Ei lisää leikkauksia opintotukeen - opintotuki toiseen samantasoiseen tutkintoon säilytettävä
Kommentoitu viesti
Vieras |
#111.03.2015 06:57En ole aivan vakuuttunut että kovinkaan moni, joka suorittaa ensimmäisen tutkinnon ilman opintotukia, tarvitsee niitä seuraavassa tutkinnossa, mutta tämä on selvästi epäkohta, joka pitää korjata lakiin vaikka jälkikäteen. Sen sijaan elinikäisen oppimisen ja uudelleenkouluttautumisen hankaloittaminen on erittäin huolestuttavaa. Ei niinkään opiskelijalle joka on juuri valmistunut tänä päivänä relevantista koulutusohjelmasta vaan niille, joiden koulutus on vanhentunut ja sitä vastaavaa työtä ei ole enää tarjolla. Tähän täytyy mainita, että en ole tarkemmin perehtynyt aikuiskoulutustukeen, joten en tiedä onko se ratkaisu edellä mainitsemaani tilanteeseen. Joka tapauksessa maailma muuttuu tällä hetkellä aivan käsittämätöntä vauhtia ja koulutus on entistä tärkeämmässä roolissa niin yksilön kuin yhteiskunnankin tasolla. Sitä ei ole järkevää lähteä vaikeuttamaan. |
Vastaukset
Vieras |
#11 Re:2015-03-11 13:55:42Aikuiskoulutustukea saa tosiaan 19 kk eli parin vuoden jatko-opiskeluihin ja uudelleenkoulutuksiin on tuosta apua. |
sairas opiskelija |
#19 Re:2015-03-11 15:41:48Opiskelen itse kuntoutustuella, mutta seuraavaan mahdolliseen koulutukseen tuskin saisin enää kuntoutusrahaa, joten se menisi opintotuella. Nyt sitä vaihtoehtoa ei sitten minulla enää olisikaan. |
Vieras |
#52 Re:2015-03-12 05:28:24Tällä kehityksen vauhdilla, joka maailmassa jyllää, kaikkien alojen ammattilaiset joutuvat pitämään ammattitaitoaan yllä kestävän kehityksen mukaisesti. Mielestäni on huolestuttavaa, että tässä varsinkin nuoret jäävät helposti jalkoihin: vanhemmat ja kokeneemmat vievät työpaikat, koulutusta rajoitetaan ja muutenkin olot ovat tiukilla. Tottakai tämä koskee kaikkia suomessa asuvia, mutta varsinkin nuoria. Sitten ihmetellään miksi nuoret syrjäytyvät tai tippuvat. Kyllä opintotuen pitäisi pysyä entisellään.
Kannustetaan ihmisiä opiskelmaan, ei laiteta maksamaan virheistään. |
Vieras |
#127 Perustulo voi olla vastaus2015-03-13 07:09:41Olen sitä mieltä, että perustulo, joka korvaisi työttömyyskorvaukset, sosiaaliturvan, asumistuen ja myöskin opintotuen olisi järkevä ratkaisu. Päästäis ylimääräisestä byrokratiasta eroon kun kansalaispalkan saisi yhdestä paikasta. Nykyään monet nuoret (ja vanhemmatkin) jäävät kaikkien tukien ulkopuolelle (mistä johtuu myös syrjäytyminen, tämä meidän kansalaistauti) koska eivät yksinkertaisesti voimat riitä ei lappujen täyttämiseen ja kiikuttamiseen eri virastoihin. Hyvä että tämäkin asia nousi esille näin sopivasti ennen eduskuntavaaleja, tietääpä opiskelijatkin ketä EI ainakaan kannata äänestää. Itse aion antaa ääneni pienpuoleelle joka ajaa nimenomaan perustulon käyttöönottoa, Itsenäisyyspuolue. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15666 Luotu: 15.07.2023
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101420 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
361 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
338 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
95 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
66 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
471 Luotu: 18.09.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1073 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5173 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024