epämotivoiva (lue henkilölle väärä) työ tuottaa vain huonoja työtuloksia ja mahdollisesti henkistä sairastumista, mikä on jälleen kuluja yhteiskunnalle. Kaiken tämän lisäksi on julkisuudessakin ollut paljon puhetta vastikkeellisista sosiaalietuuksista. Mikä on parempi esimerkki tällaisesta kuin opintotuki? Opiskelijan tulee nykyisellään tuen saadakseen suorittaa kuukausittain tukeen oikeuttava määrä opintopisteitä. Juuri opiskelijat ovat niitä, jotka yrittävät aktiivisesti parantaa omaa asemaansa työmarkkinoilla, näin tuoden valtiolle verotuloja kulujen sijaan. Paljon puhutaan myös innovaatioiden merkityksestä. Mistä koko yhteiskuntaa auttavat innovaatiot kumpuavat, elleivät alastaan aidosti kiinnostuneiden ja motivoituneiden korkeakoulutettujen ihmisten ajatuksista. Kunhan vain eduskunnassa edes tämän kerran tehtäisiin järkevä päätös.

Vastaukset


Vieras

#8 Re: Menestystä adressille!

2015-03-11 12:04:35

#7: -  

 Erittäin hyvin kiteytit omatkin ajatukseni. Kiitos kun kirjoitit!